Kärpät pystyi taas parantamaan tiukassa paikassa – Teini-ikäisen kärppäfani Jennan kirje antoi joukkueelle lisää energiaa

Kärppien Veini Vehviläinen paikkasi oman virheensä torjunnallaan. Laukomassa HPK:n Markus Nenonen. KUVA: Pekka Rautiainen
Liiga 27.4.2019 21:14 | Päivitetty 27.4.2019 21:23
Janne Onnela

Kärpät kävi Hämeenlinnassa ryöstöretkellä hakemassa torstaina menettämänsä kotiedun takaisin Raksilaan. Kautta linjan pirteämmin pelannut Kärpät nousi tappioasemasta voittoon ykkösketjuun nousseen Jasper Lindstenin kahdella maalilla.

Oululaisten voittolukemat kirjattiin lopulta 2-4. Finaalisarjassa voitot ovat nyt tasan 2-2.

– Meidän uskomme omaan tekemiseen oli palannut. Aamusta saakka mieli oli kirkkaampi ja pelissä saimme luistinta paremmin liikkeelle. Pystyimme haastamaan HPK:n paremmin kuin aiemmin, kärppäluotsi Mikko Manner näki.

Jos HPK olisi voittanut, hämeenlinnalaiset olisivat olleet enää yhden voiton päässä mestaruudesta.

– Totta kai tämä oli tiukka paikka. Osasin kuitenkin ainakin itse järkeillä, ettei toisaalta ole vielä mitään hätää. Vielä on paljon jääkiekkoa jäljellä, Kärppien tärkeän avausmaalin viimeistellyt Oskar Osala sanoi.

– Itse sain ainakin hyvän mentaalisen tilan peliin. Jännitti jopa vähemmän kuin muissa peleissä, Osala jatkoi.

Fanin kirje antoi virtaa

Kärpille mentaalista energiaa antoi teini-ikäisen kärppäfani Jennan joukkueelle kirjoittama kirje. Nuori kärppäfani pysäytti päävalmentaja Mannerin hallin pihalla ennen peliä ja ojensi Mannerille joukkueelle kirjoittamansa kirjeen.

Manner kertoi joukkueelle kirjeestä ennen peliä pukukopissa. Se oli tehnyt vaikutuksen moneen pelaajaan.

– Olen sanonut ennenkin, ettei jääkiekko ole tärkeintä hommaa maailmassa esimerkiksi lääkärin, palomiehen tai poliisin työhön verrattuna. Kun saa tuollaista postia, niin tulee merkityksellinen olo. On kiva, että saa välillä muistutuksen siitä, että tästä meidän pelaamisestamme on oikeasti hyötyä ihmisille, Osala sanoi.

Kirjettä ei kopissa ainakaan kokonaan luettu. Sen aika on vasta kauden jälkeen.

– Jätkät saavat sitten katsoa, mitä Jenna on jokaisesta kirjoittanut, Manner paljasti.

Lindsten kiitti vastuusta

Oli fanipostin ansiota tai ei, Kärppien peliesitys lauantaina Hämeenlinnassa oli finaalisarjan raikkain.

Uusituista ketjuista parhaiten pelasi kovaa tulosta tehnyt ykkösketju. Jasper Lindsten ja Nicklas Lasu värkkäsivät kahdestaan kaksi maalia ja Lasu sai syöttöpisteen vielä kolmanteenkin.

– Jasper on ollut alivoimalla täydellinen koko kauden ja nyt sai hyökkäyssuuntaankin tulosta aikaan. Hän ei masentunut, kun rooli tippui vaan paiskoi hommia kovaa. Nyt hän sai siitä palkinnon ja näissä tilanteissa karmakin saattaa iskeä omalle puolelle, Manner kehui kaksi maalia viimeistellyt Lindsteniä.

Kaikista ylpein päävalmentaja sanoi olevansa kuitenkin Miska Humalojan suorituksesta nelosketjussa. Manner oli koonnut lauantain neljänteen finaaliin jo aiemmin paljon yhdessä pelanneen koostumuksen Jari Sailio – Humaloja – Otto Karvinen.

– Juuri sitä samaa neloskenttää kuin aiemminkin. Jos pudotuspeleissä haluaa pärjätä, niin tarvitsee tuollaisen ketjun, Manner intoili.

