Po­ri­lais­vie­ras iski kuin salama – AC Oulun kurimus sai jatkoa

AC Oulu hävisi torstaina kamppailun Musan Salamaa vastaan lukemin 1-2. KUVA: Matti Räty
Urheilu 18.7.2019 20:40
Kaleva

Tuttu juttu: AC Oulu hallitsi kenttätapahtumia, mutta vastustaja vei pisteet mukanaan Raatista. Tällä kertaa oli Musan Salaman vuoro kurittaa hengetöntä oululaisjoukkuetta Ykkösen ottelussa maalein 1–2.

Katso kuvagalleria ottelusta.

Juho Mäkelä puski AC Oulun johtoon avausjaksolla. Osuma oli hyökkääjälle kauden kuudes.

Puolustusvoittoisella taktiikalla otteluun lähtenyt MuSa ei hätkähtänyt, vaikka joutui tappioasemaan. Piskuinen vierailija noudatti uskollisesti omaa pelisysteemiään ja iski terävästi vastaiskuilla.

Japanilaiskaksikko Takanori YokochiTaiki Kagayama värkkäsi tarvittavat maalit toisella jaksolla. Vasta uransa toisen Ykkösen ottelun pelannut Yokochi sai kunnian viimeistellä molemmat osumat.

Lopputulos oli synkkä jatkumo AC Oulun surkeaan kotisaldoon. Joukkue on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua Raatissa, eikä ole voittanut vielä kertaakaan (5 tasapeliä ja 3 tappiota).

Sarjataulukossa neljäntenä majaileva MuSa kasvatti samalla eron oululaisryhmään jo seitsemään pisteeseen.

Lue myös: Analyysi: Kriisijoukkue AC Oulu on yhä ilman voittoa ko­tiot­te­luis­saan – torstain tappiosta alkoi uudenlainen tulevaisuus

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (80)

