Kärpät palasi voittojen tielle perjantain Sport-tappion jälkeen kaatamalla Rauman Lukon lukemin 3-0.
Oululaisten maalintekijöinä ei nähty tällä kertaa joukkueen sisäisen pistepörssin terävintä kärkeä, sillä maaleista vastasivat Jyri Junnila kauden ensimmäisellä osumallaan, viime aikoina vahvasti pelannut Jasper Lindsten sekä lauantain ottelussa muutaman viikon tauon jälkeen paluun tehnyt Atte Ohtamaa.
– Tänään onnistuivat sellaiset jätkät, jotka ovat olleet haastavissa rooleissa ja parrasvalojen ulkopuolella. Tällaisia onnistujia tarvitaan, silloin kun emme muuten saa koneita aivan käyntiin, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner kiitteli.
Katso tästä ottelun huippuhetket videokoosteena:
Kärpät teki voittoon tarvittavat maalit jo avauserässä reiluun 17 minuuttiin. Tämä ei ilahduttanut raumalaisten käskyttäjää Pekka Virtaa.
– Maailmanhistoria on näyttänyt, ettei vahvemman ole tarvinnut lopulta valtaa ottaa. Se on annettu. Tänään oli juuri siitä kysymys ottamatta mitään pois Kärppien vahvalta esitykseltä. Annoimme voiton jo peliin tullessa, Virta synkisteli.
Onnistujat kolmos- ja neloslinjassa
Kärpät lähti peliin täysin uusituin ketjukoostumuksin. Kokoonpanoon nousivat tuoreina miehinä Ohtamaa, Junnila sekä nuorten maailmanmestarit Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi.
Sivussa olivat kierrätyksen takia nelosketjun Otto Karvinen ja Miska Humaloja sekä Vaasan pelissä tulleen pienen ruhjevamman takia Oskar Osala. Neljä maalia KooKoon verkkoon keskiviikkona iskenyt Osala pystynee pelaamaan kuitenkin jo ensi viikolla.
– Haimme muutoksilla tiikerin silmää, Manner myönsi.
Aivan täysin se ei ehkä löytynyt, mutta etenkin kolmos- ja nelosketjut vaikuttivat pirteiltä.
– Neloslinja pelasi mielestäni erinomaisen pelin. Myös Jasper Lindsten on ollut erinomaisessa vireessä. Hän on saanut siirettyä alivoimapelin hyvää draivia myös 5-5-peliin, Manner kehui.
Vehviläiselle kauden viides nollapeli
Kärppien voiton takuumies oli kauden viidennen nollapelinsä pelannut Vehviläinen, joka joutui venymään muutaman kerran parhaimpaansa pitääkseen maalinsa koskemattomana.
Nuorten maailmanmestarit Kupari ja Heponiemi eivät yltäneet vielä parhaimpaansa, mutta se on toki pitkän kisarupeaman jälkeen ymmärrettävää.
– Heillä on varmasti haastava viikko takana, eikä tunnetta ollut ehkä yhtä paljon kuin heidän edellisessä pelissä. Loistavasti tulivat kuitenkin mukaan, Manner arvioi.
Aivan ottelun lopussa tänään kakkosketjussa pelannut Radek Koblizek sai ikävän iskun kasvoihinsa. Tshekkihyökkääjä oli pitkään jään pinnassa, kunnes hänet talutettiin vaihtopenkille.
– Vähän nokka vuoti, mutta tuskin mitään vakavampaa, Manner sanoi.
Kärppien pelit jatkuvat torstaina, kun oululaiset matkustavat Tampereelle Ilveksen vieraaksi.