Kärppien ja HPK:n pudotuspelisarja jatkuu maanantaina Oulussa. Kärppien lauantain voiton myötä varmistui myös, että Hämeenlinnassa pelataan torstaina kuudes finaali.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Olisin mielelläni nähnyt myös puolustajat Lehtonen ja Mikkola myös kirjoittavan kirjeen valmentaja Mantereelle..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hoopeekoo, mitalit on jo nimellistetty. Finaalissa joukkue joka mainostaa Hopeaa😂 Nyt kärppäkone käyntiin, eikä enää yhtään siimaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli ilo seurata Kärppien peliä koska se kulki kuten kuuluukin.
Sarjassa tapahtui nyt käänne ja Kärpät on Joukkue joka herää usein vasta kun on selkä seinää vasten. Nyt ei ihan olla seinää vasten mut jos Hpk olisi voittanut, kolmen voiton putkeen ottaminen Hpk:n tasoista joukkuetta vastaan voisi olla Kärpillekin liian vaikea tehtävä. Nyt Hpk ei tästä tappiostaan enää tokene koska sielläkin joka äijä tietää mihin Kärpät todellisuudessa pystyy kun vaan halua löytyy.
Nyt näyttää hyvältä :) Maanantaina kotivoitto Raksilassa ja torstaina vieraspelissä sitten sarja poikki ja "Poika" pysyy Oulussa :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SM-mestaruus on kilpailemisen arvoinen. Jokainen peli koko kauden ajan syksystä kevääseen on jännittävää aikaa, jännitystä katsomoissa pelien aikana koetaan. Pelaajilla on tavoitteena mestaruus, 'paikan voittaminen' finaalipeleihin on saavutus, joka vie kauden aikana voimia mutta mestaruus palkitsee ja muistaa täytyy, että hopeasija on myös hyvä sijoitus, tosin kultaa toivomme Kärpille ja siihen uskomme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kalevan verkkoversion kommenttipalstalla julkaistut ikävät pelaajien henkilökohtaisiin heikkoihin päiviin sivallukset ovat vaikuttaneet pelaajiin voitontahtoa vähentävästi. Parhaansa he tekevät joka pelissä. Pelaajat ovat vain ihmisiä! Tsemppiä peleihin Kärpät!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No höh! Itse kävin jo 60-luvulla isän kanssa katsomassa lumihangessa seisten Keskuskentällä ekat matsit. Ja kävin Oulun koulun siihen aikaan, kun Kärppähallia rakennettiin. Luokkakaveri A-Kärpän kanssa käytiin siellä pelaamassa jo ennen hallin valmistumista. Oulusta lähdin yli 40 v sitten ja Helsingissäkin asunut jo yli 30 vuotta. Paljon on Kärppien kanssa koettu, katsottu kymmeniä Kärppien pelejä Narrien, Hurrien ja Bluesien kanssa. Siinä on pari mestaruusotteluakin mukana. Ja Kärppä-fanitus on meillä periytynyt isältä pojalle, joka on syntyperäinen Stadilainen.

Tiivistettynä sanottuna rakkaudessa naisiakin on tullut ja mennyt, mutta Kärpät pysyy. Aina menee mieli maahan, kun joukkue häviää ja nousee kun voittaa. Joten jos fanitus täältä etelästä nostaa taistelufiilistä, niin tässä vielä yksi. Tai pojan kanssa kaksi. Mestaruus kotiin 2019!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiekkoilijoihin kohdistuu kovat paineet finaslipeleissä, siksi fanitus on extrahyvää heille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulusta oli kolme linja-autollista kärppäkannattajia katsomossa ja ennen kaikkea Poromafia paikalla kannustamassa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On Kärpillä upea kannattajakunta myös etelässä. Tv:stä katsottuna (ja kuultuna) suuri osa Rinkelinmäen yleisöstä oli Kärppäkannattajia.

Hyvä me!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät antoi hoopeekoolle siimaa ja nykäsi sitten tikkarin pois suusta. Kyllä minua nauratti kun pellet luuli, että kärpät luovutti mestaruuden. Kärpät on viimme aikoina voittanut aina kaksi mestaruutta putkeen, jospa ensivuonna on HPK:n vuoro, ei vielä. Älkää kyllästykö odottamaan vaikka odottavan aika on pitkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Spekulointi ei auta mitään. Seitsemän peliä pelataan ja kansalta löysät kolikot taskuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Larmi sanoi itse sen olleen maalin ja yritti peitellä sitä kameroilta niin kysymys kuuluu että miksi olisi pitänyt hylätä selvä maali?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, HPK:n molarikaan ei tunnustanut kiekon olleen maalissa vasta kuin heti pelin jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät on Kärpät, muista se Jortikka :D
Kun Kärppä-juna lähtee puksuttaan kohti mestaruutta, sitä ei pysäytä mikään...joten koita Jortikka kestää se :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Näytä kaikki kommentit (30)

Uutisvirta

14:58
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
14:41
Työryhmä: Biojätteen erilliskeräys pakolliseksi jokaiselle taajamatalolle, pakkauskeräys vähintään viiden asunnon kiinteistöille
14:25
Rajakylän uudessa hyvinvointipisteessä hurja vilske torstaina avajaisissa
14:12
Arvio: Ad Astra vie Brad Pittin päänsisäiselle tutkimusmatkalle avaruuteen – "Elokuva tuntuu hieman paisutellulta ja omasta tärkeydestään lumoutuneelta" Tilaajille
13:51
Merivoimien uusien alusten rakentaminen Suomessa varmistui – neljä korvettia valmistuvat Rauman telakalla ja tuovat tuhansia työpaikkoja
13:49
Terentjeff: "Otamme alueelle saapuneet uudet toimijat avosylin vastaan" – Oululaiselle Kuurulle moduulisviittejä Isolle-Syötteelle
13:30
Suomen Lidl saa uuden toimitusjohtajan, kun vanha päätti jättää tehtävänsä: "Oikea hetki vaihtaa kapulaa"
79
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
52
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
37
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
36
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
35
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
33
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
26
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Juttutupa täynnä hankalia ihmisiä

Kaikki jotka ei ole samaa mieltä on joidenkin mielestä hankalia? Lue lisää...
Kritiikkiä tarvitaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image