Ur­hei­lu­kes­kus nappasi olym­pia­prons­sia

Münchenistä 1972 hopeaa tuonut nyrkkeilijä Reima Virtanen ei ole ainoa Kemiin liittyvä olympiamitalisti. Lontoon olympialaisten taidekilpailusta 1948 Kemin urheilukeskuksen luonnoksille tuli pronssia asemakaava-arkkitehtuurisarjassa.

Lontoon olympialaisten suomalaiset taidemitalistit radiohaastattelussa 1948. Vasemmalta säveltäjä Kalervo Tuukkanen, runoilija Aale Tynni, arkkitehti Yrjö Lindegren ja arkkitehti Ilmari Niemeläinen. He olivat matkustaneet Lontooseen palkintoja hakemaan Arcturus-laivalla yhdessä muiden suomalaisten kilpailijoiden kanssa.
Lontoon olympialaisten suomalaiset taidemitalistit radiohaastattelussa 1948. Vasemmalta säveltäjä Kalervo Tuukkanen, runoilija Aale Tynni, arkkitehti Yrjö Lindegren ja arkkitehti Ilmari Niemeläinen. He olivat matkustaneet Lontooseen palkintoja hakemaan Arcturus-laivalla yhdessä muiden suomalaisten kilpailijoiden kanssa.

Münchenistä 1972 hopeaa tuonut nyrkkeilijä Reima Virtanen ei ole ainoa Kemiin liittyvä olympiamitalisti. Lontoon olympialaisten taidekilpailusta 1948 Kemin urheilukeskuksen luonnoksille tuli pronssia asemakaava-arkkitehtuurisarjassa.

Pohjoisen työläiskaupungin nosti parrasvaloihin helsinkiläinen arkkitehti Ilmari "Immu" Niemeläinen, joka tunnettiin myös olympiatason uimahyppääjänä. Lontoossakin hän otti osaa kerroshyppykilpailuun, mutta jäi kauas kärjestä.

Taidekilpailuja järjestettiin olympialaisten yhteydessä vuosina 1912-1948. Aihealueiksi määriteltiin kirjallisuus, arkkitehtuuri, musiikki, maalaustaide ja kuvanveisto. Kilpailutöiden piti olla uusia ja jollain tavoin urheilun innostamia. Eri alalajeja oli yhteensä 57.

Taidekilpailujen järjestäminen oli nykyaikaisten olympialaisten isän, paroni Pierre de Coubertinin kuningasajatus. Sielua ja ruumista pyrittiin yhdistämään antiikin parhaiden perinteiden mukaan. Paroni de Coubertin otti itsekin salanimellä osaa taidekilpailuun Tukholman olympialaisissa 1912. Hän voitti silloin kirjallisuussarjan.

Arkkitehtinä Niemeläinen keräsi kotimaassa laakereita ennen kaikkea uimahallien ja urheilukeskusten kautta.

Kemin urheilukeskuksen lisäksi hän suunnitteli muun muassa Ahveniston urheilukeskuksen Hämeenlinnaan Olavi Sahlbergin kanssa. Niemeläisen piirustuspöydällä syntyivät myös Kotkan ja Porin urheilukeskusten luonnokset.

Ahveniston urheilukeskus toimi 1952 Helsingin olympiakisojen viisiottelun yhtenä kilpailupaikkana. Ahveniston rakennukset on myöhemmin suojeltu rakennussuojelulain nojalla.



Lontoosta kaksi kultaa


Ensimmäinen suomalainen osanottaja taidekilpailuissa oli Klaus U. Suomela, joka lähetti Pariisiin 1924 näytelmänsä Milo, Olympian voittaja.

Palkintopallille suomalainen nousi vasta Berliinissä 1936, kun Urho Karhumäki voitti kultaa romaanilla Avoveteen.

Lontoossa 1948 kultakantaan ylsivät Aale Tynni runolla Hellaan laakeri ja arkkitehti Yrjö Lindegren Varkauden urheilukeskuksen suunnitelmilla. Säveltäjä Kalervo Tuukkanen sai hopeaa orkesterisävellyksellään Karhunmetsästys.

