Juhamatti Aaltonen siirtyy Pelicansista Kärppiin loppukaudeksi

Kultainen muisto. Juhamatti Aaltosen (kesk.) edellinen pesti Kärpissä päättyi keväällä 2014 mestaruusmaaliin. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Liiga 13.2.2020 18:51 | Päivitetty 13.2.2020 20:07
Kimmo Siira

Jääkiekkoliigan kärjessä porskuttava Kärpät vahvistaa Ilta-Sanomien mukaan hyökkäystään Pelicansista siirtyvällä Juhamatti Aaltosella. Lehden mukaan Aaltosen sopimus kattaa loppukauden.

Kärpät vahvisti siirron torstai-iltana.

34-vuotias hyökkääjä on iskenyt kuluvalla kaudella 48 liigaottelussa tehosaldon 17+20=37, joka oikeuttaa seuran sisäisessä pistepörssissä kärkipaikkaan.

Aaltosella on vahva kärppätausta.

Iin kasvatti säväytti poikkeuksellisilla taidoillaan jo Kärppien junioreissa ja pelasi ensimmäisen liigaottelunsa miesten edustusjoukkueessa kaudella 2002–2003.

Aaltonen on voittanut Kärppien riveissä neljä Suomen mestaruutta, joista parhaiten muistetaan vuoden 2014 täysosuma.

Hyökkääjä iski Kärpille mestaruusmaalin Tappara-finaalisarjan seitsemännen ottelun jatkoerässä ja räjäytti Raksilan riemuun.

Kärpät toivoo Aaltosesta piristysruisketta hyökkäyspeliinsä, joka on ollut viime aikoina suurelta osin ykkösketjun onnistumisten varassa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (40)

Pennanen sanoi tuossa tulosruudussa, että liigassa on liikaa joukkueita ja samaa mieltä olen ollut jopa vuosia minäkin. En tämä mielipiteen takia, minkä näin nyt. Puhui jopa 10-12 joukkueesta. 12 olen itse miettinyt aina ja 2 viimeiselle karsinnat mestiksen 2 parhaan kanssa. Varmaan löydätte katsomosta sen jutun. Pitäisköhän ulkomaalaisia rajoittaa ainakin eu:n ulkopuolelta. Vaikka 3:een. Mitä mieltä olette, kiekkosankarit?.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ollaan rauhallisia, ei nyt kutsuta kaikkia entisiä pelaajia mukaan. Annetaan nykyisten ja uusien pelata rauhassa, ainoa mitä tarvitaan on meidän TUKI, perkele!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just niin koko halli kannustamaan eikä vain toinen pääty. Toisessa päässä hallia tunnelma kuin hautajaisissa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

melkein kentällinen uusia pelaajia tullut kärppiin ennen siirtorajaa.rahan mahdillako kärpät meinaa hommata mestaruuden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ööö nii siis Teppo tullut ja nyt JMA. Junttila tuli syksyllä. Mites kilpakumppanit. Leskinen,Järvinen,Keränen Hifkiin, Taco Belly,Polasek tapparaan, Ilveskin otti Meskasen. Repo lukkoon, Honka Jypiin. KK hankki Sulakin. Kaikki vahvistaa joukkuetta kevättä varten. Jos et oo huomannu niin kärpillä junnut on saanu koko kauden tasaisesti vastuuta, mutta tulosta ei ole tullut eikä sen varaan voi laskea keväällä vaan mitäpä trolli nuista välittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On hieno homma kun Kärpät ja Juhamatti Aaltonen löivät kättä päälle loppukauden kestävällä sopimuksella. Mutta pitää kuitenkin nyt pitää jalat maassa Juha Matin suhteen. Niin hieno pelaaja kuin hän onkin ja ennakkoluuloton pelin ratkaisija. Ei hän siihen kuitenkaan yksin pysty. Hienon tärkeän pelin ratkaisija kuninkaan paikka on nyt kuitenkin Kärpissä vapaana kevään tärkeissä peleissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saavutus kirjoittaa saman pelaajan nimi sekä oikein että väärin samassa kommentissa. Juhamatti on Juhamatti, ei Juha Matti eikä Juha-Matti. Saanut nimensä 1980-luvulla suosionsa huipulla olleen laulaja Juhamatin (taiteilijanimi) mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärppälauma vaanii. Kiinni saa taas saaliin. Peli kulkee, ja rokki soi, ei tänään kärpille vastustaja mitään voi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (40)

Uutisvirta

12:33
Liigan ärsyttävimmäksi äänestetty ketju jälleen kasassa – ainoastaan ykkösnyrkki säilyi ennallaan Mannerin muokatessa hyökkäysvitjoja JYP-peliin
12:28
Maustetytöt saivat kultalevynsä Tavastialla – vaalalaistaustaisen kaksikon debyyttilevy ylitti kultalevyrajan
12:11
Yhdysvallat kirjoittamassa sopimusta Afganistanin sodan lopettamiseksi – Ulkoministeri Pompeo saapui Qatariin, jossa ovat myös Talebanin edustajat
12:11
Näyttelijä Timo Reinikan Andrén herkkä kaari isä pieneksi – Oulun teatteri tarttui tärkeään ja hienoon näytelmään, joka puhuttelee ympäri maailmaa Tilaajille
11:34
Ostitko tältä mieheltä television, pyykkikoneen tai puhelimen? Lauri Ylipaavalniemi on tehnyt kauppaa lähes 60 vuotta ja innostuu yhä asiakkaasta, joka sanoo ei Tilaajille
11:18
PS-nuoret kaatoivat emopuolueen ajaman sääntömuutoksen – Halla-aho: Puoluehallitus ratkaisee, mitä tehdään
10:22
Koronavirus leviää uusiin maihin – epidemiapesäkkeet kasvavat Kiinan ulkopuolella ja talouselämä kärsii
64
Minua hävettää tunnustaa olevani oululainen eli kaupungista, jossa puistometsästä tehdään peltoa, jonka tarve on kyseenalainen Lukijalta
52
Sisäministeri Maria Ohisalo: Suomi on nyt varautunut paremmin turvapaikanhakijoihin kuin vuonna 2015
25
Selvitys: 90 prosenttia Kiinassa toimivista eurooppalaisyrityksestä kärsinyt merkittävästi koronaviruksesta – Suomen talous erittäin riippuvainen Kiinasta
15
Selvitys ehdottaa Suomeen vesiveroja, tavoitteena käytön tehostaminen – suurimpia maksajia olisivat metsäteollisuus ja ydinvoimalat
9
Vanhoista käsityötaidoista on hyötyä vielä tänäkin päivänä – "Käsityöihminen ei ole koskaan työtön"
8
Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina – lailla taataan rauha luonnoneläimille pesiä ja kasvattaa poikasia
8
HUSissa on varmistunut toinen koronavirustartunta – työikäinen nainen sai tartunnan Pohjois-Italiasta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Oletko kylmäpäinen sijoittaja?🤧🤒🥵

Ei näytä ainakaan puunkasvu hidastuvan coronataudista... Lue lisää...
Puu kasvaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image