Oululainen kirkkomuusikko Emilia Soranta kehittää lapsille ja nuorille sopivaa opetusta pilottihankkeessa.
Takavuosina moni opetteli kosketinsoittamisen alkeita Thompsonin pianokoulun Pienet sormet soittamaan -vihkosta.
Sama teema on tällä hetkellä totta joukolle oppilaita oululaisesta Lintulammen koulusta, tosin tällä kertaa myös jalat soittavat.
Ainutlaatuinen hanke näet haki keväällä halukkaita ottamaan tuntua urkujen soittamiseen.
Neljältä 2.–3.-luokalta löytyi 16 innokasta, jotka ovat nyt syksyn mittaan saaneet soitonopetusta kerran kahdessa viikossa.
Kyse on pilottihankkeesta, jossa ideana on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus tutustua urkujen soittoon siten, että aikuinen on niin opastamassa kuin mukana musisoinnissa.
Lintulammen oppilaiden ohella hankkeessa ovat mukana Karjasillan seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorot.
Kaikkiaan mukana on lähes 40 lasta ja nuorta. Nuorimmat ovat neljävuotiaita, vanhin 19-vuotias.
Hanke on kirkkomuusikko Emilia Sorannan käsissä.
Soranta, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta valmistunut musiikin maisteri, on lähtenyt rohkeasti tarjoamaan urkuja, aikuisten soittimeksi miellettyä soitinta, haastavalta vaikuttavalle ikäryhmälle.
– Halusin yhdistää oman soittimeni urut, kiinnostuksen kohteeni improvisaation ja lasten musisoimisen.
Hän tuottaa hankkeessa käytettävän oppi- ja nuottimateriaalin sovittamalla ja säveltämällä samalla keräten kokemuksia uudenlaisen toimintamuodon mahdollisuuksista.
– Koululaisten kanssa materiaalina on ollut ihan tutut lastenlaulut. Seurakunnan kuorolaisten kanssa mukana on myös hengellistä ohjelmistoa, ja molempien kanssa aletaan valmistella joulumusiikkia, Soranta kertoo.
– Tunneilla tutkitaan myös urkuja ja niiden tekniikkaa, urkujen sisässäkin käydään.
Sikäli poikkeuksellista tämä opetus on ollut, että läksyjä ei anneta.
Tavoitteet on silti asetettu, Soranta sanoo.
– Kukin oppilaista valmistelee joulukirkkoon säestyksen tai oman soolotehtävän.
Soranta korostaa, ettei musiikkitaustaa tai erityistä musikaalisuuttakaan tarvita.
– Lähdemme rakentamaan musiikkia yhdessä, ja kaikille on löytynyt sopivaa soitettavaa.
Toiset ovat olleet rohkeampia, toisia Soranta on tukenut konkreettista tuntumaa soittimeen haettaessa.
– Jonkun kanssa on soitettu aluksi käsi käden päällä.
Kullekin taataan sellaista soitettavaa, joka sopii hänen motivaatiolleen ja taidoilleen.
– Jollekin pienelle soittajalle pitkä äänikin voi olla riittävän haastava.
Soranta teki sovitukset ennen lasten tapaamista, mutta on tehnyt tarvittaessa muutoksia tai vaihtanut laulua kokonaan.
– Samoja liikeratoja ja lihasmuistia toistetaan seuraavissakin lauluissa, joulukirkkoon tulevissa.
Koska ei myöskään voida olettaa, että lapsi osaisi lukea nuotteja, Soranta on ottanut käyttöön värisymbolit.
Koskettimilla ja jalkiossa on värillisiä tarroja ohjaamassa.
Lapsisoittajia mahtuu urkupenkille useampi.
– Väliin heitä on ollut neljäkin, Soranta mainitsee.
Onko urkujen soittamisessa joitain fyysisiä rajoitteita? Esimerkiksi urkupenkiltä jalkiolle on matkaa.
Emilia Soranta vakuuttaa, ettei sekään hankaloita.
– Yhteissoitossa aina joku yltää jalkiolle. Meille Karjasillalle on tosin hankittu myös lastenjalkio, ainoa laatuaan Pohjois-Suomessa.
Soranta ohjaa oppilaita yhteissoiton aikana ja huolehtii pienimpien kanssa soitettaessa myös tekniikasta kuten äänikertojen valinnasta.
Äänikerta on urkupillien sarja, jolla on sama äänenväri. Äänikertoja vaihdellaan yleensä soittopöydässä olevilla rekisteritapeilla, mutta Karjasillan uruissa ne korvaa koskettimisto.
– Vanhimmat oppilaista hoitelevat jo itse rekisteröintiä eli äänikertojen valintaa sekä äänenvoimakkuutta säätelevän paisutuskaapin käyttöä.
Pilottihanke päättyy joulukuussa, mutta Sorannalla on laajempikin tavoite.
– Haluan luoda konseptin, jonka perusteella tällaisen toiminnan voisi aloittaa missä tahansa seurakunnassa.
Samalla hän pyrkii aloittamaan tohtoriopinnot Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla.
Lasten tavoitteellinen urkujensoiton opetus tarvitsee oman oppikirjansa, Soranta tähdentää. Muualla sellaisia jo on.
– En ole perehtynyt vielä muiden luomaan teoriaan, vaan olen halunnut testata, pystynkö tuottamaan sitä itse.
Sorannan pyrkimys on tunnustettu jo muidenkin mittapuulla: hän sai hankkeeseen Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston apurahan.
Rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat kirittämässä päämäärään, voi todeta.
– Tähänastinen on ollut tulosta hienosta yhteistyöstä niin Lintulammen koulun kuin seurakunnankin kanssa, hän kiittelee.
Julkiset maistiaiset ovat tarjolla torstaina 17. lokakuuta Karjasillan seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorojen Sydämeni on levollinen -konsertissa kello 18 alkaen ja kello 19 alkaen Kolmen vartin musiikkimessussa.
Kirkon parvella tapahtuva kuorolaisten urkumusisointi toistetaan videotekniikan avulla kirkkosaliin.
Pillit soivat paineesta
Urut on yhdistetty puhallin- ja kosketinsoitin, jossa on paineilman avulla soivat pillit.
Se muodostuu pillistöistä, ilmanantolaitteista ja koneistosta, joka käsittää myös soittopöydän.
Pillit on valmistettu puusta tai metallista ja yleensä kumpiakin käytetään urkuja rakennettaessa.
Urkuja soitetaan sormin koskettimistolla, joka muistuttaa ulkoisesti esimerkiksi pianon koskettimistoa.
Useimmissa uruissa on myös jalkiokoskettimisto, joka muistuttaa sormiokoskettimistoa, mutta on luonnollisesti suurempi.
Urut on läntisen kirkon jumalanpalvelusten keskeinen soitin. Varsinaisen urkumusiikin ohella sillä säestetään virsiä ja suurempia vokaaliteoksia.
Myös suurissa konserttisaleissa voi olla urut, sillä niitä käytetään myös sinfoniaorkesterin soittimena.
Pilottihanke
Lapset ja nuoret urkupenkille -hanke alkoi toukokuussa ja jatkuu joulukuuhun.
Yhteistyökumppaneita ovat Karjasillan seurakunta, Lintulammen koulu, Oulun konservatorio sekä Lasten kulttuurikaupunki Oulu.
Hanketta tukee Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto.
Nuoria urkureita voi kuulla esimerkiksi 17.10. kello 18 Karjasillan kirkossa ja 11.12. kello 18 Pyhän Andreaan kirkossa.