Vehviläinen, Leskinen, Ohtamaa, Jokinen – Puolustajaa ja paria hyökkääjää metsästävän Kärppien ympärillä vielä paljon ky­sy­mys­merk­ke­jä

Kärppien kausi päättyi hopeaan HPK:n juhliessa voittoaan. Joukkueen ympärillä on yhä paljon kysymysmerkkejä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Liiga 30.5.2019 12:38
Janne Onnela

Hopeaan kautensa päättäneen Oulun Kärppien valmistautuminen uuteen sesonkiin alkaa tulevana maanantaina. Ensimmäisenä asialistalla on aloituspalaveri, jonka jälkeen normaalit arkirutiinit lähtevät rullaamaan omalla painollaan.

Ensimmäisellä harjoitusviikolla kaikki pelaajat eivät ole vielä mukana, mutta toisella viikolla jokainen sopimuksenalainen pelaaja kesän Kanadassa viettävää Shaun Heshkaa ja MM-kisojen takia kesäkuun yhteisharjoituksista vapautuksen saanutta Michal Kristofia lukuun ottamatta on jo harjoitusringissä.

Kärpistä lähti kauden päätteeksi jälleen monta kärkipelaajaa etunenässä puolustajat Jani Hakanpää sekä Teemu Kivihalme ja hyökkääjät Nicklas Lasu, Rasmus Kupari sekä Aleksi Heponiemi.

Frölundaan palaavaa Lasua lukuun ottamatta kaikki edellä mainitut suuntaavat ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan.

– Kuparin lähtö oli selvä koko ajan ja tiesimme hyvissä ajoin myös Heponiemen, Kivihalmeen ja Hakanpään NHL-sopimukset. Lasukin kertoi meille heti oman päätöksensä, kun oli sen tehnyt, joten tiesimme senkin hyvissä ajoin, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kertaa lähtijöitä.

Kärpät julkisti muutama viikko sitten läjän omien junioreiden liigasopimuksia sekä paluumuuttaja Janne Pesosen ja ruotsalaispuolustaja Ludwig Byströmin sopimukset.

Lue myös: Kärppiin yli kymmenen vuoden jälkeen palaava Pesonen ei harmittele syksyn 2011 HIFK-siirtokohua – ”Siltä reissulta käteen jäi myös perhe”

Seuraavia sopimusuutisia Aho lupailee kesäkuun aikana.

– Muutamaan kysymysmerkkiin saadaan varmasti vastaukset nyt, kun MM-kisat loppuivat, Aho taustoittaa.

Sentteriosasto jo selvillä?

Urheilutoimenjohtaja paljastaa Kärppien hakevan enää kahta laitahyökkääjää ja yhtä puolustajaa, jos yllätyksiä ei uusien lähtijöiden muodossa enää tule.

Kärppien kärkisenttereinä pelaavat Ahon mukaan Michal Kristof sekä yli kymmenen vuoden jälkeen Ouluun palaava Janne Pesonen.

– Pesonen on monikäyttöinen pelaaja, mutta meillä hän on lähtökohtaisesti sentteri. Hän on pelannut viime vuodet keskellä, kuten myös viimeksi maajoukkueessa pelatessaankin, Aho muistuttaa.

Kaksikon takana keskikaistan pelipaikoista kilpailevat Miska Humaloja, Tino Metsävainio, Jesse Koskenkorva sekä vasta 16-vuotias superlupaus Aatu Räty.

Osala ei jatka, Leskisen ja Jokisen tilanne auki

Vain vuoden Oulussa viihtynyt Heponiemi karkasi kesken sopimuskautensa NHL:ään. Laitahyökkääjistä myös Jussi Jokisen, Oskar Osalan sekä Ville Leskisen sopimukset päättyivät kevään seitsemänteen finaaliin.

– Se on varmaa, ettei Osala jatka. Jokisen tilanne on puolestaan vielä auki, Aho kertoo.

Mielenkiintoisin on Liigan pistepörssin voitosta kalkkiviivoille saakka taistelleen Leskisen tilanne. Ahon tietojen mukaan Leskinen ei ole tehnyt vielä sopimusta ensi kaudesta, eikä jatko Kärpissä ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

– Meillä on hyvä dialogi hänen kanssaan. Ehdottomasti haluaisimme hänet pitää, mutta Ville on nyt itse sen asian päällä, urheilutoimenjohtaja muotoilee.

Ohtamaa edelleen kysymysmerkki

Puolustuksesta Kärpät menetti kakkospakkiparinsa Jani Hakanpää – Teemu Kivihalme. Kaksikon paikkaaminen on vaikea tehtävä, mutta Byström yrittää täyttää Kivihalmeen jättämän aukon.

– Monelta suunnalta kaiveltiin tietoa Byströmistä ja hyvä palaute tuli niin Ruotsista kuin Floridastakin. Hän on nykyaikainen dynaaminen puolustaja, joka luistelee hyvin ja pystyy pelaamaan roolissa kuin roolissa.

Kärppäkapteeni Atte Ohtamaa oli loppukeväästä siirtohuhujen kohteena. Ohtamaalla on mahdollisuus vuoden ulkomaanvisiittiin viisivuotisen sopimuksensa puitteissa.

Kärpät on kapteenin tilanteesta toistaiseksi niukkasanainen.

– Ohtamaan tilanne on auki, Aho tyytyy toteamaan. 

