Suomalaiset EU-komissaarit, entiset ja nykyinen, ovat olleet paljon esillä. Ensimmäinen, Erkki Liikanen, julkaisi muistelmakirjan. Toinen, Olli Rehn, oli mukana IMF:n pääjohtajapelissä. Kolmas, Jyrki Katainen, tekee paluuta Suomeen ja Sitraan.
Neljänneksi on nousemassa SDP:n entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hänen tuleva salkkunsa on vielä hämärän peitossa. Urpilaisen toivesalkku liittyisi talouteen, ulkosuhteisiin tai osaamiseen. Hänen on tietysti läpäistävä europarlamentin seula ennen kuin komissaarius on takuuvarma.
Urpilainen on aloittanut henkisen siirtymisensä Suomen sisäpolitiikasta Brysselin kuvioihin. Sen näki Maaseudun Tulevaisuuden tällä viikolla julkaisemasta haastattelusta. Toivottavasti se on luettu myös Antti Rinteen (sd.) uudessa hallituksessa, joka valmistautuu ensimmäiseen budjettiriiheensä.
Urpilainen kantoi huolta siitä, että pitkän laman peruina Suomen velkataakka on nyt paljon korkeampi kuin vuosikymmen sitten ja että vaikka talous on kasvanut neljä viime vuotta, on eletty velaksi ja tehty alijäämää.
Myös Rinteen hallitus aikoo ottaa lisää velkaa ja tavoittelee, että valtion tulot ja menot olisivat tasapainossa vaalikauden lopussa. En olisi tavoitteeseen pääsystä kovinkaan varma.
Ei ole ihme, että Urpilainen tökkäsi näin edellistä hallitusta, josta SDP oli ulkona. Kiinnostavinta on kuitenkin se, että terveisiä meni myös oman puolueen johtamalle hallitukselle.
Urpilainen kyllä ymmärsi hallituksen halun satsata tulevaisuuteen investoinneilla ja kohentaa kansalaisten perusturvaa. Häntä huolestuttaa talouden pitkä trendi. "Jos ajaudumme uuteen eurokriisiin tai tulee yllättävä talousshokki, Suomen tilanne on haastavampi kuin kymmenen vuotta sitten."
Näinhän se on: asiat näkee paremmin vähän kauempaa. Urpilainen voi jo komissaariehdokasasemassaan puhua tavallista suoremmin. Komissaari ei edusta omaa maataan, vaan saattaa jopa joutua tukistamaan sitä jostakin.
Urpilainen on, kiinnostavasti sinänsä, sanoillaan samoilla linjoilla kuin suurimpien oppositiopuolueiden johtajat Jussi Halla-aho (ps.) ja Petteri Orpo (kok.).
Urpilaisen varoituksen sanojen taustalla ovat varmasti hänen kokemuksensa valtiovarainministerinä Kataisen hallituksessa. Tuolloin Kreikan velkakriisi räjähti EU:n syliin ja Suomi oli jo lamaputkessa.
Kreikan kriisi oli kova koettelemus ensimmäistä ja ainoata ministerin pestiään hoitaneelle Urpilaiselle. Hän neuvotteli Suomen Kreikalle antamille lainoille vakuudet, joiden arvosta oltiin monta mieltä.
Kreikan tukeminen oli silloin Timo Soinin johtamille perussuomalaisille taivaan lahja. Puolue sai ensimmäisen jytkynsä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Varoittelussa on tuskin enää kysymys Urpilaisen ja hänet vuonna 2014 puheenjohtajavaalissa niukasti päihittäneen Rinteen huonoista väleistä. Näin olisi voinut hyvinkin olla vähän aiemmin.
Urpilaisen ja Rinteen välinen jännite laukesi, kun Rinne nosti Urpilaisen komissaariehdokkaaksi hallituksen muodostamisen yhteydessä.
Sitä ennen kaksikon välit olivat kuin viulunkieli. Vuonna 2015 valtiovarainministeri Rinne möläytti avoinna olleeseen mikrofoniin slovakkikollegalleen, että Urpilainen oli aloittanut puheenjohtajakampanjansa.
Lisäksi Rinne myöhemmin pyysi Urpilaista olemaan asettumatta ehdolle eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja torppasi hänen pääsynsä pankkivaltuustoon.
Vielä keväällä Rinne sanoi, että SDP:llä voisi olla kaksikin ehdokasta – Urpilainen ja Eero Heinäluoma. Se oli outoa ääneen ajattelua. Vasta vähän myöhemmin Rinne kakaisi ulos, että on naiskomissaarin aika.
Puolueiden kärkihahmojen henkilökohtaisilla suhteilla on politiikassa yllättävänkin suuri merkitys.
Esimerkiksi SDP:tä kalvoi, ja pitkään, Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan välinen jännite. Sitä ennen Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston välit olivat kauan samanlaiset.
Kun Urpilainen lähtee nyt Brysseliin, Rinteen ei tarvitse pelätä haastetta ainakaan hänen suunnaltaan. En haluaisi uskoa, että komissaarivalinnan takana olisi ollut halua lähettää mahdollinen kilpailija kauas.