Ghanalaisen Seth Abladen pelaaminen ensi kesänä Kuopion Palloseuran liigajoukkueessa on tiistain jälkeen aikaisempaa todennäköisempää.
Oulun käräjäoikeus antoi tiistaina päätöksen Abladen sille jättämään turvaamistoimihakemukseen. Oikeudenkäymiskaaren 7. luvun 3. pykälään perustuvan päätöksen mukaisesti Ablade, 21, on oikeutettu solmimaan työsopimus minkä tahansa työnantajan kanssa.
Viime kesänä AC Oulun joukkueessa pelannut Ablade teki lokakuussa 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen KuPS:n kanssa. AC Oulun katsoi kuitenkin, että Ablade oli jo aikaisemmin tehnyt sopimuksen sen kanssa.
Abladen asiamiehenä toimivan asianajajan Reima Raappanan mielestä tehty turvaamistoimipäätös vahvistaa sen, ettei Abladella ja AC Oululla ollut keskinäistä sopimusta ja että KuPS:lla oli oikeus sopimuksen tekemiseen pelaajan kanssa.
Tiistai-iltana välittömästi päätöksen kuultuaan KuPS aloitti toimenpiteet vielä kotimaassaan olevan Abladen saamiseksi Kuopioon.
"Ablade odottaa yhteydenottoamme matkatavarat pakattuina", KuPS:n toimitusjohtaja Markku Raatikainen kuvasi tilannetta tyytyväisenä.
"Jatkamme keskiviikkona asioiden valmistelemista niin, että saamme pelaajan mahdollisimman pian tänne."
Myös KuPS:n valmentaja Juha Malinen oli tyytyväinen ratkaisuun.
"Ablade on pelaaja, jonka haluamme Kuopioon nopeasti. Olen ollut häneen yhteydessä puhelimitse ja sähköpostitse säännöllisesti syksystä lähtien. Ablade on erittäin motivoitunut pelaamaan täällä", Malinen sanoi.
Käräjäoikeus on määrännyt Abladen ja AC Oulun välisen sopimusriita-asian valmistelevan istunnon päivämääräksi keskiviikon 30. maaliskuuta. Pääkäsittely tapahtuu tiistaina 12. huhtikuuta.