Kuka muistaa vielä, milloin, miten ja missä alkoi Suomen suurin yksityismailla käyty vanhojen metsien suojelukiista? Veikkaan, että harva, vaikka asiaa puitiin valtakunnan julkisuudessakin lähes vuosikymmen.
Vastaus: ennen näkemätön riitely vanhoista metsistä alkoi Kuusamossa syksyllä 1994.
Ympäristökeskus esitti aluksi "vain" noin 700 hehtaarin rauhoitusta Näränkävaaraan. Pian julkisuuteen tuotiin suojelijoiden massiivinen vaatimus, joka toteutui melko pitkälle pakkolunastuksella. Aluksi lasten leikiltä näyttäneen, vuosiksi paisuneen riidan jälkeen Kuusamon eteläosiin perustettiin vesistöineen 13 500 hehtaarin suojelualue, jonka valtio maksoi Kuusamon yhteismetsälle selvillä seteleillä.
Vanhoista metsistä kiivaillaan yhä pienessä mitassa valtion mailla, mutta seuraavassa pohjoista odottavassa luontoriidassa pureudutaan pintaa syvemmälle. Metsäteollisuuden alasajo on suojelemassa pohjoisen metsät luontaisesti, minkä vuoksi seuraavat isot riidat luontoarvoista nähdään kaivosteollisuudessa.
Uraanivaltauksia on vastustettu vielä melko ponnettomasti. Ranuan suunnalla syksyn aikana alkanut liikehdintä viittaa siihen, että Lapissa valmistaudutaan malmisotaan samalla tavalla kuin viime vuosikymmenen metsäriitelyyn.
Valtausten tutkimista vastustava, Ranualle leiriytynyt joukko, on varautunut aivan muuhun kuin lyhyeen piknikkiin. Aktivistit ovat avanneet hyvät nettisivut ja heidän riveissä on kansainvälistäkin joukkoa.
Asetelma on kuitenkin monella tavalla erilainen metsäkiistoihin verrattuna. Viime vuosikymmenellä suojelijoiden tiedotus pelasi lähinnä faksin välityksellä, jolla paheksuntaa syydettiin joka puolelle sitäkin ahkerammin.
Nyt aika on aivan toinen. Internetin kautta tieto leviää reaaliajassa ympäri maailmaa. Mikä oleellista, tekstin ohella verkossa liikkuva kuvakin kulkee sutjakasti. Raflaavaa materiaalia korpien kätköistä tarjotaan tiedotusvälineille, jota on helppo ajaa television uutislähetyksissä tai nostaa medioiden verkkosivuille.
Kuusamon suuressa metsäkiistassa arviot menivät aikoinaan pieleen pahasti molemmissa leireissä.
Metsähallituksen mailla kahinointia harjoitelleet nuoret suojelijat luulivat tulevansa samanlaisen kasvottoman omistajan tontille. Yhteismetsän johto eli tuolloin myös väärää vuosikymmentä -- julkisuuden pelisääntöjä ymmärtämättömät maalaisisännät sortuivat öykkäröintiin ja aiheuttivat omistajille korvaamatonta vahinkoa.
Valtaosa paikallisesta väestöstä paheksui myös suojelijajoukkoa. Uraanirintamalla tilanne on toinen: asukkaat ja suojelijat vastustavat nyt yksituumaisena kaivosyhtiöiden aikeita.
Mitä luonnossa on tapahtumassa? Ei vielä oikeastaan paljon mitään. Suomessa ollaan vasta selvittämässä, voisiko täältä löytyä riittävän rikasta uraaniesiintymää. Kaivosten avaaminen on tästä vielä kaukana.
Uraaniselvitysten vastustamisessa asetelma on paradoksaalinen. Samalla kun maahan vaaditaan vielä kolmeakin uutta ydinvoimalaa, ajatus siitä, että omalta maaperältä edes etsittäisiin niille polttoainetta torjutaan tiukasti. Loppujätekin halutaan viedä pois silmistä, vaikka Venäjälle.
Kaikki haluavat sähköä töpselistä ja halvalla, mutta sen tuottamiseen ei saisi käyttää mitään polttoainetta -- ei kivihiiltä, ei vettä eikä ydinvoimaa. No, aurinko ja tuuli menettelevät. Suomessa näitä energialähteitä on valitettavasti tarjolla vähänlaisesti.
***
Pohjois-Pohjanmaalla sairastetaan muuta maata enemmän. Ilmiö korostuu vielä julkisella sektorilla. Esimerkiksi Kuusamon kaupungin 1 339 työntekijää sairasti viime vuonna 20 620 päivää.