Oulun kaupunginvaltuustoon kannattaisi pikku hiljaa perustaa oma kirjakerho. Elokuussa vasemmistoryhmän puheenjohtaja Anne Huotari lahjoitti perussuomalaisille Khaled Hosseinin kirjan "Tuhat loistavaa aurinkoa". Huotari halusi muistuttaa pakolaisongelman syntyjuurista. Taustalla oli tietenkin keväällä alkanut Oulun strategian viilaaminen.
Perussuomalaiset olisivat halunneet poistaa visioista monikulttuurisuuden, koska käsite ei heidän mielestään ole yksinomaan myönteinen.
Viime maanantaina perussuomalaisten Vaili Jämsä-Uusitalo muisti vastavuoroisesti Huotaria, joka vuodenvaihteessa juhli viisikymppisiään. Paketissa oli romaani kuntaliitoksesta, Kalle Isotalon Urhola. Jämsä-Uusitalo perusteli valintaa sillä, että Huotari on kuntaliitosten puolustaja ja sitä paitsi myös entinen kansanedustaja kuten yksi kirjan päähenkilöistä.
Aihe on Oulun seudulla ajankohtainen. Piti siis lukea opus. Koska tämä ei ole mikään kirja-arvostelu, tyydyn vain esittelemään joitakin valittuja paloja. Faktan ja fiktion yhtäläisyydet jäävät lukijan vastuulle.
Tosin faktojen arvioiminen on ennenaikaista. Vasta 18. helmikuuta tiedetään, esittääkö kuntajakoselvittäjä Arto Koski Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Muhoksen, Oulunsalon ja Yli-Iin kuntaliitosta vai ei. Ja jos esittää, mitä siitä on tulossa.
Urholassa yhdistyivät kalastajakunta Holmarna, maatalousvaltainen Uurusmaa ja hieman teollistunut Laajasmaa. Nimeksi oli tarjolla myös Hourula, mutta jostain syystä Urholaan kuitenkin päädytään. Yhdistyminen tapahtuu näennäisesti vapaaehtoisesti. Valitaan pienempi paha kuin valtion mahdollisesti junailema pakkoliitos.
Kukaan ei kuitenkaan ole oikeasti innostunut asiasta, ja aika kuluu riidellessä.Jotta liitokseen saataisiin jotain järkeä, palkataan apuun kunnallispolitiikkaa tuntematon entinen talousjohtaja Tuomo Mäki.
Mäki pistää tuulemaan. Hän tajuaa, ettei kopioimalla pärjää. Urholan tulevaisuuden pelastaisi vain se, että tehdään asiat eri tavalla kuin muualla. Suunnitelmissa vilahtavat osaamiskeskukset ja klusterit, kunnan tilojen tyhjäkäynti ja tietenkin huippuosaajat.
Lopputulos on suurin piirtein sellainen, että kuntaan hommataan (tässä tapauksessa tosin venäläisen "liikemiehen" suosiollisella avustuksella) hyvätuloisia asukkaita, jotka muuttavat sinne kirjansa, mutta eivät siellä asu. Verotulot nousevat, mutta lisää palveluita ei tarvita -- jos ei sydänkirurgiaan erikoistunutta huippuyksikköä ja kansainvälistä lukiota sisäoppilaitoksineen lasketa mukaan.
Tiedotusvälineitä taitavasti hyväksi käyttäen ministerit saadaan sitoutumaan siihen, että yhä edelleen pieneen kuntaan tarvitaan uusia tontteja peräti 2?500 asukkaalle. Kaavoitus hoidetaan pakkolunastusten avulla, tosin niin, että kunta perustaa kiinteistöyhtiön ja jakaa osakkeet kuntalaisille. Samalla periaatteella perustetaan myös yksityinen koulu ja sydänkirurgian huippuyksikkö, jota rahoitetaan elinkaarimallilla. Kaikesta juoksevat osingot kuntalaisille. Kunta tuottaa myös kaikki entiset palvelut, joten valtion tukiakaan ei menetetä.
Siinä Urhola yksinkertaistettuna. Tässä nyt jännityksellä odotetaan, mitä selvitysmies Koskelta on helmikuussa tulossa. Toistihan hän syksyllä moneen kertaan, että liitokseen on löydettävä yhteinen strateginen idea, pelkkä rutiiniratkaisu ei riitä.
"Muualla hyväksi koettua mallia ei siis kannata ryhtyä automaattisesti kopsaamaan", korosti Koski...ihan niin kuin Urholan Tuomo Mäkikin.
***
Yhden oululaisen tarvitsemat palvelut maksavat kaupungille keskimäärin 3?200 euroa vuodessa. Alle kouluikäisistä menot ovat 6?100 euroa, yli 65 -vuotiaista 7?030 euroa ja 85-vuotiaista19?700 euroa.