Sosiaalidemokraattinen puolue SDP on ollut tuuliajolla kauan. Politiikka on ollut poukkoilevaa. Tämä on johtanut siihen, että kenttä on ollut sekaisin ja kannatus romahtanut.
Puolueensa puheenjohtajaksi viitisen vuotta sitten valittu Jutta Urpilainen on joutunut todistamaan kyvykkyyttään ja tekemään työtä arvovallan saavuttamiseksi omiensa keskuudessa monta kertaa enemmän kuin hänen miesedeltäjänsä.
Kesä kypsytti Urpilaisen. Elokuun lopulla pidettyyn budjettiriiheen astui määrätietoinen nainen, joka tiesi, mitä pitää tehdä.
Puolueen sisällä tämä vaati pesäeron tekemistä niihin, jotka ovat yrittäneet hankaloittaa hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa.
Urpilaisen valinta SDP:n puheenjohtajaksi otettiin vastaan suurin odotuksin. Hän on ensimmäinen naispuheenjohtaja puolueessa, joka on yli satavuotisen taipaleensa ajan puhunut naisten ja miesten tasa-arvon puolesta.
Urpilainen astui puoluejohtajan paikalle eduskunnan nykyisen puhemiehen Eero Heinäluoman lyhyeksi jääneen ja epäonnistuneen johtajakauden jälkeen.
Tehtävä on ollut Urpilaiselle vaikea. Kannatuksen tappiokierrettä hän ei ole saanut pysäytetyksi.
Suomen ensimmäisenä naispuolisena valtiovarainministerinä Urpilainen on joutunut etulinjaan setvittäessä ensin euroalueen talouskriisiä ja nyt kotimaan taantumaa.
Heinäluoman varjo on ollut Urpilaisen yllä koko johtajakauden ajan. Vasta kesällä Urpilainen otti johdettavakseen puolueen talouspoliittisen ryhmän Heinäluomalta.
Eduskunnan puhemiehenä Heinäluoma on hämmentänyt puolueensa ja hallituksen politiikkaa tavalla, jota ei pidetä puhemiehen asemaan sopivana.
Heinäluomalla on kuitenkin tukijansa SDP:n vaikutusvaltaisessa ammattiyhdistyssiivessä. Sillä suunnalla puolestaan Urpilaista vieroksutaan eniten.
Budjettiriihessä Urpilainen otti itselleen sen paikan, joka hänelle kuuluu paitsi puoluejohtajana myös valtiovarainministerinä. Hän teki sen senkin uhalla, että osa puoluejohdosta ja jopa hänen hiljattain ministeriksi nostamistaan tovereista olivat toista mieltä.
Tähän sisältyy tietoinen riski. Jos Urpilaisen valitsema linja puree, hänelle käy kuten Esko Ahon (kesk.) 1990-lama-ajan hallituksen valtiovarainministerille Iiro Viinaselle (kok.) Viinasen tiukkaa säästölinjaa ensin kauhisteltiin ja lopuksi kiiteltiin. Viinanen teki vain sen, mitä valtiovarainministerin piti siinä tilanteessa tehdä maan talouden pelastamiseksi.
Kesän loppuun saakka ei ollut itsestään selvää, löytyykö pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.) ja valtiovarainministeri Urpilaiselta yhteinen näkemys siitä, mihin hallitus pyrkii. Päähallituspuolueiden johtajien toiminta samaan suuntaan on kuitenkin hallituksen toimintakyvyn avainkysymys.
SDP on ollut tuuliajolla jo niin kauan, että Urpilaisen ryhdistäytyminen tulee oikeaan aikaan. Jossain vaiheessa kansa vielä palkitsee valtiohenkilömäisen teon.