Presidentti Vladimir Putin ja tuleva presidentti Donald Trump kävivät viime maanantaina puhelinkeskustelun. Sen sisällöstä on tiedossa vain Kremlin versio ja Trumpin valtaannousua valmistelevan toimiston niukka lausunto. Tärkeintä on kuitenkin, että tuo keskustelu käytiin.
Euroopalle, Suomellekin, olisi ehdottomasti hyväksi, että Yhdysvaltain ja Venäjän hyiset suhteet lämpenisivät. Välien ei pidä kuitenkaan lämmetä Euroopan kustannuksella.
Euroopassa, Suomessakin, kannetaan huolta siitä, ettei kaksikko vain kävelisi vanhan mantereen yli ja tekisi muiden turvallisuuseduilla pöytää pyyhkivää ”diiliä”.
Trump antoi kampanjapuheissaan syttöjä diilispekuloinnille ja arvuutteli Naton tulevaisuutta, mutta vaalivoiton jälkeen näitä puheita ei ole enää kuultu. Se on hyvä merkki.
Huonoa ei ole sekään, että Trump on ollut yhteydessä myös moneen muuhun valtion- ja hallituksen päämieheen. Voi tosin ihmetellä, miksi hän soitti EU-maiden johtajista ensimmäiseksi Irlannin pääministerille Enda Kennylle eikä vaikkapa Britannian pääministerille Theresa Maylle saati Saksan liittokanslerille Angela Merkelille. Tai miksi Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage pääsi Trumpin puheille?
Trumpin hallinnon todellisista turvallisuuspoliittisista aikeista ei tiedetä vielä juuri mitään. Pikaisimmat huolet kohdistuvat siihen, miten Trumpin hallinto alkaa suhtautua Krimin miehitykseen, Itä-Ukrainan sotaan, Venäjän vastaisiin pakotteisiin sekä, Suomea lähestyen, Baltian puolustamiseen ja Itämeren alueeseen.
Ikävältä kalskahtava sana ”etupiiriajattelu” on noussut kummittelemaan historian roskatynnyristä. Sen nosti itse asiassa esille väistyvä presidentti Barack Obama viime keväänä The Atlantic -aikakauslehden haastattelussa.
Obama sanoi tuolloin, ettei Ukraina kuulu Yhdysvaltojen keskeisiin intresseihin ja että hän on haluton tulemaan siellä väliin, koska Venäjällä on siellä aina yliote. ”Tosiasia on, että Ukraina, joka ei ole Nato-maa, on haavoittuvainen Venäjän sotilaalliselle hallinnalle, teemmepä mitä tahansa”, Obama sanoi haastattelussa.
Baltian-vierailullaan vuonna 2014 Obama teki kuitenkin selväksi, että Nato puolustaa Baltian maiden jokaista neliösenttiä. Onko tämä myös Trumpin hallinnon linja?
Jo Krimin miehityksen hyväksyminen olisi Yhdysvalloilta kylmää strategista ajattelua, mutta kylmä suihku eurooppalaisten niskaan. Periksi anto Krimillä olisi tulkittavissa Yhdysvaltain Venäjälle antamaksi luvaksi viitata kintaalla kansainväliselle oikeudelle ja peukaloida rajoja tarvittaessa muuallakin Euroopassa.
Miten Trumpin voitto heijastuu Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan?
Poliittisen johdon kommentit Trumpin valinnasta ovat olleet korostetun rauhallisia. Jatko riippuu tietenkin siitä, millaista turvallisuuspoliittista linjaa Trumpin hallinto alkaa vetää. Jos linja ei muutu, Suomenkaan ei tarvitse muuttaa linjaansa. Mutta entäpä jos Yhdysvaltain linja muuttuu?
Kansanedustaja Alexander Stubb (kok.) kirjoitti torstaina Financial Times -lehdessä pelkäävänsä, että Trump tekisi Putinin kanssa kaksi diiliä.
Diileistä ensimmäinen panisi Stubbin mielestä pisteen Naton laajentumiselle eli jättäisi Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiseen tyhjiöön ja samalla vetäisi maton Suomen Nato-option alta. Toinen diili lopettaisi Venäjä-pakotteet, ja vastineeksi Venäjä vetäytyisi Itä-Ukrainasta ja sopisi Syyriasta Yhdysvaltain kanssa. Näin Krim tunnustettaisiin osaksi Venäjää.
Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen pohdiskeli samoja asioita MTV3:n verkkokolumnissaan. ”...en kaipaa uutta Jaltaa”, hän kirjoitti. Jaltalla Vanhanen viittasi toisen maailmansodan voittajavaltioiden Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Britannian johtajien vuonna 1945 tekemään sopimukseen Euroopan jaosta.
Jos Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet alkavat lämmetä ja se tapahtuu Euroopan turvallisuuspoliittisia etuja polkematta, jännitys myös Suomen lähialueilla laskee. Jos suhteet lämpenevät taas Euroopan kustannuksella, Suomenkin asema heikkenee.
Näin pitkällä ei vielä olla. Nyt Euroopan, Suomenkin, on vain luotava suhteet Trumpin hallintoon ja alettava lobata.
Kolumni