Keskustelu Yhdysvaltain osallistumisesta sotaharjoituksiin Suomen alueella loiskui päättyneellä viikolla levottomana: alettiin puhua amerikkalaispanssarivaunuista, tänne asettuvista joukoista ja kysellä Suomen linjan muutoksesta.
Miksi ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa käy aina näin?
Ensin jotkut päättävät salamyhkäisesti jotakin jossakin, sitten omanarvontuntoiset kansanedustajat närkästyvät saadessaan tiedon mediasta ja heistä ainakin oppositiossa olevat aloittavat Nato- ja Venäjä-päivittelyn.
Lopulta presidentti puhaltaa pelin poikki.
Kaava toistuu vuosikymmenestä ja presidentistä toiseen. Sillä ei ole merkitystä, eletäänkö yya- vai EU-Suomessa. Jokin menee aina pieleen, jollei mikään muu, ainakin tiedotus.
Tämäkin sotku selkeni lopulta. Periaatteessa olen sitä mieltä, että presidentin valtaoikeuksia olisi vieläkin syytä karsia. Uudessa vesilasimyrskyssä presidentti osoitti kuitenkin tarpeellisuutensa ulkopolitiikan johtajana.
Nykyinen pääministeri on ulkopolitiikassa kokematon ja hallituspuolueet erinuottisia. Kun maailma on vielä levottomuuden tilassa, presidentille on tilaa ja tarvetta.
Suomi on ollut mukana Naton rauhankumppanuusohjelmassa yli 20 vuotta. Toissa vuonna Suomesta tuli yksi viidestä edistyneestä rauhankumppanista eli kumppanuussuhde tiivistyi. Hallitusohjelman mukaan Suomi vahvistaa laaja-alaista transatlanttista yhteistyötä (eli yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa) sekä kahdenvälisesti että EU:n kautta.
Tämä tausta unohtui, kun tuli tieto amerikkalaishävittäjien osallistumisesta sotaharjoituksiin, ja vielä oikein Itä-Suomessa, Rissalassa! Eikä tässä kaikki: amerikkalaisia ”panssareita” rantautuu Hankoon osallistuakseen sotaharjoituksiin Niinisalossa!
Niin, Rissala sattuu olemaan Suomen tärkein Hornet-tukikohta. Sinne tulee toukokuussa Yhdysvaltain kansalliskaartin laivue.
”Panssarit” taas ovat suomalaisia Paseja muistuttavia Stryker-kuljetuspanssareita tai -miehistönkuljetusajoneuvoja, joissa on vähän Pasia paksumpi panssari. Kysymys ei ole taistelupanssarivaunuista.
Tämänkin sopan keitossa medialla on ollut oma osansa. Kainuun Sanomat vertasi median sotaharjoitusuutisointia ”vanhaan kunnon taistolaiseen Tiedonantaja-tyyliin”. Ei kyllä paljon puuttunut.
Pahimmalle laukalle lähtivät kuitenkin sosiaalidemokraatit, etenkin kansanedustaja Eero Heinäluoma. Hän sanoi Ylessä, ettei Yhdysvaltain kanssa tehtävästä yhteistyöstä voi seurata sitä, että sen joukkoja sijoitettaisiin Suomeen tai että avattaisiin lentokentät ja satamat ”pysyvällä tavalla”.
Edustaja Heinäluoma, onko joku esittänyt amerikkalaisjoukkojen sijoittamista Suomeen? Lentokenttien ja satamien käytön harjoitustilanteissa mahdollistava isäntämaasopimus taas tehtiin edellisen hallituksen aikana. Sdp oli siinä mukana.
Heinäluoma vetosi siihenkin, että Suomi ja Ruotsi ovat olleet perinteisesti vakauttavia tekijöitä Itämeren alueella. Hän jätti mainitsematta, mitä Ruotsissa tapahtuu: puolustusministeri Peter Hultqvist sanoi jo viime syksynä, että Ruotsi lisää sotilasyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa Venäjän takia.
On ylipäätään absurdi ajatus, ettei Suomen johto tietäisi etukäteen, keitä on tulossa sotaharjoituksiin. Jos ei tietäisi, se ei olisi ajan tasalla.
Pääministeri Juha Sipilä sanoikin, että asia oli esillä presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa jo ajat sitten ja että yksityiskohdat ovat sen jälkeen täsmentyneet.
Tiedotus meni mönkään, se on selvää. Vastuu tästä kuuluu asiaa valmistelleelle puolustusministeriölle. Milloinpa Suomessa on päässyt kehumaan onnistuneesta tiedottamisesta edes pienemmissä asioissa?
Presidentti Niinistö pysäytti viime vuonna aikeet viedä Suomen Hornetteja Viroon harjoittelemaan Naton viidennen artiklan mukaista toimintaa. Tuo artikla tarkoittaa jäsenmaille annettuja turvatakuita.
Nyt presidentti ei pysäyttänyt harjoituksia. Siitä on suurimmankin epäilijän syytä päätellä, ettei linja muutu. Laadullisesti uusi yhteistyöaskel, mutta ei sen enempää.