Kuluva kesä on ollut toimituksissa uutismielessä loistavaa aikaa. Aiheita on suorastaan tulvinut ovista ja ikkunoista.
Elinvoimaa nakertaneet synkät talousuutiset ovat virittäneet uutiskonetta. Uutisoitavaa, raportoitavaa ja kommentoitavaa on riittänyt.
Hyvät uutiset loppuvatkin siihen, sillä kaikki merkittävät uutiset ovat olleet suorastaan lamauttavia.
Rumaa pudotusta on riittänyt. Talous ei selvästikään kasva, vaan supistuu.
Teollisuustuotanto luisuu, tilaukset vähenevät, talous vaappuu, kuluttajien usko hiipuu, työttömyys kasvaa, asuntokauppa hidastuu. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Huonoista uutisista on saatu nauttia niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Yksityinen kulutus hidastuu, talous on kääntynyt syvään taantumaan, ennusteet synkkenevät. Mittarit sojottavat alaspäin, eikä toivoa paremmasta ole.
Yt-menettelyilmoituksia ja irtisanomisia on tullut tasaiseen tahtiin Oulussa ja Oulun seudulla. Oululaisosaajat tuntevat tulleensa kyykytetyiksi työvoimatoimistossa.
Menoa seuratessa kylmää.
Kohtalon ivaa on, että jopa kultakaivos Raahessa on yt-neuvotteluissa ja konkurssin partaalla. Jos Euroopan toiseksi suurin kultakaivoskaan ei kannata, niin mikä sitten.
Yli ymmärryksen käy, että samaan aikaan vientiään kasvattava turkistuotanto aiheuttaa joissakin niin pahaa mieltä, että tarhaus haluttaisiin lopettaa.
Suomen perinteisten tukijalkojen, metallin ja erityisesti puun romahtaessa myös pelastukseksi kuviteltu ict-sektori kyntää suossa.
Suomi osakeyhtiö on tekemässä upeaa, mutta tuskallista mahalaskua.
Vuonna 2008 alkanut kansainvälinen talouskriisi on levittänyt syöpänsä kaikkialle. Eurokriisi ei ota helpottaakseen, eikä Suomi saa tukevaa maata jalkojensa alle.
1990-luvun lamaa lukuunottamatta lähihistoriasta saa hakea synkempää visiota. Lamastakin selvittiin, mutta nyt helpotusta ei ole näköpiirissä.
Teollisuuden rakennemuutos ja yleinen suhdannetilanne jäytävät talouskehitystä. Se tuntuu ja näkyy massiivisina irtisanomisina eri puolilla Suomea. Syksyn yt-tilanteesta odotetaan pahaa.
Suomi on juuttunut näköalattomasti paikoilleen, eikä kasvusysäystä näy. Suomalaistuotteille ei yksinkertaisesti ole riittävää kysyntää tai tuotteita ei pystytä tuottamaan kilpailukykyiseen hintaan.
Paluuta entiseen, ennen talouskriisiä alkaneeseen aikaan, ei yksinkertaisesti ole. Menetettyjä työpaikkoja ei saada takaisin. Nyt valtaosa työnsä menettävistä ei enää työllisty omalle alalleen.
Haaveet siitä, että kriisin jälkeen talouskasvu palaa entiselleen, ovat katteettomia. Tietä takaisin nopean kasvun uralle ei ole, vaan kasvu, jos sellaista ylipäätänsä on, on hidasta.
Taloudesta, teollisuudesta ja tuotannosta välittyvä mielikuva ei vastaa sitä dynaamista ja asioistaan huolehtivaa terhakkaa Suomea, jolla on varaa opettaa koko muuta Eurooppaa.
Jäykistäviä ja kalliita rakenteita löytyy meiltäkin.
Mielikuva ei liioin vastaa kansalaisten odotuksia.
Koulutettu ja osaava väestö, korruptoitumaton hallinto, hyvin toimiva liikenne ja turvallinen yhteiskunta ovat tekijöitä, joiden pitäisi tarjota riittävän hyvät toimintaedellytykset yrityksille.
Edessä olevat ongelmat olivat näköpiirissä jo hallituksen aloittaessa kaksi vuotta sitten.
Puolivälitarkastelussa tehtiin veroratkaisuja, joista odotetaan piristettä investointeihin ja työllisyyteen.
Hallituksen ratkaisut ja sisäpoliittiset uudistukset ovat kuitenkin olleet kituliaita ja suurten vääntöjen takana.
Taloudellisen toimeliaisuuden potkiminen vauhtiin edellyttää budjettiriihessä ja työmarkkinaneuvotteluissa kokonaan toisenlaista vaihdetta.
Jos tarkoitus on, ilmiselvien ongelmien edessä, jatkaa vain junnaamista, pitää kansalaisilta kysyä, voiko nykyhallitus jatkaa.
Ratkaisuja ei ole varaa siirtää vasta seuraavalle hallitukselle.