Saako Matti Nykänen valtiolliset hautajaiset? Ur­hei­lu­mi­nis­te­ri Terho: Asiaa selvitetään

Matti Nykänen kuvattuna laulukeikallaan. KUVA: Minna Jalovaara
Urheilu 5.2.2019 17:27 | Päivitetty 5.2.2019 18:06
Heikki Uusitalo

Urheiluministeri Sampo Terho (sin.) kertoo, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä menehtyneen Matti Nykäsen kunniaksi saatetaan järjestää valtiolliset hautajaiset. Terhon mukaan valtioneuvosto harkitsee huolella asiaa. 

– Olympiavoittaja Matti Nykäsen suoritukset ovat suomalaisessa urheiluhistoriassa aivan vertaansa vailla. Siksi olen pyytänyt virkakuntaa selvittämään valtiollisten hautajaisten ja muiden muistamisen muotojen mahdollisuutta, Terho kertoo Twitterissä.

Terhon mukaan asiaa selvitetään myös muiden hallituspuolueiden kesken.

– Selvitän tämän mahdollisuuden, mietin tätä hallituskumppaneiden kanssa ja muutenkin ministeriössä, miten olisi paras menetellä asian suhteen, Terho kertoo Ylen haastattelussa.

Valtiolliset hautajaiset järjestetään automaattisesti ainaostaan presidenteille. Muissa tapauksissa valtioneuvosto voi tehdä poikkeusratkaisun, jos vainaja on esimerkiksi pitkäaikainen ministeri tai erityisen merkittävä kansalainen – esimerkiksi Nobel-voittaja. Käytäntö on ollut voimassa vuodesta 1990. 

– Täytyy käydä hyvin kokonaisvaltainen harkinta liittyen juuri siihen, että millaisista saavutuksista näitä on ollut tapana myöntää, Terho sanoo Ylelle.

Nykyisen käytännön aikana valtiolliset hautajaiset on järjestetty entiselle pääministerille, valtiotieteen tohtori Ahti Karjalaiselle (1990), kirjailija, akateemikko Väinö Linnalle (1992), jääkärikenraali Väinö Valveelle (1995), entiselle pääministerille ja eduskunnan puhemiehelle Johannes Virolaiselle (2000), entiselle pääministerille ja eduskunnan puhemiehelle Kalevi Sorsalle (2004), jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothille (2004), valtioneuvokselle ja entiselle pääministerille Harri Holkerille (2011) ja presidentti Mauno Koivistolle. (2017).

Edellinen urheilija, joka haudattiin valtion varoin, oli hiihdon olympiamitalisti Tapani Niku, joka oli lähtöisin Haapavedeltä. Hänet haudattiin vuonna 1989.

Matti Nykänen menehtyi yllättäen 55-vuotiaana. Urheilu-urallaan hän voitti muun muassa neljä olympiakultaa. Urheilu-uransa jälkeen hän teki uraa laulajana.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

Näytä kaikki kommentit (84)

Matin pilkkaaminen saa loppua.

Matti oli aikansa paras- Mäkikuningas.

Lienee menestyneimpiä suomalaisurheilijoita. 👍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt alkaa mennä jo pikkasen yli äyräiden! Viimeisimmät valtiolliset hautajaiset pidettiin presidentti Koivistolle, ja silloin puhuttiin siitä, että jatkossa todennäköisesti edes presidenteille järjestetä valtiollisia hautajaisia. Onko tämä joku aprillipila keskellä talvea?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä muisto ei liity hautajaisjärjestelyihin eikä hengellisyyteen, mutta kirjoitan sen Nykäsmuistona:

Veteraanien mäkihypyn MM-kilpailjen virallinen avajaiskonsertti oli Taivalkosken kirkossa 26.2.2008.
Konserttia johti saksalainen kapellimestari Anton Zapf.
Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Nykänen seurasi esitystä lehterillä vaimonsa kanssa,
Kun kapellimestari tuli esityksen jälkeen lehterille, Matti Nykänen käveli hänen luokseen ja kiitti.
Minä - seurakunnan luottamushenkilö, tein saman Matin jälkeen. Menin ja kiitin kapellimestaria huikeasta esityksestä.
En olisi sitä tehnyt ilman Nykästä.
Tällaistakin voi tapahtua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdottomasti valtiolliset hautaiset ja kulttuuriministeri laskemaan Suomen valtion
puolesta seppeleen Matin arkulle! Milestäni jo riittää Matin halveksiminen ja häpäisy!
Huomasin jo viikolla Jyväskylän kaupunginjohtajan asenteen Matin kunniaksi pystytettävän
patsaan vastustamisesta. Voiko olla tökerömpää toimintaa Jyväskylän kaupungilta?
Matilla on kyllä kaikenlaista menneisyydessä, mutta kuka tässä elämässä on ns.
synnitön eli ei olisi tehnyt mitään moitittavaa elämänsä aikana? Ei kukaan!

