Nuorten urheilussa pitäisi ratkaista osaaminen, asenne ja kehittyminen, ei se, kenen lapsi olet tai kenen vanhemman kanssa valmentaja on ystävä.
Monessa urheiluseurassa vanhemmat tekevät arvokasta työtä valmentajina ja muissa rooleissa. Ilman heidän panostaan moni joukkue ei toimisi. Mutta hyvänkin tarkoituksen varjolla voi syntyä toimintakulttuuri, joka kohtelee nuoria epäreilusti, murentaa joukkuehenkeä ja pahimmillaan ajaa lahjakkaita nuoria pois urheilun parista.
Kun vanhempi valmentaa omaa lastaan, puolueettomuus voi vaarantua. Omat lapset ja heidän kaverinsa saavat enemmän peliaikaa, parempia mahdollisuuksia ja anteeksi virheitä, joista muita moititaan. Valintatilanteissa suosikit päätyvät etusijalle, ja vanhempien puheet voivat vaikuttaa joukkuejakoon ja valmennuksen ratkaisuihin. Kaikille ei enää aseteta samoja vaatimuksia.
Tämä on nuorten tulevaisuuden kysymys: Nuoret näkevät ja ymmärtävät, mitä heidän ympärillään tapahtuu. He tietävät, milloin joku saa erityiskohtelua ja milloin omat mahdollisuudet ratkaisevatkin aivan muut asiat kuin harjoittelu, motivaatio tai kehittyminen. On kohtuutonta vaatia nuorta hyväksymään tilanne, jossa hänen pitää jatkuvasti ansaita paikkansa, mutta valmentajan omilta suosikeilta ei edellytetä samaa suoritustasoa.
Epäoikeudenmukaisuus syö motivaatiota. Se heikentää luottamusta valmentajiin ja koko seuraan. Ja kyllä – se voi johtaa urheilu-uran lopettamiseen. Kuinka monta nuorta menetämme siksi, ettei heidän osaamistaan nähdä tai heidän anneta kehittyä tasavertaisesti?
Seurojen on kannettava vastuunsa. Vanhempien vapaaehtoistyötä tarvitaan, mutta se ei oikeuta eturistiriitoihin eikä oman lapsen aseman edistämiseen. Viimeistään 13 vuoden iässä valmennusvastuu ja päätösvalta joukkuevalinnoista on siirrettävä riippumattomille valmentajille. Nuorten urheilussa siirrytään vaiheeseen, jossa valinnoilla voi olla merkittävä vaikutus jatkomahdollisuuksiin, itsetuntoon ja koko urheilijan polkuun.
Seurojen on luotava selkeät pelisäännöt, varmistettava puolueettomat valinnat ja puututtava suosimiseen heti, kun sitä ilmenee. Jos seura ei reagoi toistuviin epäkohtiin, myös lajiliittojen on otettava vastuuta ja tarvittaessa määrättävä seuraamuksia.
Tämä ei ole hyökkäys vapaaehtoisia vanhempia vastaan. Se on vaatimus reilusta urheilusta. Vanhempi voi olla lapselleen tärkein kannustaja ilman, että hän samalla päättää tämän joukkuetovereiden mahdollisuuksista.
Nuorten urheilun pitäisi kasvattaa, innostaa ja antaa mahdollisuus onnistua. Ei pakottaa nuorta miettimään, kannattaako harjoitella, jos ratkaisevaa ei olekaan oma tekeminen.
Seurat, herätkää. Nuorten urheilu ei ole vanhempien omien lasten ja kaveripiirien projekti. Se kuuluu kaikille nuorille, jotka haluavat harjoitella, kehittyä ja tavoitella unelmiaan.
Vanhempi kentän laidalta
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.