Yhdysvallat aikoo vähentää sotilaallista läsnäoloaan ulkomailla. Tästä on seurauksia etenkin Euroopalle.
Toinen maailmansota loppui viitisenkymmentä ja kylmä sota runsaat kymmenen vuotta sitten. Yhdysvalloilla on näiden sotien perintönä ollut runsaasti joukkoja etenkin Euroopassa takaamassa vanhaa maailmanjärjestystä. Presidentti George W. Bushin maanantaisen puheen jälkeen on entistä selvempää, että tämäkin asetelma on muuttumassa.
Aikeille joko vetää kotiin tai sijoittaa uusiin tukikohtiin seitsemän-kymmenen seuraavan vuoden aikana 60 000-70 000 sotilasta on eittämättä vankkoja perusteita. Sodan uhka on etääntynyt Euroopassa, ja Yhdysvaltain sotilasstrategiassa painopiste on siirtynyt terrorismin vastaiseen sotaan ja nopeasti liikuteltaviin joukkoihin.
Bushin suunnitelmien muuttuminen käytännön toimiksi riippuu marraskuun presidentinvaalien tuloksesta. Demokraattiehdokas John Kerry on jo arvostellut Bushia siitä, että Yhdysvallat kääntää selkää perinteisille liittolaisilleen. Bush ajoitti puheensa vaalikampanjakirinsä alkuun. Vaalituloksesta riippumatta on joka tapauksessa selvää, että Yhdysvallat supistaa sotilaallista läsnäoloaan ainakin Euroopassa jossakin mitassa.
Yhdysvallat vähentäisi suunnitelman mukaan ulkomailla nyt olevista 230 000 sotilaasta noin kolmanneksen. Joukkojen uudelleensijoittelu vaikuttaisi eniten Saksaan ja Etelä-Koreaan. Joukkoja paitsi vedettäisiin rapakon taakse myös sijoitettaisiin ohennettuina uusiin tukikohtiin itäisen Euroopan maihin, lähemmäksi potentiaalisia kriisialueita. Uusiin tukikohtiin sijoitettaisiin enemmänkin kalustoa.
Saksassa on edelleen yli 70 000 amerikkalaissotilasta. Joukkojen siirtoja idemmäksi "uuteen Eurooppaan" on arvuuteltu jo pitkään. Päätös tehdä näin johtuu silti enemmänkin strategisista ja taloudellisista kuin poliittisista syistä. Yhdysvallat on jo neuvotellut Itä-Euroopan maiden kanssa halvempia sopimuksia, jotka sallivat sille myös suuremman toimintavapauden.
Saksan ohella vaikutukset ovat suurimmat Etelä-Koreassa, missä Yhdysvalloilla on ollut vahvat joukot sitten Korean sodan. Linjaus istuu huonosti yhteen sen kanssa, että Pohjois-Korea ydinasepotentiaaleineen oli yksi Bushin "pahan akseliin" sisällyttämistä maista. Uudelleenorganisointi ei koske Irakia ja Afganistania.
Uudistuvasta strategiasta koitunee suurempia muutoksia Euroopalle kuin Yhdysvalloille itselleen. Läntinen Eurooppa on nojannut vankasti Yhdysvaltain sotilaalliseen voimaan. Sen takia Euroopan oma sotilaallinen voima on heiveröinen. EU kuitenkin rakentaa jo itselleen kriisinhallintajoukkoja, ja myös nopean toiminnan joukkoja suunnitellaan täyttä päätä.
Yhdysvaltain aikeet pakottavat Euroopan unionin paneutumaan puolustusulottuvuutensa rakentamiseen lähivuosina entistä vakavammin. Tämä on realistista toteuttaa vain Naton puitteissa ja sen voimavaroihin nojautumalla. Visio Naton jakautumisesta kahteen pilariin on yhä realistisempi. Työnjaossa Yhdysvallat keskittyisi Euroopan ulkopuolisiin turvallisuusuhkiin, ja Eurooppa kantaisi päävastuun omasta alueestaan.
Tämä tulevaisuuden näkymä ei voi olla vaikuttamatta Suomen omiin turvallisuuspoliittisiin pohdintoihin. EU:n perustuslakia koskeneissa neuvotteluissa Suomi sitoutui ensin pienten piruettien jälkeen unionin solidaarisuuslausekkeeseen ja sitten unionin nopean toiminnan joukkojen perustamiseen. Suomi on siis täysipainoisesti mukana EU:n turvallisuusarkkitehtuurin rakentelussa. Ovia ei ole syytä sulkea vastedeskään.