Kyllä-äänten selvä voitto Irlannin kansanäänestyksessä oli välttämätön mutta ei vielä riittävä askel, jotta EU:n huolet tältä syksyltä olisivat ohi.
Toinen kerta toden sanoi. Kertaalleen Lissabonin sopimuksen hylännyt Irlanti hyväksyi sen uudessa kansanäänestyksessä, kiitos sekä talouskriisin, Irlannille annettujen lupausten että paremman kyllä-puolen kampanjan.
Kolmatta kertaa ei enää äänestetä. Kiusallinen tosiasia on, että ilman kansalta kysymistä olisi unionin rakenteita paljon helpompi uudistaa. Toinen demokratian ihanteen kannalta vähemmän ihanteellinen seikka on se, että "väärät" äänestystulokset on opittu kiertämään. Unionin uutta perussopimusta on nyt puskettu läpi enemmän tai vähemmän väkisin.
Tällaisia kansanäänestyksiä vastaan puhuu muutenkin vahvasti se seikka, että usein niiden lopputulokseen vaikuttaa enemmän maan hallituksen suosio kuin mielipide varsinaisesta aiheesta. Äänestys vaikkapa EU- tai Nato-jäsenyydestä on paljon selkeämpi asia kuin äänestys sopimuksesta, jonka vaikutus ihmisten arkeen on vähäinen.
Parlamentti on oikea paikka kansallisella tasolla tähän päätöksentekoon. Nimenomaan parlamentti, ei yksittäisen presidentin työhuone, jossa sopimus seuraavaksi jumittaa.
Jos Puolan presidentti pitää lupauksensa, hän allekirjoittaa Lissabonin sopimuksen Irlannin kyllä-voiton jälkeen. Mutta mitä tekee Tshekin presidentti Vaclav Klaus, sitä ei tunnu tietävän kukaan muu kuin Klaus itse. Ensin maan perustuslakijuristit urakoivat vielä aikansa, minkä jälkeen loppu on yhdestä miehestä kiinni.
Niin kauan silti kun Klausin nimeä ei ole paperissa, Lissabonin sopimus ei tule voimaan. EU:n painajaismallissa Klaus pihtaa allekirjoitusta jollain konstilla Britannian ensi kevään vaaleihin asti. Silloin kaikki voi mennä uusiksi, jos sopimus ei vielä ole lainvoimainen.
On absurdia, jos EU:n rakenteiden tarpeellinen uudistaminen on kiinni yhdestä ihmisestä ja jos on vaikeampaa perustella hyväksymisen välttämättömyys Tshekin presidentille kuin Irlannin kansalle.
Irlannin tuloksen jälkeen unioni lähtee aivan oikein siitä, että Lissabonin sopimus tulee voimaan. Se vaikuttaa ensi vaiheessa uuteen komissioon, johon nimiä kootaan parhaillaan. Ihanneaikataulussa jo lokakuun lopun huippukokouksessa päästään pohtimaan uusia huippuvirkoja, EU:n presidenttiä ja ulkoministeriä.
Todennäköisemmin aikataulu pettää, jolloin ei ainakaan virallisesti voida puhua kummastakaan tehtävästä. Käytäväsopimuksia voidaan tehdä, ei lopullisia päätöksiä. Vaarana on pitkälle loppuvuoteen jatkuva epäselvyys siitä, mennäänkö vanhalla vai uudella mallilla. Sillä on oleellinen vaikutus uuden komission kokoonpanoon ja tekemisiin.
Molemmissa tapauksissa Suomen komissaariehdokas Olli Rehn on vahvoilla. Rehn voi nyt täysillä keskittyä painavan EU-salkun saamiseen, kun kotimaassa keskusta ei enää ainakaan välittömästi kaipaa pelastajaa Brysselistä. EU:n ulkoministerin pesti, johon Rehnillä on mahdollisuudet, on tosiasiassa paljon tärkeämpi tehtävä kuin olisi EU:n presidentin toimenkuvaltaan epämääräinen paikka.
Mutta on yhä täysi vaara, että unioni ajautuu jonkinlaiseen juridiseen välitilaan, jossa ei voi ryhtyä oikein mihinkään. Aikanaan siitäkin jollain keinolla luovitaan eteenpäin, mutta ei tarkoitus voi olla tarpoa sisäisestä kriisistä toiseen ja säteillä epämääräisyyttä joka suuntaan. EU:ta uhkaava syysmyrsky hellitti Irlannin myötä mutta ei poistunut taivaanrannasta.