AC Oulu kaivoi esiin yllätyskortin – Jyrki Ahola ottaa joukkueen komentoonsa ensi kaudella

Oululaisjoukkue siirtyy ensi kaudeksi Jyrki Aholan komentoon. KUVA: Pekka Peura
Urheilu 24.9.2019 12:05 | Päivitetty 24.9.2019 13:33
Teemu Wilenius

Jalkapallon Ykkösessä pelaava AC Oulu esitteli uuden päävalmentajansa tiistaina Raatin stadionin vip-tiloissa. Oululaisjoukkue siirtyy ensi kaudeksi Jyrki Aholan komentoon.

47-vuotias Ahola on monelle pohjoissuomalaiselle jalkapalloihmiselle uusi tuttavuus, vaikka hän on ehtinyt valmentaa jo 30 vuotta.

Ahola on hankkinut valmennusoppinsa Etelä-Suomessa. Hän on toiminut urallaan muun muassa HJK:n akatemia- ja taitovalmentajana.

– En ole koskaan ajatellut, että minun pitäisi päästä seuraavalla kaudella tietylle tasolle tai puhua seurajohtajia ympäri. Valmennan, koska tykkään valmentaa. Ajattelen, että pääsen sinne, mihin ansaitsen päästä.

Ahola opiskelee tällä hetkellä Lapin ammattikorkeakoulussa jalkapallovalmennusta. Sopimus AC Oulun kanssa on 2+1 vuotta. Virallisesti sopimus astuu voimaan 1.1.2020.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Kyllä ei tämä vakuuta. Taas hankitaan valmentaja joka saa harjoitella aikuisten valmennusta. Nuoret pelaajat ja aikuisten jalkapallosta kokematon valmentaja on yhdistelmä jolla ei nousta. Oulu tarvitsee Veikkausliikajoukkueen. Pian.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa, että seura muutti strategiaansa ja valitsi valmentajan osaamisen perustella eikä omasta kaveriporukastaan. Se mietityttää eikö toimitusjohtajalla ja urheilujohtajalla ole mitään vastuuta tämän kauden farssista? Naureskelu ja vitsailu jatkuu, siinä kaksikon isoimmat saavutukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tervetuloa Jyrki Ahola. Mielestäni hyvä ratkaisu tuoda uraansa edustustasolla aloitteleva valmentaja, jolla tuntuu sopivasti olevan kokemusta niin nuorten kun vanhempienkin pelureiden kanssa työskentelystä. Tärkeä ”tuuletus” valmennuspuolella. Jonkin moinen ”tuuletus” pitäisi saada aikaan myös seurastrategian puolella. Liian monta vuotta on menty ajatuksella ”maksellaan vanhoja velkoja” ja seuran kehittäminen taloudellisesti ja urheilullisesti on jäänyt mimaaliseksi. Tottakai on ymmärrettävää jos seura on velkaantunut ja asiat halutaan tehdä ns. varman päälle. Vaarana on kuitenkin, että toiminnan dynaamisuus kärsii ja pyöritään oravanpyörässä niin taloudellisesti ja urheilullisesti. Olisiko nyt myös aika tehdä uudet suunnitelmat niin talouden hoidon kuin myös urheilun puolella. Rohkeampia suunnitelmia ja tehostettua varainhankintaa seuran talouden vakauttamiseksi ja selkeät urheilulliset linjaukset miten tästä jalkapallokurimuksesta noustaan. Tällä nykyisellä menolla, tuleva kausi ei tuo muutosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyistä huonompi ei tuo valmentaja voi olla. 12-vuotiaita valmentanut eli peluuttaa enemmän aikuisten peliä kuin Ojanen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Menestystä Aholalle ! Kuitenkin täytyy muistaa, että tulosta ei synny vain päävalmentajaa vaihtamalla. Tuloksen ratkaisee pelaajien motivaatio, sopivuus joukkueeseen ja pelinlukutaito sekä pelaajan hyvinvointi ja terveys. Ensi kaudella nähdään Aholan arviointikyky ja taito saada pelaajat menestymisen edellyttämään tahtotilaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sami Hyypiä olisi tuonut pelkällä nimellään katsojia katsomoon ja peli olisi alkanut kulkemaan. Toivotaan menestystä Aholalle. AC Oulu taistelee ensi vuonna 5-6 sijasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ACOn kausihan on epäonnistunut myös pelaajahnkintojen ja yleisen heikon johtamisen vuoksi. Jatkaako Mako Heikkinen vielä? Hän on pahasti epäonnistunut joukkueen kokoamisessa urheilutoimenjohtajana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivotaan ettei Makolle ole pedattu suojatyöpaikkaa ACOssa/OLSssä, pahoin kyllä pelkään että näin on tehty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella yllättävä, mutta samalla hieno ratkaisu. AC Oulu tarvitsee nyt todella laajakatseista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä valmentajaa.
Jyrki Aholan 30 vuoden kokemus valmentajana ja ammattivalmentajaksi opiskelu AMK:ssa Rovaniemellä kertovat kaiken oleellisen
hänestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko kokemusta vastuuvalmentamisesta miesten parissa?...voi olla liian kova hyppäys pääasiassa junnujen parissa toimineelta hypätä miesten Ykköseen..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ac Oulun peliesityksiin nähden hyppäys junnuista ei todellakaan ole iso harppaus 😁😁

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

7:30
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni, vakuuttaa liikenne- ja viestintäministeri Harakka – ministeri nosti investointeina esille Ajoksen sataman syventämisen sekä Valtatie 21:n
7:00
Päivän leffapoiminnat: 1970-luvun salaliittojännäri muistuttaa, että Warren Beatty oli aikanaan karismaattinen tähti
7:00
Janne Orava koulutti itsensä keittiömestarista riistamestariksi – nyt hän osaa muun muassa tunnistaa kärpäsen toukista, milloin eläin on kuollut Tilaajille
7:00
Lentoturmatutkinta kiinnostaa ja opettaa – sarjaa on esitetty vuosituhannen alkupuolelta saakka eikä sen tenho ole laantunut vieläkään
7:00
Edullisemmat kuntosalit riisuivat palvelut ja kiristivät kilpailun – nyt tulevat boutique-salit, joissa liikutaan tyylillä Tilaajille
6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Persut käyttävät hyväkseen vaikuttamiskeinoja, joissa viestitään kuinka hyväosainen eliitti porskuttaa ja persut ovat mu... Lue lisää...
Taitavaa vedätystä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image