pekka.karjalainen@kaleva.fi
Viisikymmentä vuotta sitten tehtiin suomalaista urheiluhistoriaa. Kolme Olavia - Salonen, Salsola ja Vuorisalo - alittivat Turun urheilupuiston pimenevässä illassa 1 500 metrin juoksun maailmanennätyksen. Uusi kärkiaika jaettiin Salosen ja Salsolan kesken. Ja mikä parasta: kolmikko kukisti selvästi Ruotsin ihmeen Dan Waernin, vaikka kisaa mainostettiin hänen maailmanennätyskokeenaan.
Juoksuun valmistautuminen ei ollut kovin tieteellistä. Salonen oli vähällä nukkua päiväunillaan pommiin. Vuorisalokaan ei ollut kovin innokas starttaaja, koska hän oli kilpaillut edellisenä päivänä.
Kolmikon saavutus ei tahtonut päästä maailmalla millään läpi, koska epäiltiin, että konekirjoittajattarella oli jäänyt levy kiinni. Kolme ennätyksen alittajaa, ja kaikki Olaveja! Se ei voinut olla mitenkään mahdollista.
Olavit varmaankin juoksivat kaurapuuron ja ruisleivän voimalla. He tuskin käyttivät mömmöjä, vaikka jo niihin aikoihin huhuttiin Hota-pulverin terästävästä vaikutuksesta harjoittelussa.
Olavien jälkeen ovat doping ja kaupallisuus pilanneet urheilun.
Moni on valmis uhraamaan terveytensä ollakseen kotipitäjän, Suomen tai maailman paras. Kukaan ei pysty sanomaan, miten aineet vaikuttavat urheilijaan. Entä hänen lapsiinsa? Tai lastenlapsiinsa?
Pelottavinta on, että napit löytävät yhä useammin tiensä tavallisten kuntoilijoiden suihin. Pienet piirit pyörivät monien kuntosalien ympärillä. Epämääräisiä hormonivalmisteita rahdataan Suomeen milloin mistäkin.
Mutta ketä kiinnostaa esimerkiksi pyöräilyn Ranskan ympäriajo, jonka osallistujat uhkasivat muutama vuosi sitten lopettaa koko kisan kesken, jos heitä pissatetaan purkkiin?
Kaupallisuus on yhä röyhkeämpää. Suomalaisessa koripalloilussa on jo kymmeniä vuosia voittanut se seura, joka on onnistunut haalimaan itselleen parhaat Eurooppaa kiertelevät toisen luokan jenkit.
Puheet Oulu-identiteetistä voidaan unohtaa huoletta vaikkapa AC Oulun pelaajavärväyksessä. Seuran rahakirstua rasittaa vain vähän, kun ostetaan tukku b-luokan jalkapalloilijoita tarpeen mukaan. Afrikasta ja entisen Neuvostoliiton alueelta eivät potkijat lopu, eivätkä he maksa paljon. Mutta missä on joukkue? Tulevaisuus? Ukrainassa, Albaniassa, Norsunluurannikolla vai Oulussa?
Rahalla ei rakenneta joukkuetta, vaan voittajien täytyy hitsautua yhteen. Se ei onnistu, jos työt jaetaan aamulla, kuten ennen satamassa.
Suomen jääkiekkoliiga on suljettu. Sieltä ei putoa kukaan, vaikka pelit menisivät kuinka huonosti. Osakeyhtiöiden liiketoiminta kärsii, jos edustusjoukkue putoaa. Näkisipä vain ajan, jolloin lupaukset avoimesta liigasta toteutuvat.
Imatra myi pesiksessä liigapaikkansa alisuorittaja-Kouvolalle. Vahinko vain, että sarjasta pudonneen edellä oli viime syksyn karsintasarjassa Jyväskylän Kiri. Olisi ollut liian paksua, jos Kouvola olisi nostettu Kirin ohi sarjaan. Siispä jyväskyläläisetkin pääsivät ylimpään sarjaan. Tätä on tämän päivän urheilullisuus.
Urheilun katsominen kotona maksaa yhä useammin. Jääkiekkoliiga myi ottelujensa lähetysoikeudet eniten maksavalle maksullisille kanavalle. Samalla liigan näkyvyys romahti. Mutta hei! Kuinka paljon mietittiin, mitä romahdus vaikuttaa lajin suosioon tulevaisuudessa?
Kyllä me olemme tyhmiä, kun vielä maksamme tämmöisestä show´sta. Mutta meissä taitaa asua pieni maalaispoika, joka haluaa nähdä, miten "omat" pesevät naapurin.
Minunkin askeleeni vievät Oulun Lipon ja Kärppien peleihin. Katson yleisurheilun MM-kisoista ainakin miesten keihään.
Lyökö Tero Pitkämäki norskin ja jenkin? Ja muut?