Suomen ja Lappajärven Veikkojen tehopainija Petra Olli on täyttä kultaa. Hän otti vaiheikkaiden tilanteiden jälkeen maailmanmestaruuden 65-kiloisissa keskiviikkoiltana Budapestissä. Ollin vastustaja Kanadan Danielle Lappage oli tarkka ja terävä hänkin, mutta hän ei voinut mitään Ollin kahteen kertaan tekemille väkivahvoille puikkauksille. Loppunumerot Ollin eduksi 6–5.
Ottelun loppuhetket olivat dramaattiset: varoitus alla paininut kanadalainen ajoi viime sekunnilla ottelun tasoihin. Videotarkistuksen jälkeen todettu kanadalaisten väärä haasto vei lopulta Ollin pisteellä paremmaksi.
– Tulipahan taas kerran jännitystä koko rahalla. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. MM-kulta oli kauden päätavoite, ja se on nyt täyttä totta, Olli selvitti puhelimitse MM-Budapestistä.
Olli on sitä mieltä, että painijan kuuluu tietää painisäännöt ihan siinä missä tuomareiden ja valmentajien kuuluu ne tietää.
– Sekoiluahan sitä oli matsin jälkeen. Kanadan tyttö ei tainnut tajuta saamansa varoituksen merkitystä, Olli puhui.
Dopingtestiä odotellessaan Olli hyräili hiljaa hänelle rakasta kotimaista iskelmämusiikkia. Päässä soi Taikakuu, Lauri Tähkä ja Juha Tapio.
Onnen kyyneleitä avoimesti poskilleen valuttanut Olli on nyt saavuttanut aikuisten arvokisaurallaan MM-kultaa, MM-hopean, kaksi EM-kultaa ja EM-pronssin.
Painin MM-kulta ei viime aikoina ole suomalaispainijoille ollut mikään helppo nakki: edellinen suomalaispainijan maailmanmestaruus on vuodelta 1997. Tuolloin painin nykyinen päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela huuhtoi Puolasta MM-kultaa.
Painiliiton entinen päävalmentaja Pasi Sarkkinen on seurannut Ollia perin tiiviisti koko tämän menestyksekkään painiuran ajan.
– Petra on painijaksi poikkeuksellisen kova taistelija. Hänen nopeutensa ja lajiosaamisensa on huippuluokkaa. Fysiikassa Petralla kenties vielä vähän petraamista, mutta kokonaisuudessaan kyse on maailman huippupainijasta, Sarkkinen selvitti.
Kyynelten tulvaa
Petra Ollin kasvoilla on vuosien aikana nähty hyvin usein ja vuolaana joko ilon tai surun kyyneleitä. Tuo kertoo herkkyydestä.
Ehkäpä juuri herkkyys ja sen myötä vivahteiden taju ja kyky lukea tilanteet ovat vieneet Ollin niin usein mitalipallille.
Kaiken perustana on toki pitkäkestoinen ja määrätietoinen työ. Olli käveli painimatolle ensi kerran vuonna 2002. Siitä on kahdeksantoista vuotta. Tuon kahdeksantoista vuoden aikana Olli on kieltäytynyt paljosta muusta. Halu menestyä molskimelskeessä jättää toistuvasti kompromissit sikseen.
Olli tajusi jo sangen varhain, että paini on kansainvälinen laji. Vaikka hän viihtyy sangen hyvin Etelä-Pohjanmaan painimaakunnassa, niin tuon tuosta hän poistuu maakunnasta ja maasta maailman ääriin ihan vain siksi, että hänellä on kaiken aikaa mahdollisuus treenata mahdollisimman kovaa mitä erilaisimmissa ympyröissä.
