Matti Vanhanen ei ole ryhtynyt nostamaan puolueensa kannatusta ainakaan EU-kriittisyyttä hyödyntäen. "Tahtotilapuhe" oli vuolasta EU:n ja Suomen jäsenyyden ylistystä.
Pääministeri Matti Vanhasen hermo pitää. Näin voi sanoa hänen EU:ta koskevassa "tahtotilaseminaarissa" maanantaina pitämänsä puheen perusteella. Samaan aikaan kun unionin turmiollisuutta julistavan Timo Soinin puolueen kannatus paisuu ja keskustan hiipuu, ei pääministeri teekään sitä temppua, joka tuntuisi loogisimmalta. Hän ei alakaan kosiskella kansaa mätkimällä unionia vaan pitää päinvastoin puheen, joka on unionin ja etenkin Suomen jäsenyyden ylistystä.
Vanhanen muun muassa totesi Suomen hyötyneen jäsenyydestä "merkittävästi". Se on hänen mukaansa tuonut meille talouskasvua, vakautta, tärkeän vaikutuskanavan ja turvallisuutta. Kyse ei hänestä ole edes mielipideasiasta vaan faktasta. Suomi pärjäisi unionin ulkopuolella olennaisesti huonommin kuin unionin jäsenenä, hän julisti.
Unionin vastustajilta Vanhanen veti mattoa alta muun muassa vertailemalla EU:n Suomelle ja Norjalle aiheuttamia kustannuksia: Suomi maksoi vuonna 2007 unionille nettona paljon vähemmän kuin mitä ulkopuolinen Norja joutuu pulittamaan Brysseliin saadakseen tuotteensa yhteismarkkinoille.
Juuri tällaisilla faktoilla EU-vastaista populismia onkin paras torjua.
Niille, jotka ovat Suomessa vaatineet räväkämpiä otteita etujen puolustamisessa, Vanhasella oli selkeä viesti: rakentavalla maalla on unionissa paras vaikutusvalta. Hän puhui eleettömyydestä ja tehokkuudesta. Sellaiset toimintamallit Vanhanen epäilemättä kokee itselleen luonteviksi.
On mahdollista, jopa todennäköistä, että rauhallinen tapa vaikuttaa on ollut Suomelle eduksi. Kyseessä on silti ennen kaikkea oletus, sillä räyhäkämpää linjaa Suomi ei 14-vuotisen jäsenyytensä aikana ole edes testannut. Jotkin unionin jäsenmaat ovat kuitenkin silläkin taktiikalla ajaneet onnistuneesti kansallista etuaan, jos tilanne on sitä vaatinut. Siksi saman toimintamallin pitää kuulua tarvittaessa Suomenkin keinovalikoimaan. Toivottavasti keino on ja säilyy takataskussa.
Juuri kansallisen edun unohtaminen oli se kohta, jonka perusteella Vanhanen sai aiheen puheensa läksytysosuuteen. Kohteena olivat suomalaiset europarlamentaarikot, jotka pääministerin mukaan ovat liiaksi eurooppalaisten ryhmiensä, eivät suomalaisten asialla.
Ei ole yllätys, että euroedustajat kiirehtivät väitteet tuoreeltaan torjumaan. Esimerkiksi Ville Itälä huomautti, etteivät suomalaiset europarlamentaarikot kuuntele vain hallitustaan vaan muitakin kotimaisia tahoja, kuten etujärjestöjä. Niin on syytä ollakin.
Silti Vanhasen muistutus oli tarpeellinen. Tuskin eurovaaleissa äänestävät kansalaisetkaan ajattelevat, että meppien ensisijainen tehtävä Brysselissä ja Strasbourgissa olisi ajaa poliittisen ryhmänsä asiaa vaan nimenomaan lähettäjämaan ja sen kansalaisten etua.
Merkillepantavaa oli, ettei Vanhanen ylipäätään ollut järin innostunut europarlamentin vallan kasvusta. Suomen edun mukaista olisi hänestä se, että unionissa säilyy vahva ja painostuksesta riippumaton komissio.
Periaatteelliselta kannalta näkemys on kiinnostava. Suomen etu siis olisi, ettei EU:n päätöksenteko kansanvaltaistuisi vaan säilyisi niillä komission euroherroilla, joiden ymmärtämättömyyttä täällä tavan takaa soimataan.