Omasta mielestäni kunto on hyvä ja se nousee koko ajan. Monet kilpakumppaneistani ovat olleet valmiimmassa kilpailukunnossa jo kauden alusta, mutta minulla vauhti paranee kilpailujen myötä.
Koen, että olen erityisasemassa, kun pystyn tekemään töitä ulkotiloissa. Nautin luonnossa ja raikkaassa ilmassa liikkumisesta. Tulee hyvä olo harjoituksen jälkeen, kun on käynyt suihkussa ja syönyt. Pysyy paremmin terveenä henkisesti ja fyysisesti. Koska on kyse kilpaurheilusta, niin totta kai sitä myös aina haluaa voittaa. Mutta kilpailussa sitä aina yrittää myös suhteuttaa: joskus on tyytyväinen 16. sijaan, joskus ainoastaan voittoon. Kun onnistuu tavoitteessaan, se antaa potkua.
Totta kai sellaisia hetkiä tulee varsinkin kilpailuissa, kun on pois kotoa ja tulee omaa lasta ikävä. Silloin sitä miettii, että olisi varmaan helpompiakin ammatteja olemassa. Mutta varsinkin kesäaikaan ja syksyllä Ida kulkee paljon mukana. Hänkin siis pääsee näkemään erilaisia kulttuureja. Se on hänelle rikkaus.
Ida on aivan huippu matkakumppani. Hän tykkää olla erilaisissa paikoissa, eikä ole koskaan valittanut herätyksistä tai oudoista ruuista. Seurasin kotona kerran sivusta, kun Ida jutteli kaverinsa kanssa. Naapurin poika kysyi, että mikä tämä on. Siihen Ida vastasi, että iskän passi. Kerran Ida katsoi postia ja sanoi: "Tässä lukkee Finnair". Hän tunnisti merkin.
Varmasti se on vaikeaa, mutta minulla on niin paljon auttajia tässä hommassa, että se on tavallaan mennyt aika helposti. Ida oli kolmen kuukauden ikäinen, kun hän lähti ekalle reissulleen. Ensimmäisenä vuonna, kun äitini kulki mukana ja Ida lensi ilmaiseksi, laskimme kerran, kuinka paljon lentoihin menee rahaa. Sen jälkeen emme ole laskeneet. Rahan laskeminen tuntuu vähäpätöiseltä, jos vain saa Idan mukaan.
Uuden valmentajan (Magnar Dale) myötä yhteishenkeen on tullut lisää tasa-arvoisuutta. En sano, ettei sitä olisi ennenkin ollut, mutta Magnarin jälkeen ryhmähenki on parantunut. Meillä on tyttöjen kanssa tosi mukavaa.
Me lauleskellaan paljon. Murasen Pirjo on oikeasti hyvä laulaja ja Malvalehdon Mona-Liisakin on hyvä. Pirjo on muutenkin ryhmän hauskuuttaja. Puhumme myös paljon muiden maiden joukkueista, naureskellaan naisten tyyliin.
No ei oikeastaan mitään. Kerran Virpi piteli Venäjällä korviaan ja sanoi, että jos hän saisi valita, laulu loppuisi. Ja laulu loppui.
Pesen pyykkiä ja leivon paljon. Vietämme mukavia iltoja, katsomme elokuvia ja olemme sylikkäin sohvalla. Haluan olla mahdollisimman paljon kotona, enkä varsinkaan talvisaikaan jaksa juuri kyläillä.
Me puhutaan hirveän paljon hiihtämisestä. Asiat vain usein jotenkin lipsahtavat hiihtämiseen. Se ei ole kuitenkaan mikään kirous, vaan osa normaalia elämää.
Minulla on ollut voimakas kilpailuvietti pienestä pitäen. Ja nyt olen huomannut, että Idallakin on hirveä kilpailuvietti. Yritämme kotona olla puhumatta sellaisia, että harmittaa kun ei voittanut. Minun mielestäni - ja tämä ei ole välttämättä totuus - kyse voi olla ihan luonteenpiirteestä. Myös isäni oli kilpahiihtäjä.
Joinakin päivinä minun pitäisi pystyä laiskottelemaan enemmän. Harjoituksissa on kaksi lepopäivää peräkkäin, ja ne ovat semmoisia, ettei saisi tehdä mitään. Kerran kaverini ilmoitti tulevansa kylään, ja minä sanoin, että pitää siivota ensin. Toni sanoi siihen, että et muuten siivoa, vaan huilaat. Urheilijan arki on kurinalaista, mutta huilaaminenkin on tärkeää.
No minä. Totta kai. Ainakin luulen, että se olen minä. Voihan se olla niin, että Toni vain antaa ymmärtää, että se olen minä.