Nyky-Unkarin poliittinen sekasotku varjostaa maan kansannousun 50-vuotispäivän muistoa. Vuonna 1956 nähtiin sankarillinen yritys muuttaa historian suuntaa.
Näihin aikoihin 50 vuotta sitten kansainvälinen politiikka oli hyvin kiihkeässä liikkeessä. Neuvostoliiton uusi johtaja Nikita Hrushtshov oli tuominnut edeltäjänsä Stalinin teot. Puolassa oli kesästä 1956 vallinnut sotatilalaki levottomuuksien jälkeen, ja sikäläisen kommunistipuolueen johto vaihtui elokuussa. Ranska ja Britannia valmistelivat hyökkäystä Suezille siinä harhaluulossa, että maat olisivat yhä suurvaltoja eivätkä vain entisiä imperiumeja.
Mutta se, mitä vuodesta 1956 yhä eniten muistetaan, tapahtui Budapestin kaduilla. Kansannousun kiihkeä voima onnistui hetkeksi kääntämään historian rattaan. Neuvostopanssarit näyttivät olevan vetäytymässä ja Unkari näytti olevan ottamassa ohjat omiin käsiinsä. Radiotalon mielenosoitusten jälkeen 23.10. tapahtumat kiihtyivät päivä päivältä. Loka-marraskuun vaihteessa pääministeri Imre Nagy julisti maahan monipuoluejärjestelmän, julisti maan uudelleen itsenäiseksi ja ilmoitti Unkarin eronneen Varsovan liitosta.
Joitakin päiviä myöhemmin neuvostopanssarit palasivat. Noin 3 000 ihmistä kuoli, noin 200 000 lähti maanpakoon. Unkarissa alkoi János Kádárin pitkä valtakausi, jonka aikana taloudessa oli joitakin vapauksia, mutta politiikka jäädytettiin Moskovan linjalle. Kaikki vuoden 1956 traumat jäivät purkamatta, ja se heijastuu Unkarin politiikassa näihin päiviin asti.
Muistomerkkipuoli on kunnossa. Imre Nagyn syrjäinen hauta oli merkkaamatta vuoteen 1989 asti. Nyt se on kansallinen pyhättö, jonka luona on lueteltu kaikkien vuoden 1956 uhrien nimet. Kansannousun 50-vuotispäivän myötä Budapestin keskustaan nousee uusia vaikuttavia monumentteja.
Unkari on Euroopan unionin ja Naton jäsenmaa. Kaikkia vapauksia on niin paljon kuin olla saattaa, ja päällisin puolin asiat näyttävät olevan juuri kuin vuonna 1956 kaduille noussut kansa haaveili.
Silti on olemassa yksi merkittävä piirre, joka leimaa koko itäistä Keski-Eurooppaa. Unelma vapaudesta on kyllä toteutunut, mutta unelmat yleisesti ottaen eivät ole täyttyneet. Taloudet tosin kasvavat, mutta niin kasvavat tuloerotkin. Poliittiset järjestelmät ovat epävakaita, riitaisia ja kyynisiä, monen maan hallitukset heikkoja.
Unkarissa on nyt johdossa pääministeri, joka on kommunistitaustainen miljonääri ja joka on myöntänyt tietoisesti valehdelleensa maan tilasta vaalikamppailuissa. Pääministeri Ferenc Gyurcsányn vastaisia opposition suurmielenosoituksia aiemmin syksyllä taas käyttivät hyväkseen jalkapallo- ja muut huligaanit, joiden ainoa tavoite tuntui olevan saada mellakka aikaan kaduille.
Poliittinen kahtiajako ja hallituksen ja opposition välinen syvä katkeruus heittävät syvän varjon kansannousun 50-vuotisjuhlien ylle. Tavallaan kyse on jatkumosta, sillä vuoden 1956 tapahtumien tulkinta ja ylipäätään koko kommunismin vuosien historia ovat olleet loputon poliittisen kädenväännön aihe vuonna 1989 tapahtuneen demokratian palautumisen jälkeen. Unkarilaiset ovat muutenkin olleet poikkeuksellisen hanakoita tulkitsemaan poliittisesti pitkän historiansa käänteitä.
Kansallisen yhtenäisyyden puute tällaisella hetkellä ei tee oikeutta vuoden 1956 perinnölle. Muualla Euroopassa taas voitaisiin muistaa se opetus, että hädän hetkellä pieni kansa ei mistään saanut apua. Radio Budapestin viimeiset avunhuudot kaikuivat kuuroille korville ja reaalipolitiikka voitti, silloinkin.