Pääkirjoitus

Ur­hei­lu­ki­soil­la pitää pai­nos­taa

Suurten boikottien aika urheilussa on ohi. Ihmisoikeuksia rikkovia valtioita pitää siitä huolimatta painostaa viime kädessä vaikka perumalla jo annettuja kisaisännyyksiä.

Vanhan hokeman mukaan urheilua ja politiikkaa ei pidä sekoittaa keskenään. Tämä onnistuu kuitenkin vain niin kauan kuin politiikassa ei tehdä mitään sellaista, mikä ulottaa varjonsa myös urheiluun.

Tämä varjo on ulottunut nyt alkavan kesän jalkapallon EM-kisoihin Ukrainassa ja vuoden 2014 jääkiekon MM-kisoihin Valko-Venäjällä. Molemmat urheilutapahtumat ovat politisoituneet.

Syypäitä urheilun sekoittumiseen politiikkaan ovat ensisijaisesti kisaisännät Ukraina ja Valko-Venäjä. Jälkimmäisen kohdalla syyttävä sormi osuu myös Kansainväliseen jääkiekkoliittoon IIHF:ään, joka meni myöntämään MM-kisat Valko-Venäjälle heppoisin perustein.

Yhä laajeneva joukko eurooppalaisia päättäjiä, kokonaisia hallituksia ja EU-komissiota myöten, on ilmoittanut boikotoivansa Puolan ohella Ukrainassa järjestettäviä jalkapallon EM-kisoja Ukrainan ihmisoikeustilanteen takia. Tilanne on kiusallinen toiselle kisaisännälle Puolalle. Boikottirintamassa on myös urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) Kisojen järjestäminen Ukrainassa ei ole sinänsä vaakalaudalla.

Oppositiojohtaja Julia Tymošenkon vankilatuomio ja -kohtelu johtivat boikottiuhan ohella siihen, että Ukrainan oli pakko peruuttaa Keski-Euroopan maiden alueellinen huippukokous Jaltalla. Osallistumisensa perui esimerkiksi Saksan liittopresidentti. Ukrainan ulkoministeriö joutui nolosti perustelemaan ”lykkäystä” sillä, etteivät johtajat pääse paikalle.

Ukrainalla on vielä aikaa pelastaa kasvonsa. Se vaatisi kuitenkin Tymošenkon vapauttamista, jota EU ja Yhdysvallat ovat edellyttäneet. Vaikka Tymošenkon liiketoimintojen puhtaudesta ei voi mennä takuuseen, hänen saamansa, ja vielä pidennetty, tuomio on poliittinen.

Valko-Venäjälle myönnetyt jääkiekon maailmanmestaruuskisat ovat Ukrainaan verrattuna monin verroin vakavampi asia. Jos Valko-Venäjän kurja ihmisoikeustilanne ei kohene nopeasti ja peruuttamattomasti, IIHF:llä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyörtää päätöksensä. Ennen sitä Valko-Venäjää tulee kuitenkin painostaa voimallisesti lisää ihmisoikeustilanteen kääntämiseksi.

Jos näin ei tehdä ja jos viimeisenä keinona kisaisännyyttä ei oteta pois,  diktaattori Aljaksandr Lukašenkan hallinnon kovat otteet niskalaukausteloituksineen painettaisiin villaisella. Jääkiekkohullulle presidentille kisojen siirtäminen muualle olisi kirvelevä korvatillikka.

Lukašenka kyllä peräänkuulutti tällä viikolla taas vuoropuhelua EU:n kanssa. Hän möläytti kuitenkin, ettei ihmiselle ole mitään niin sietämätöntä kuin vapaus: sehän merkitsee vastuuta, omien päätösten tekoa ja vastuunkantoa niistä.

Urheilumaailma ei voi olla sokea eikä kuuro sille, kenelle se myöntää arvokisoja. Kylmän sodan aikana nähtyjen isojen boikottien aika on kyllä ohi. Sen jälkeen yhteiset arvot, muun muassa ihmisoikeudet, kuuluvat kuitenkin yhä enemmän kaikille. Niitä pitää ajaa aina kuin vain voidaan.