EU:n johtajat kokoontuvat tänään huippukokoukseen, jossa pöydällä on ei vähempää kuin unionin tulevaisuus ja toimintakyky. Talouskriisi jakaa jäsenmaita leireihin ja ajaa niitä protektionismiin.
Ei ole liioiteltua kutsua tänään Brysselissä järjestettävää unionin huipputapaamista hätä- tai kriisikokoukseksi. Kokouksen alla perjantaina saatiin kuulla, että euroalueen työttömyys on noussut 8,2 prosenttiin. Se merkitsee jo 13 miljoonaa työtöntä. Unionin veturivaltion Saksan kansantalouden arvioidaan tänä vuonna supistuvan viitisen prosenttia. Se vaikuttaa koko maanosaan, sillä Saksan bruttokansantuote muodostaa viidenneksen koko EU:n kansantaloudesta.
Paremmin ei mene euroalueen ulkopuolellakaan. Niin ikään perjantain uutinen kertoi Ruotsin kansantalouden supistuneen jo viime vuonna lähes viisi prosenttia. Latvian uusi pääministeri varoitti torstaina, että ilman uutta apua maa voi ajautua maksukyvyttömyyteen kesään mennessä. Unionin pitkäaikainen menestyjävaltio Irlanti saa enää lainaa vain kiskurikorolla.
Vakavinta on, että juuri silloin kun EU:n pitäisi kyetä lujaan, yhtenäiseen toimintaan, se on pahanpäiväisesti hajallaan. Jakolinjoja on kaiken lisäksi useita: vanhat vastaan uudet jäsenmaat, euromaat vastaan kansallisten valuuttojen maat, suuret jäsenmaat vastaan pienet jäsenmaat.
Yksi merkki klikkiytymisestä nähtiin viime sunnuntaina, kun unionin suuret jäsenet tapasivat Berliinissä omin nokkineen. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kommentoi kokousta puhuen "EU:n institutionaalisesta sekasorrosta".
Jotta tilanne olisi vielä mutkikkaampi, ovat suurista jäsenmaista myös Saksan ja Ranskan välit tavallistakin heikommassa jamassa. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn unionihenki näyttää päättyneen samaan aikaan syksyn puheenjohtajuuden kanssa, ja päämiehen katse on kaventunut nyt vain kohti omaa maata. Samaan aikaan moni muu jäsenmaa odottaa toimia Saksalta, jonka liittokansleria Angela Merkeliä syytetään liiasta varovaisuudesta kriisin vastaisessa taistelussa.
Sana, joka on viime kuukausien aikana noussut yhä useammin luonnehtimaan EU-maiden politiikkaa, on protektionismi, oman talouden suojelu. Ilmiö on toisaalta ymmärrettävä, kun jäsenmaiden poliittiset johtajat pyrkivät estämään omien maidensa talouksien vajoamisen yhä syvemmälle - ja samalla turvaamaan oman poliittisen tulevaisuutensa. Tällainen toiminta on tullut esiin ennen kaikkea monille maille elintärkeässä autoteollisuudessa. Ainakin Ranska, Italia ja Espanja suunnittelevat pumppaavansa teollisuudenalaan miljardimäärin valtion euroja.
Toisaalta tällainen suojelu on pitkään jatkuessaan ja laajalle levitessään yksiselitteisen vahingollista. Protektionismi ei ole kuolettavaa vain EU:n yhteismarkkinaperiaatteelle vaan lopulta vahingollista kaikille jäsenmaille.
On vain toivottava, että Brysselin tämänpäiväisessä kokouksessa saataisiin edes jokin yhteisen toimintalinjan alku. Johtajuutta odotetaan nyt ennen kaikkea Merkeliltä. Puheenjohtajamaa Tshekin vaikuttamiskeinot tässä tilanteessa tuskin riittävät pitkälle.
Juuri nyt erilaisten näkemysten sovittaminen yhteen voi kuitenkin olla veden ja tulen yhdistämistä. Kriisin iskettyä EU näyttää entistä selvemmin kokoelmalta eurooppalaisia valtioita, ei yhtenäiseltä unionilta. Pahimmassa tapauksessa edessä ovat pitkät hajaannuksen vuodet.