USA:n päävalmentajan Peter Lavioleten on helppo motivoida pelaajansa tämän illan puolivälieräotteluun.
Lavioleten ei tarvitse mainita kuin numerosarja 100904. Päivämäärä on tallentunut yhdysvaltalaisen jääkiekkoyhteisön kollektiiviseen muistiin.
10. syyskuuta 2004 St. Paulissa pelattiin maailmancupin välieräottelu USA-Suomi. Sinivalkoista ryhmää johti muuan Raimo Summanen.
Vielä tuolloin Summanen ei tiennyt, että hän saa tehtävästään potkut. Vielä tuolloin Summanen ei tiennyt, että hän julkaisee Meidän päivä -nimisen kirjan.
10. syyskuuta 2004 oli Summasen valmennusuran "meidän päivä". Suomi kaatoi USA:n 2-1 Olli Jokisen sekä Saku Koivun maaleilla ja eteni sensaatiomaisesti finaaliin.
Jokisen, Koivun ja Miikka Kiprusoffin ohella suomalaissankariksi nousi Tampereen murretta vääntävä laitahyökkääjä. Ikitaistelija Ville Nieminen ajoi yhdysvaltalaiset hermoromahdusrajalle - ja vähän sen ylikin.
Ottelun jälkeen Chris Chelios, yli tuhannen NHL-ottelun veteraani, kieltäytyi kättelemästä Niemistä. Keith Tkachuk ilmaisi mielipiteensä vielä selvemmin.
Hän yritti leipoa Niemistä turpaan.
Kun kiekko tippuu kello 18.35 Suomen aikaa Palasportin jäähän, ovat kaikki kolme paikalla: Nieminen, Chelios ja Tkachuk. Tänään päättyy yhdysvaltalaiskiekkoilijoiden 530 päivää kestänyt odotus.
It's payback time, kuten USA:ssa sanotaan. On takaisinmaksun aika.
Vuonna 1980 olympialaiset järjestettiin Yhdysvalloissa. Lake Placidin kisojen kovin juttu ei ollut Jouko Törmäsen voitto suurmäessä.
USA kokosi kotikisojen jääkiekkojoukkueen yliopistopojista. Viikko ennen h-hetkeä USA hävisi Madison Square Gardenissa pelatun harjoitusottelun Neuvostoliitolle maalein 10-3.
Kisoissa tahti muuttui. Punakone leikkasi kiinni, eikä Herb Brooksin valmentama USA hävinnyt peliäkään.
Voittajien sädekehä loistaa yhä kirkkaana. Neljä vuotta sitten kultajoukkueen pelaajat sytyttivät Salt Lake Cityssä olympiatulen.
Lake Placidin tapahtumat olivat ihme, Miracle on Ice.
Noihin sanoihin kiteytyy yhdysvaltalaisen jääkiekkohistorian merkittävin saavutus.
USA:n nykyinen pelaajasukupolvi ei voi saavutuksillaan kehuskella - Salt Lake Cityn hopeasta huolimatta. Ainoa asia, joka Yhdysvaltain urheilukulttuurissa merkitsee jotain, on voittaminen.
Naganon olympialaisten (1998) tapahtumat ovat yhä tuoreessa muistissa. Japanissa pelit päättyivät puolivälieriin. Tshekki-tappion jälkeen mopo riistäytyi käsistä ja NHL-miljonäärit laittoivat kisakylässä paikat remonttiin.
Skandaalia seurannut julkinen anteeksipyyntö ei tilannetta juuri korjannut. Tänään USA:n pelaajilla ei ole mitään anteeksipyydettävää.
Kaksi joukkuetta, yksi peli, yksi voittaja.
Suomi vai USA? Kummalla on tänään meidän päivä?