Kärpät ryösti voiton Jyväskylässä jatkoajalla jännärin päätteeksi – tasoitus 14 sekuntia ennen pää­tös­sum­me­ria

Kärpät juhli täpärää voittoa lauantaina Jyväskylässä. KUVA: Risto Aalto
Liiga 21.9.2019 19:46
Antti Karvonen

Kärpät voitti JYPin Jyväskylässä pelatussa ottelussa lauantaina lukemin 3–4. 

Vierasjoukkue Kärpät joutui ottelun kahden ensimmäisen erän aikana 2–0 tappioasemaan, mutta onnistui taistelemaan pelin tasoihin toisen erän aikana. 

Ensimmäisen erän ainut maali oli JYPin Julius Nättisen käsialaa. 2–0-maali nähtiin toisen erän puolessa välissä, kun Miska Siikonen iski kiekon verkkoon Juha-Pekka Hytösen ja Ossi Louhivaaran esityön pohjalta. 

Kärppien jatkoaikamaali:

Kärppien onnistui tuoda ottelu tasoihin toisen erän kahden viimeisen minuutin aikana. Kumpikin maali syntyi Otto Karvisen lavasta. Karvisen ensimmäisen maalin syöttäjiksi merkittiin Jesse Koskenkorva ja Julius Hermonen. Hermonen oli syöttämässä myös Karvisen toista maalia. 

Kolmannen erän ensimmäisen maalin teki kotijoukkueen Ossi Louhivaara viimeisen erän ensimmäisellä puoliskolla. Syöttöpisteet maalista keräsivät Juha-Pekka Hytönen ja Robert Rooba

Kolmannessa eräässä nähtiin myös kyseenalainen suoritus Jussi Jokiselta, kun NHL-konkari taklasi suihkukomennuksen arvoisesti kotijoukkueen Julius Nättilää päähän. 

Video Jokisen taklauksesta:

Kärpät toi ottelun tasoihin vain 14 sekuntia ennen päätössummeria Mikko Niemelän johdolla. Maaliin syöttäjiksi merkittiin Shaun Heshka ja Jesse Koskenkorva.

Viimeisen ja ratkaisevan maalin Kärpiltä teki jatkoajalla Juho Lammikko Jesse Puljujärven esityön pohjalta. 

Kärppien ensimmäinen maali:

Kärppien toinen maali: 

Kärppien kolmas maali: 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Kova on Kärppien joukkue, Jyväskylässä vastassa oli Jyp ja Jyp SM liiga tuomarit, jotka olivat Jypin parhaat avut.
NHL tuomarit ja Kärpät olisi ottanut ylivoimaisen voiton, Jokinen ei olisi ylireakoinut saatuaan iskun käsille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kymmenen kertaa halvempi Karvinen tekee maaleja, taistelee ja luistelee pelistä toiseen! Jokinen ja Pesonen joutaa Kainuuseen pyörittämään ylivoimapeliä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karvinen ei ole kymmenen kertaa halvempi, älkää vähätellä ja valehdelko koko ajan.
Kärpissä Karvinen on kasvanut ja kehittynyt huimasti, asennehan hänellä on ollut aina kohdallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattiko Jussi Jokinen hankkia taklaamaan vastustajia päähän Ouluun ja Kärppiin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jokista sieppasi kun nättinen otti kiekon lavasta kuin tikkarin lapselta eihän jokinen voinut muuta kuin kilahtaa tilanteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä lammikko teki aloituksessa väärin että sai jäähyn?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juttujahan riittää, itse ajattelin heti että kohta keksitään Kärppille jäähy, koska saatiin pelissä ensimmäinen ylivoima ja heti ensimmäisessä aloituksessahan se annettiin, tuomarivirhe oli virallinen ilmoitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelin paikanpäällä nähneenä voin ketoa, että Jokisella meni tunteisiin ensin tyhmä Lammikon jäähy ja sen jälkeen oma läpiajo missä vauhti ei riittänyt. Jokinen ei tätä kestänyt vaan kosti rumalla taklauksella. Tahallinen päähän kohdistunut taklaus ja siitä iso pelikielto. Ainut oikea tuomio. Onneksi joukkue on suurempi kuin yksilö ja kärpät kairasi silti voiton. Muuten huomioitavaa on mielestäni se, että liigan hyväksymä kuvaaja näytti suikkari liikkeitä sekä haukkui kärppien kannattajia LASTEN ollessa vieressä. Ymmärrän täysin kiekkokulttuurin äijkämöisyyden, mutta Liigan hyväksymän kuvaajan toimesta tullut huutelu sekä alatyylinen käytös ihmetyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän Kärpät on aikamoinen kateuden kohde, kuten Jokerit oli aikoinaan, jopa toimittaja ym. menee alas käytöksessään, Kärppien voittaminen on suurin asia.
Jokinen on yksi tähtipelaaja ja Kärppä sydäminen nuoresta asti oma kasvatti ja tulee olemaan terveenä ollessaan liigan parhaita.
Jokista hakattiin koko ajan ja poikittaista mailaa ylävartaloon joka tilanteessa hän sai.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkein joka pelin jälkeen tuomarit suosii kärppiä lause! kumpaahan joukkuetta suosittiin ?Miettikää sitä onneks kärpillä on niin hyvä alivoima ettei JyP menny menojaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipas selostaja innoissaan Kärppien voitosta. Jokiselta ruma "nouto". Ei Kalevaa kiinnosta uutisoida. Joka tapauksessa hieno voitto joukkueelta. Kovasti työtä tarvitaan, että perustekeminen riittää mestaruuteen, mutta erinomaiset mahdollisuudet siihen jälleen. Manner hyvä koutsi ja tietää mitä tekee. Varmasti oppi viime kevään pienestä "sulamisesta".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika onnetonta on koko syksyn ollut Kärppien pappaosaston pelaaminen. Kalliit pelaajat täysin näkyättömiä paitsi tietysti jäähypenkillä. Pesonen, Jokinen ja Pyörälä ketjun voi pistää vilttiin ja antaa nuorten näyttää kyntensä. Tuolla materiaalilla pitäisi pystyä otteluja voittamaan varsinaisella peliajalla mutta nyt on ollut vaikeaa, todella vaikeaa. Kaikki 80-luvulla syntyneet katsomoon ja nuoret kehiin koska niillä riittää nälkää voittaa pelejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paitsi että Jypin papat ovat monta kertaa heikompia, ihan paikan päälläkin tänään nähtynä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokiselle semmoiset 14 ottelua pelikieltoa kiitos. Pitää se olla köyhä pääkopan sisältä että tuommoista tekee ... rehellisellä pelillä ei näköjään keski/länsisuomen jpukkue pärjää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä oli Jussilta törkeä temppu, en olisi uskonut tällaista näkevinäni kokeneelta pelimieheltä. Muutenkin kaikki seniorit voisi laittaa vilttiin, Pesonen oli tämän näköjään jo ymmärtänyt. JHT tarvitsee apuvoimia, Jussi voisi viedä papat sinne hakemaan pelikuntoa. Lammikko, Karvinen, Hermonen ja Koskenkorva tämän illan ainoat onnistujat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, kyllä kävi Jussia oikeasti sääliksi kun nuori-Nättinen ottaa 3 siis kolme potkua, nostaa lapaa ja vie kiekon kun Jussi räpiköi kuin täi tervassa eteenpäin ja "taklaa" jälkeenpäin vielä noin sääittävän-rumasti. Herää kysymys mihin Jokista tarvitaan Kärpissä? "Se tuo kokemusta" ei riitä nykypäivänä, "se tuo voittamisen kulttuuria" löytyy jo Kärpistä. Jussi Jokisesta ei ole mitään hyötyä Kärpille. Ei vaan tajua lopettaa (toki vie "palveluksistaan" 200 000€ ihan riihikuivana) Toivottavasti Liiga antaa Jokiselle raukkamaisesta taklauksesta 100-ottelua pelikieltoa, niiin ei tuota rinta-uimaria enää tarvitse liigassa nähdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävä määrä jälleen jäähyjä. Jokinen, tiedätkö pelaajan kunnioittamisesta mitään. Toivottavasti kurinpito antaa pelikieltoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)