Kärpät toivoo Vehviläisen jäävän

Kärppien suunnitelmissa oululaisten maalivahtikaksikon muodostaa ensi kaudella Veini Vehviläinen sekä Justus Annunen.

Tilanne on kuitenkin kinkkinen, koska ykkösvahti Vehviläisen siirtyminen Pohjois-Amerikkaan ei ole missään nimessä poissuljettu vaihtoehto.

– Olemme (maalivahtivalmentaja Ari) Hillin kanssa kartoittaneet maalivahteja ja tiedostamme tilanteen. Ei tässä kuitenkaan voi varastoon tehdä sopimuksia, Aho tuskailee.

Kaksi vahvaa kautta Liigassa pelannut Vehviläinen on Columbus Blue Jacketsin varaus. Jarmo Kekäläisen johtaman Columbuksen maalivahtitilanne ensi kauden suhteen on kuitenkin täysin levällään. Kesän aikana voikin tapahtua mitä tahansa.

– Keskustelemme Columbuksen kanssa, vaikka Vehviläinen tekisikin NHL-sopimuksen. Veini voisi ehkä silti pelata meillä, Aho arvelee.

Maalivahtikriisin ainekset

Selvää on, että nuorelle Annuselle on piirretty selkeä rooli liigajoukkueesta ensi kaudeksi. Kärpät poikkeaa näin vuosikausia vallinneesta linjastaan, sillä pikkupedoissa on totuttu näkemään kaksi Liigassa jo kannuksensa hankkinutta kiekonpysäyttäjää.

– Toisaalta, onko meillä ollut tuollaista talenttia omissa junioreissa pitkään aikaan, Aho kysyy.

– Annunen on Liigassa toki katsomaton kortti, mutta Hillin ja valmennusjohdon mielestä hän pystyy pelaamaan Liigaa ensi kaudella.

Kärpät ottaa maalivahtikysymyksessä mielestään hallitun riskin. Vehviläisen varaan laskemalla kärppätoimistolla täytyy olla vahva luotto siihen, että Vehviläinen pelaa vielä vuoden Oulussa.

Kärppien maalivahtitilanne on kuitenkin piikki urheilutoimenjohtajan lihassa niin kauan kunnes Vehviläisen tilanne selkiytyy. Jos Vehviläinen katoaisi esimerkiksi elokuun alussa Pohjois-Amerikkaan, olisi korvaavan ykkösmaalivahdin löytäminen äärimmäisen vaikea tehtävä.

Se voi olla sitä jo nyt, sillä terävin kärki tekee sopimuksensa hyvissä ajoin.

– Täytyy uskoa, että maalivahdin pystyisi löytämään vielä silloinkin, juhannuksena kesäloman viettoon suuntaava Aho huokaa. 

Urheilutoimenjohtajan lomat palavat kuitenkin välittömästi, jos maalivahtitilanne räjähtää silmille kesken kuumimman kesän.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (68)

Jussi Jokinen oli pudotuspeleissä näkymätön ja tehot puuttui. Toivottavasti hänen kanssaan ei tehdä sopimusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On mielenkiintoinen valinta kapteeniksi Ohtamaa jos saman tien yhden kauden
jälkeen painuu muualle. Siinä tapauksessa ei ikinä enää Ctä rintaan, ja tarviiko
edes palata?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakko ottaa kunnon neljä vuotta vielä sopparia jäljellä. Mikkola voi tuurata yhden kauden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoonpano hyvä kovat pelaajat mut ottakaa pois cheeleaderit sieltä hyppimästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisää, lisää cheerleadereita. Myös katsomoiden portaille tanssimaan ja viihdyttämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä. Cheerleadereita lisää. Ovat hyviä tunnelman kohottajia kun hallissa on hiljaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monesti jännittävämpää katsottavaa kuin joku valmiin juonen mukaan etenevä TV-ohjelma tai elokuva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei jääkiekko tuolla tasolla ole leikkiä ja alemmilla sarjatasoille se on ehkä harrastus, mutta ei leikkiä. Pelaajat saavat palkkaa eli ovat töissä. Ei kaupankassa tai rakennusmieskään ole työpaikallaan leikkimässä. Käytkö sinä töissä leikkimässä? Tietysti osalla työpaikka on ns. "suojatyöpaikka" eli he ehkä leikkivät tekevänsä töitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älköön te pienet pojat sitä sillon katsoko,teille tuleman kauhea väkivaltapläjäys vasten neitinaamojanne

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veini lähtee ja OlkiJussi tulee. Lisäksi 1 huippusentteri Kanadasta on tulollaan.
Laitaan tulee Ruotsista tuttu pelaaja oululaisille. MM-kisoissa esiintynyt kovaa laukova eurooppalainen pakki tule kesäkuun lopulla. Huhuissa on myös Kohelossa pelannut laitahyökkääjä. Vielä kauen aikana perinteiset vahvistukset.
Kova nippu on Kärpillä syksyllä paketissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielelläni näkisin myös puolustaja pakkiparin Lehtonen-Mikkola pelaavan puolustavassa roolissa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin ne juhlat ovat torilla missä piti taas keväällä nähdä? Kohta kalenteri näyttää jesää💪

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä on rosteri. Metallimiehenä tiedän, että se on ruostumaton teräs, mutta jääkiekkopallossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jookai. Tulee englannin kielestä ROSTER. Tarkottaa ryhmää pelaajia eli luettelo pelaajista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (68)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image