seppo.ylonen@kaleva.fi
Aikamatka aivan erinäköiseen Eurooppaan onnistuu helposti kaivamalla esiin sanomalehtiä kesältä 1989. Silloin Eurooppaa muovattiin uusiksi teräsleikkurit kädessä.
Tämän päivän eurooppalaisille valtioiden rajojen ylittäminen on niin helppoa ja itsestään selvää, että pitää oikein ponnistella muistaakseen, että vielä kaksi vuosikymmentä sitten kaikki oli toisin. Suomalainen kyllä pääsi suhteellisen kivuttomasti minne halusi, kunhan passi oli kunnossa. Toisin olivat asiat niin sanotun itäblokin maissa eli Moskovan vaikutuspiiriin kuuluneissa kommunistimaissa.
Euroopan kahtiajako murtui vuoden 1989 jälkimmäisellä puoliskolla. Ratkaisijan asemassa oli Unkari, joka teki konkreettiset päätökset rautaesiripun avaamisesta. Toukokuussa Unkarin kommunistipuolue oli päättänyt poistaa Itävallan-rajansa piikkilankaesteet ja miinakentät. Unkarilaisilta matkustusrajoitukset oli poistettu jo alkuvuodesta 1988.
Unkarin ja Itävallan rajaa kuitenkin valvottiin yhä ase kädessä, eikä se ylittäminen onnistunut ilman passia ja viisumia. Maassa oli vielä neuvostojoukkoja.
Unkariin oli saapunut tuhansia ja taas tuhansia itäsaksalaisia, jotka odottivat sopivaa hetkeä siirtyä länteen.Unkari oli yksi harvoista maista, joihin DDR:n kansalaiset pääsivät matkustamaan. Länteen pääsyä odottaneet olivat siis virallisesti turisteja, historiallisessa perspektiivissä ehkä pikemminkin pakolaisia. Länsi-Saksan suurlähetystö oli tupaten täynnä, samoin leirintäalueet ja Punaisen ristin telttaleirit.
Unkari oliollut Puolan ohella heikko lenkki Moskovan satelliiteista. Kun liekanaru löystyi Mihail Gorbatshovin perestroikan myötä, oli Unkari ensimmäisenä tarttumassa tilaisuuteen. Alkuvuodesta 1989 Unkarissa keskusteltiin jo vilkkaasti monipuoluejärjestelmästä.
Suin päin ei tietenkään Unkarissakaan syöksytty tuntemattomaan, vaan tuulia haisteltiin tarkasti ja mahdollisuuksia punnittiin. Monella oli muistissa edellinen irtiottoyritys vuodelta 1956.
Unkarilainen keskustelu kiteytyi kysymykseen siitä, vieläkö Brezhnevin oppi oli voimassa. Tällä tarkoitettiin Neuvostoliiton oikeutta puuttua veljesmaidensa asioihin. Brezhnevin oppia oli pantu täytäntöön paitsi 1956 Unkarissa myös 1968 Tshekkoslovakiassa. Myös Itä-Berliinin työläiskapinan kukistaminen 1953 ja Puolan sotatila 1980 lasketaan samaan ketjuun.
Kannattaa muistaa, että vaikka Leonid Brezhnev oli ollut hyvän aikaa haudassa kun Euroopassa elettiin mullistusten vuotta 1989, eivät kommunistivallanpitäjät luopuneet vapaaehtoisesti vallasta missään päin maailmaa. Kesäkuussa 1989 Kiinan kommunistijohto antoi panssareille käskyn tyhjentää Taivaallisen rauhan aukio nuorista mielenosoittajista.
Sama olisi voinut tapahtua Unkarin ja Itävallan rajallakin. Unkarilaisilla rajamiehillä oli yhä ampumiskäsky eli luvattomat rajanylittäjät piti pysäyttää. Liipaisinta ei kuitenkaan painettu, kun 19. elokuuta yli 600 itäsaksalaista ylitti rajan "yleiseurooppalaisen piknikin" huipennuksena. 11. syyskuuta Unkari avasi sitten virallisesti länsirajansa ja tuhannet itäsaksalaiset tungeksivat entisen rautaesiripun yli.
Eurooppalaisen kommunismin kohtalo oli toki sinetöity aikaisemmin, mutta unkarilaisten järkevä toiminta pehmensi ja nopeutti tapahtumien kulkua.