Syyskuussa alkanut kansainvälinen yksituumaisuus rakoilee uhkaavasti. Yhdysvallat vaarantaa paljon muutakin kuin Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimintaa.
Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) on rakennettu YK:ssa jo vuodesta 1948. Nyt kun hankkeen taakse on vihdoinkin saatu riittävästi valtioita, se uhkaa jäädä torsoksi. Päävastuu tästä kuuluu Yhdysvalloille. Se haluaisi soveltaa itseensä eri sääntöjä kuin muihin valtioihin.
Jos Yhdysvallat pitää kiinni vaatimuksestaan saada omille sotilailleen syytesuoja, se saattaa vaaraan monta muuta ja isompaa asiaa. Pahin uhkakuva on, että pohja putoaisi koko YK:n rauhanturvatoiminnalta. Skisman päästäminen näin pitkälle olisi edesvastuutonta. Turvallisuusneuvoston jäsenmaiden neuvottelujen seuraava takaraja on torstaiaamu.
Näin pitkälle tuskin mennään. Bosnian rauhanturvaoperaation YK-mandaatin jatkosta lähtenyt kiista paljastaa silti, että syyskuun terrori-iskuista alkaneen maailmansolidaarisuuden eväät ovat käyneet vähiin. On harvinaista, että jopa lähiliittolainen Britannia on napit vastakkain Yhdysvaltain kanssa.
Presidentti George Bushin ottama YK-linja vahvistaa epäilyjä, että hän hakee liittolaisia valikoivasti. Valtioillahan ei tunnetusti ole pysyviä ystäviä, vaan vain pysyviä etuja. Ajattelu on tyypillistä Yhdysvaltain ulkopoliittisessa perinteessä. Maa on myös perinteisesti ollut laiska hyväksymään kansainvälisiä sopimuksia.
Maailmanyhteisö on käyttänyt ylikansallisia tuomioistuimia tähän asti natsi-Saksan, Japanin ja Jugoslavian sotarikollisia sekä Ruandan kansanmurhaan syyllistyneitä vastaan. Oikeutta on käyty lähinnä voittajien ehdoin, joskin oikeista asioista. Haagiin perustettava ICC on ensimmäinen yritys saada esimerkiksi kansanmurhiin, etnisiin puhdistuksiin ja sotarikoksiin syyllistyvät yksilöt ylimpiä johtajia myöten tuomiolle ilman poliittista valikointia. ICC:n toimivalta alkaa tosin vasta, jos kansalliset oikeusistuimet eivät pysty tai halua ryhtyä oikeustoimiin.
Sota Jugoslaviaa vastaan toi maailmanyhteisön työkalupakkiin humanitaarisen väliintulon eli oikeuden puuttua jonkin valtion sisäisiin asioihin, jos se vainoaa silmittömästi omia kansalaisiaan. Vainon sallivien veto edesvastuuseen olisi loogista jatkoa ajatuksille rajoitetusta suvereniteetista.
Sopimuksen on allekirjoittanut jo 139 maata, joista 76 on myös ratifioinut sen. ICC voi siten aloittaa työnsä ensi vuonna. Yhdysvaltain ei-linjan myötä esimerkiksi Venäjä, Kiina, Intia ja Pakistan eivät kiirehdi liittymään sopimukseen. Ilman niitä tuomioistuimen uskottavuus kärsii.
Yhdysvallat pelkää, että jollei sen sotilaille saada koskemattomuutta, heitä vastaan on helppo sepittää oikeusjuttuja. On totta, että Yhdysvallat on erikoisasemassa ja että se supervaltana kantaa muita suurempia vastuita. Mutta on moraalisesti kestämätöntä asettaa toisille sääntöjä, joita se ei halua noudattaa itse.
Yhdysvallat vaatii syytesuojaa myös muiden maiden YK-sotilaille. Se on tekopyhää hurskastelua, sillä sopimuksen hyväksyneet valtiot eivät ole sitä vaatineet. Yhdysvaltain halu tuomita itse omat sotilaansa herättää epäilyn, että se voi katsoa heidän tekojaan läpi sormien.
Kiista heijastuu myös Suomeen, jolla on tällä hetkellä Bosniassa YK-tehtävissä kaikkiaan 105 ihmistä. Rauhanturvalain mukaan Suomi voi olla mukana vain operaatioissa, joilla on joko YK:n tai Etyjin mandaatti. Suomalaiset olisi vedettävä kotiin, jos YK:n mandaatti katkeaisi.