Jääkiekon MM-kisat päättyivät neljänteen sijaan. Syvä pettymys on leimannut analysointia, kun himoittu mitali jäi kovasta yrityksestä huolimatta saavuttamatta.
Pieni Suomi oli silti neljäs. Se on upea saavutus, vaikka urheilussa usein vain kärkisijoilla on merkitystä.
Tunteen ja draaman ohella päättyneet MM-kisat jäävät mieleen korkeiksi karanneista lippujen hinnoista. Järjestäjät sortuivat hinnoittelussa ahneuteen. Innokas kiekkoväki joutui jäämään kotikatsomoon, kun laajojen kansalaispiirien suosikkilaji kävi kukkarolle liian kalliiksi.
Kisat ovat aina järjestäjälle riskibisnestä. Suomen ottelut olivat pääosin loppuunmyytyjä, mutta muissa peleissä oli tilaa.
Jääkiekkoliitto teki silti hyvän tuloksen kotikisoissa.
Kisajärjestäjä joutuikin muuttamaan hintapolitiikkaa kesken kaiken, kun katsomot ammottivat tyhjyyttään. Jääkiekkohullu kansa ei ollutkaan aivan niin hullu, että oli valmis maksamaan mitä tahansa.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola lupasi, että ensi vuonna pääsylippujen hinnoissa on enemmän kategorioita.
Linjaus on järkevä, sillä pian ollaan siinä tilanteessa, että urheilun seuraaminen kisapaikoilla on pelkästään vauraan eliitin tai yritysten tärkeiden kohderyhmien etuoikeus. Hyvää mainosta olisi ollut tarjota katsomoita ilmaisiksi esimerkiksi erillisryhmille.
Jo nyt eriarvoistumiskehitys on varsin pitkällä, kun lapset ja nuoret jakautuvat liikunta- ja urheiluharrastuksissa niihin, joilla on varaa ja niihin, joilla ei ole varaa harrastaa.
Liikunta- ja urheiluharrastukset ovat kalliita ja käyvät vanhempien kukkarolle. Pilviin nouseva varustelu jättää vähävaraiset helposti ulkopuolelle, eikä koululiikunta yksin riitä nuorten liikuttajaksi.
Ohjattua liikunta- ja urheiluharrastusta on tarjolla urheiluseuroissa, joiden jäsenmaksut karsivat osan halukkaista. Seurojen puitteissa tapahtuvaa harrastusta rajaa myös se, että pelkkä liikunnan ilo ei aina riitä, koska tähtäin on kilpailutoiminnassa.
Liikuntamahdollisuus mielletään yhdeksi peruspalveluksi. Siitä kertovat kuntien suuret satsaukset liikuntatiloihin ja -paikkoihin.
Oulussa ollaan oikeilla linjoilla, kun kaupungin liikuntatilojen harjoitus- ja kilpailukäyttö on alle 18-vuotiaille maksutonta. Tämä edellyttää kuitenkin kuulumista urheiluseuraan, toiminnalliseen ryhmään tai sitoutumista lajiharjoitteluun. Taas osa lapsista ja nuorista karsiutuu pois.
Liikunnan ja urheilun harrastamisen kynnys pitää saada mahdollisimman alhaiseksi, sillä liikunnan myönteiset vaikutukset yhteiskunnalle ja yksilölle ovat kiistattomat.
Vähävaraisten lasten liikunnan varmistamiseksi esillä on ollut ajatus erillisestä harrastussetelistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei täysin tyrmää seteliä osana köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämistä.
Harrastusseteli on harkinnanarvoinen uudistus poistaessaan yhden syrjäyttävän tekijän lasten ja nuorten elämästä. Asiaan on syytä palata viimeistään liikuntalain uudistamisen yhteydessä.