Kaikki kunnia Matti Nykäsen muistolle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on proffalla mennyt vedet sekaisin lasissa itselläänkin.
Matti häpäisi mitalinsa ja kunniansa,itse aivan itse omilla valinnoillaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kuuluu. Matin kiusaaminen loppu. Televisiointi ja kunnialaukaukset myös. Ja resitenttikin voisi kenties ehtiä paikalle. Nyt on kyse isoista äänimääristä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki kunnia Nykäsen urheilusaavutuksille, mutta ei valtiollisia hautajaisia. Ne ovat tarkoitettu presidenteille ja kenraaleille. Valtio voi osallistua merkittävän henkilön muistamiseen muutenkin, tapoja varmasti löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Terho, ministerismiehenä lienee mielestään ottanut kaiken huomioon, mutta vain oljenkortena , tosin hukkuvana. Monta on kunniallisempaa Suomalaista ollut ilman valtiollisia hautajaisia. Nyt oli lahjakkuus Matilla pienellä saralla kilpaurheilua, pienellä harrastaja ryhmällä ja halutaan nostaa antisankari korokkeelle. Kaikki kunnia Matille, mutta moinen jälkijulkisuus ei voi olla Valtiollisille hautajaisille oikein, oletikkin urheilu uran jälkeisellä elämällä. Seiska lehti lienee eniten hyötynyt Matista, joten nyt vaietkoon lopullisesti. Omaisille hiljaisuudessa voisi korvata ilman omaa hyvää hautajaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös nykänen menettäny sotilasarvonsa linnatuomioiden takia, nytkö on valtiollisten hautajaisten arvoinen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huippu aikanaan, erittäin tunnettu maailmalla, ainakin talviurheilu piireissä. Ei ehkä valtiollisia, mutta jokin muistaminen sentään sekä valtion piikkiin hautajaiset. Harmi, suht nuori kaveri ja persoona vailla vertaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä jos hautajaiset myydään jollekin lehdelle yksinoikeudella. Esim. Seiskalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iltapäivälehdet mukaan ja muodostavat kunniakujan lehtiensä mukaisilla lipuilla. Tilaisuudessa palkitaan kymmenen eniten Matin kustannuksella tienannutta toimittajaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei nyt sentään ihmiselle, joka ei muuta poikkeavaa tehnyt kuin oli muita parempi jossain turhassa asiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäli Matin läheiset suostuvat valtiolliseen hautaukseen niin EHDOTTOMASTI KYLLÄ.

Kun katsoo listaa ketkä kaikki on haudattu valtion kustannuksella ja kunnioituksella niin Matti urheilukuninkaana, edelleen maailman paras mäkihyppääjä, monen nuoren urheilijan esikuva urheilullisesti ja mitä mainetta ja kunniaa hän on tuonut tälle pienelle valtiolle - Matti kyllä ansaitsee valitollisen hautauksen.

Minusta valtiollisen hautauksen persuteena ei saisi olla pitkäaikainen ministeri. Heitä on liikaa, ja mitä saavat aikaan?

Urheilija tekee valtavan työn psyykkisesti ja fyysisesti, varsinkin yksilölajia harrastavat. Hän tuo kansainvälistä mainetta ja kunniaa maalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Hän tuo kansainvälistä mainetta ja kunniaa maalle."

Mitä hyötyä siitä on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ehkä valtiollisia hautajaisia, mutta Nykänen olisi halunut patsaan tekemistään suorituksistaan, joilla lisättiin Suomi tunnettuvuutta/mainetta pienenä ja sisukkaana urheilumaana rutkasti.
Aloite Nykäseltä ollut itseltään ja siihen jopa haettu valtion osuutta ja osallistujia, mutta johonkin sekin asia kaatui.
Nykänen varsin ristiriitainen persoona, mutta mielestäni patsaansa ansainnut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (84)

Uutisvirta

17.8.
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
17.8.
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
17.8.
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
17.8.
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
17.8.
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
17.8.
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
17.8.
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image