Perussuomalaisten oululaisen kaupunginvaltuutetun Sebastian Tynkkysen kuntavaalien aikana lähettämistä some-viesteistä on alkamassa poliisitutkinta, kertoo verkkolehti Uusi Suomi.
–Olemme tehneet tutkintapyynnön yhdestä kuntavaaliehdokkaasta ja hänen vaalien aikana lähettämistään viesteistä. Siitä on tullut valtakunnansyyttäjänvirastosta päätös, jossa on tehty pyyntö Oulun poliisille aloittaa tutkinta. Tämä koskee Sebastian Tynkkystä, kertoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä lehdelle.
Uusi Suomi kertoo saaneensa vahvistuksen asiasta valtakunnansyyttäjänvirastosta, joka lähetti asian Oulun poliisille viime keskiviikkona.
Tynkkynen itse sanoo US:lle olevansa tiedosta yllättynyt ja kertoo, ettei poliisi ole ollut häneen vielä yhteydessä.
Pimiä katsoo, että Tynkkysen koko vaalikampanja oli osin rasistinen.
–Siinä pyydettiin esimerkiksi ihmisiä ilmoittamaan, miten maahanmuutto vaikutti heidän turvallisuuteensa. Sitten hän julkaisi erilaisia kertomuksia ilman tarkempia lähdetietoja. Kukaan ei voinut tietää, ovatko ne keksittyjä vai pitävätkö ne paikkansa. Mielestäni siinä haettiin selvää vastakkainasettelua, Pimiä moittii US:lle.
Tynkkynen kiistää julkaisemiensa kertomusten olevan keksittyjä.
Tynkkynen kirjoitti perjantaina blogiinsa, että "En tälläkään hetkellä tiedä, mitkä päivitykset ovat olleet Pimiän mielestä vihapuhetta. Kyseessä on termi, jota laki ei tunne. En myöskään ole saanut taustalla tapahtuneesta operaatiosta mitään tietoa itse, vaikka minua ollaan viemässä oikeuteen."
Uuden Suomen uutisen mukaan asian käsittely juontaa juurensa viime marraskuulle, jolloin yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, Ihmisoikeusliitto sekä Etnisten asioiden neuvottelukunta sopivat yhdessä puolueiden kanssa, että kuntavaalien aikana seurataan ehdokkaiden kirjoittelua sosiaalisessa mediassa.
Juttua täydennetty 14.10 kello 13.55 siteerauksella Sebastian Tynkkysen blogista. Juttua täydennetty 14.10. klo 18.21 Tynkkysen vastauksella Pimiän lausuntoon.