Eipä kiinnosta enää pätkääkään Acon toiminta koska niin täydellisen mahalaskun järjestivät tälle kaudelle, jättäkää se massiivinen nousu hypetys kokonaan pois ja laittakaa Oulun omat pojat rosteriin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä oli makkaranmyyjät eli omat junnut? Seurajohtajan strategiaan on kuulunut juniori/akatemiajoukkue siksi, että peleihin saadaan talkoolaisia. Koskaan niille nuorille pelaajille ei anneta mahdollisuutta päästä edustukseen, nykyinen valmentaja pitää siitä huolen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muutosta on jo tullut.
Edellisessä pelissä A- junnut myi makkaroita nyttei enään näkyny ei kyllä pelissäkään.
Sitte peliin.
Nro 21 ollu aina aivan työtön. Ihmettelin ja edelleen ihmettelen miksei laitaa käytetä nousuun. Nyt nähtiin kummallisuus . 21 sai pallon ja vei päätyyn syötti maalille ja maali. Tummapintaisia pänni selvästi ja tuskin onnittelivat.
Miksi siis keskeltä, aina.
No siksi ko keskikentällä häärää kaksi tummapintaista , muka oikeita jalkapalloilijoita.
Peli aina niiden kautta ja tuloksena sumppu.
Eilisen pelin yks paha moka oli jättää palkitsematta maalintekijä, MAALINTEKIJÄ.
Anteeksiantamatonta touhua.
Palkinnon sai joku , kuka tuo on , henkilö, miksi hä.
Hallituksen puheenjohtaja Puukka terävä mies muttei kai saa ääntään kuuluville .
MERILÄINEN JA KOKO JOHTOPORUKKA VAIHTOON HETI JA VALMENTAJA SAMASSA OVENAUKAISUSSA.
Alakaa jo pikkuhilijaa jurppiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensi kaudeksi rahaa tiskiin ja pari hyökkääjää jotka tekevät yhteensä sen 30 maalia. Sitten 3 keskikenttä pelaajaa jotka pystyvät myös maalintekoon. Myös puolustukseen 2 kovaa laitapuolustajan ja hyvä toppari. Siinä se ja liiganousua juhlitaan syksyllä 2020. Tämän se vaatii jos liigaa halutaan. 8 kovatasoista pelimiestä, jotka jatkavat myös mestaruussarjassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämän heikompaa esitystä ei nykyjoukkueella enää ole, suunta vain ylöspäin jotta sarjapaikka säilyy,,sitten junioreita kentälle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin urheilutoimenjohtaja tulee itse esille ja toteaa, että on epäonnistunut ja tuhonnut kaksi joukkuetta tälle kaudelle. ACOn edustus ja OLS B, ovat tehneet flopit tälle kaudelle. Oikeassa työpaikassa vastuulliset saavat lähteä tässä tilanteessa, onko ACO oikea vai suojatyöpaikka ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä ole utj. kommentteja saatikka mitään lausuntoja näkynyt missään, mikä lie syynä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin hallitus harkitsee toimitusjohtajan asemaa? Yleensä jotain vastuuta siinäkin tehtävässä! AC Oulussa ei. Kun junailee omille kavereilleen hommia tulos on tuossa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommentoijalta kysyisin : Toimiiko loputon potkujen antaminen henkilöille aina ja kaikissa kriisitilanteissa ? Jos maalivahti ei kykene pitämään nollaa peleissä, potkitaanko hänet pihalle parin ottelun jälkeen ? Yleensäkin joukkuelajeissa taidetaan hakea syyllisiä liian herkästi johto- ja valmennuspuolelta, pelaajathan kuitenkin kentällä huseeraavat. Tietysti johtoportaan on aina surkeassa tilanteessa jotakin keinoa yritettävä, mutta kyllä AC Oulun tilanteessa valmentajan vaihdos entiseen valmentajaan vaikutti vähän epätoivoiselta. Nykytilanteessa valmentajan vaihtamista vielä kerran ei todellakaan kannattane harkita, saati potkujen antamista Meriläiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millä kompetenssilla Meriläinen valittiin toimitusjohtajaksi? Jos yrityksen toiminta on huonoa ja tuottaa tappiota voi toimitusjohtaja olla vastuussa. Niin kauan kuin AC leikkii tuolla tavoin kaveriporukalla urheilua ei toiminta kehity mihinkään kuten on kuuden vuoden aikana nähty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä urheilutoimenjohtaja ja toimitusjohtaja ovat vastuussa joukkueen kokoamisesta, pelaajat eivät joukkuetta valitse, siis heillä se vastuu on. ja kummallakaan ei ole mitään kokemusta tai osaamista aiemmin ko. tehtävistä, joten omistajat nyt tuuletusta toimistolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin potkupallon voisi potkaista pois Raatista. Kenttä on toistuvasti käyttökiellossa moisen divaripelleilyn takia, eikä lapset, nuoret tai aikaiset pääse nurmelle yleisurheilemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ei ole voittamisen kulttuuria. Hävittiin aikoinaan OTP:n joukkueella vastustajalle 14-0, vaikka minä olin maalissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (80)

Uutisvirta

110
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
81
Fennovoiman paperit viipyvät yhä – STUK on saanut vasta pienen osan Pyhäjoen voimalan rakentamislupaan vaadittavasta aineistosta
50
92 miljoonan euron Eurojackpot-voitto meni Siilinjärvelle – voitosta tuli 50 miljonääriä
49
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
39
"Jokin tässä meillä falskaa" – lomamatka Kroatiaan avasi silmät: Suomi on pudonnut kelkasta, kun arvioidaan eri maiden siisteyttä
37
Oulun teatterin esitys myöhästyi – syynä myöhässä ollut lentokone, näyttelijä ei ehtinyt ajoisssa paikalle
29
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

155 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Mistä sinä tiedät että joku itse peukuttaa juttuaan? Lue lisää...
eräs vaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image