Taidekilpailut loppuivat Lontooseen. Helsingin olympialaisten yhteydessä 1952 niitä ei enää järjestetty, vaan taidetta pyrittiin tuomaan esille muulla tavoin.

Taidekilpailujen lopettamiseen vaikutti 1949 julkaistu raportti, jossa todettiin lähes kaikkien osanottajien olleen omien alojensa ammattilaisia.



Monipuolinen keskus


Urheilukeskuksensa Niemeläinen sijoitti Kemissä vanhan urheilukentän tienoille, suurin piirtein niille kohdin, missä nykyinen Sauvosaaren urheilupuisto ja uimahalli sijaitsevat.

Täysimittaisen urheilukentän viereltä Niemeläisen luonnoksista löytyvät harjoituskenttä jalkapalloilijoille ja erikseen pesäpalloilijoille, kaksi tenniskenttää, maauimala sekä urheilutalo, jonka vieressä on kolme kenttää erilaisia pallopelejä varten.

Uimalaosuuteen Niemeläinen piirsi erillisen hyppyaltaan, 13 metriä leveän ja 25 metriä pitkän uintialtaan sekä altaan uimataidottomille. Lasten leikkialueelle hän sijoitti oman altaansa, ja ulkoalueelle pienen pelikentän, aurinkoterassin sekä pukeutumiskopit.

Urheilutaloon olisi jopa sisältynyt mukava erillinen saunaosasto lepohuoneineen.



Rakentamisen realismia


Niemeläisen harkittua pientä urheilukeskusta ei siis koskaan noussut Perämerenkaarelle. Kemin liikuntatoimenjohtaja Eero Saija uskoo syynä olleen nykyäänkin kunnallista urheilurakentamista suitsivan tekijän, rahapulan.

"Monet Niemeläisen suunnittelemista toiminnoista ovat silti toteutuneet jälkeen päin. Tietysti, jos Kemin kaikki liikuntapaikat olisi saatu keskitetyksi yhteen, se olisi ollut taloudellinen ratkaisu nykypäivää ajatellen. Tällä hetkellä meillä on neljä liikuntakeskittymää, ja kaupunki on pinta-alaltaan suhteellisen pieni."

Olympiamitalistilla itselläänkin oli varsin realistinen käsitys urheilurakentamisesta.

"Paikalliset olosuhteet ja käytettävissä olevat varat määräävät, missä laajuudessa urheilurakennuksia voidaan - ja on syytä suunnitella ja toteuttaa. Suurkaupunkien tarve ja käyttövarat ovat tietenkin toiset kuin pikkupaikkakuntien, mutta madollisuudet edullisiin ekonomisiin ja tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin eivät näytä lähestulkoonkaan aina olevan riippuvaisia yhdyskunnan suuruudesta", Niemeläinen pohti Arkkitehti-lehdessä 1949.



Pienoismalli katosi


Urheilukeskuksen luonnospiirustuksia ei jäänyt Kemin kaupungin arkistoihin, koska ei ollut kyse tilauksesta eikä arkkitehtikilpailusta.

Eläkkeellä oleva Kemin kaupunginarkkitehti Tero Eloranta muistaa, että toistakymmentä vuotta sitten Aarne Ervin 1960-luvulla suunnittelemaa uimahallia peruskorjattaessa ja laajennettaessa löytyi hallin ullakolta tuntematon pienoismalli, jonka Eloranta uskoo kuuluneen Niemeläisen suunnitelmiin.

Sen paremmin Eloranta kuin Saijakaan ei osaa sanoa, minne tuo mystinen malli rakennustyömaalta joutui. Tuskin sitä hävitettiin, joten Kemille hiukan ansaitsematontakin kunniaa Lontoossa tuottanut olympiasavutus saattaa vallan hyvin putkahtaa jonkin seuraavan saneerauksen yhteydessä taas päivänvaloon.

Lähteitä: Arkkitehti-lehti 9-10/1949. Soihdunkantajat: tositarinoita kesäolympiakisoista (toim. Riitta Hannula ja Pekka Honkanen, Suomen urheilumuseosäätiö, 2004).