Uutisvirta

13:37
Oulun kaupungin tahto toteutui – Kärpät lopetti haaparantalaisen Nuuskakairan tukun mainosten esittämisen Raksilan jäähallissa
13:32
Tuulivoimayhtiöiltä kova arvio: Yli puolet Suomen sähköstä mahdollista tuottaa tuulella vuonna 2030 – Suomeen on tehty lyhyessä ajassa lähes 1,5 miljardin tuulivoimainvestoinnit
13:12
Britannian poliisi löysi 39 ruumista rekan kontista – kuljettaja on pidätetty ja poliisi on aloittanut murhatutkinnan
12:55
Kaleva oikaisee
12:35
Nuori kärppävahti Justus Annunen jahtaa illalla liigaennätystä Pelicans-ottelussa – Kärppien sairastuvalla jälleen tungosta, Pesonen sivussa marraskuulle
12:21
Palokunta hälytettiin sammuttamaan savuavaa vanhaa nuotiota Kuivaniemellä
12:10
Lidlin uusi toimitusjohtaja haluaa kasvua – uudet myymälät Suomessa pääosin kaupunkeihin
30
Kommentti: Ehdotus bensakiintiöstä on kuin EU:n päästökauppa – hyvässä ja pahassa
24
SSAB sulkee Raahen toisen masuunin väliaikaisesti – seisakin arvioidaan kestävän viikkoja
21
Moottoritietä pääsee ajamaan pian aina Kiiminkijoelle saakka – uudella tiellä on aluksi 80 kilometrin nopeusrajoitus
19
Teknologiateollisuuden kysyntä laskee selvästi – Työmarkkinapomo Minna Helle: Kiky-tunneista luopuminen merkitsisi palkankorotuksista tinkimistä
15
Vihreät lopettaa puoluelehtensä – Vihreän Langan päätoimittaja on uutisesta surullinen, järkyttynyt ja yllättynyt
14
Senaatti-kiinteistöt pitkittää Poliisin toimitilaongelmaa Oulussa, luvattujen uusien tilojen suunnittelu viipynyt kohtuuttomasti Lukijalta
14
Pahasti myöhässä oleva junaliikenne pääsi liikkeelle – Juna Helsingistä Kemijärvelle myöhästyy noin 10 tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Lapissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi huomenna Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

119 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mitä mieltä sisäministeri Ohisalosta?

PS-kansanedustaja Packalén sanoi ihan oikein, että Ohisalon toiminta on populistista flirttailua anarkismille, eikä täll... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.10.

Fingerpori

23.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image