Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso yrittää patistaa Euroopan unionia vauhtiin, mutta varsinaisen eurooppalaisen johtajuuden on ottamassa Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Päättyvällä viikolla on kuultu kaksi merkittävää eurooppalaista puheenvuoroa. Toisen piti komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ja toisen Saksan liittokansleri Angela Merkel. Molemmissa keskeisenä kysymyksenä oli se, kuinka Euroopan perustuslaillinen sopimus saataisiin jälleen liikkeelle halvaustilastaan.
Samasta sopimuksesta ja sen ratifioinnista keskusteltiin tällä viikolla paljon myös Suomessa presidentti Tarja Halosen puheenvuoron ja eduskuntakäsittelyn myötä.
Presidentin varauksellisesta kannasta huolimatta ratifiointi etenee Suomessa erittäin laajan poliittisen tuen takia. EU:ssa sitä pidetään yleisesti hyvänä eleenä tulevalta puheenjohtajamaalta.
Pääministeri Matti Vanhanen kävi äsken Berliinissä tapaamassa Saksan liittokansleria. Pian tämän jälkeen Merkel käytti vahvan puheenvuoron, jossa linjasi jo Saksan tavoitteita sen omalle puheenjohtajakaudelle ensi vuoden alussa.
Suomen poliittinen johto ei toistaiseksi ole pitänyt yhtään puheenvuoroa, jota voisi luonnehtia eurooppalaiseksi linjapuheeksi. Kun tämän yhdistää Merkelin esiintymiseen, tarjolla on selvä vaikutelma: Suomen puheenjohtajuudesta on ilmeisesti tulossa välikausi, ja Euroopan katseet ja odotukset kohdistuvat jo Saksaan.
Myös Barroso näytti keskiviikon puheessaan Brysselissä hyppäävän suoraan Suomen yli. Barroson huolena oli EU:n nykytila. Hän patisti jäsenmaiden johtajia sitoutumaan ensi vuonna poliittisella julistuksella Euroopan kehittämiseen. Kesäkuun huippukokouksessa heidän on määrä miettiä lähitulevaisuuden toimintasuunnitelmaa eli miten päästä eteenpäin ilman, että perustuslaki olisi voimassa.
Paljonko poliittiset julistukset Euroopan kansalaisia kiinnostavat, sitä voi hyvin kysyä. Erilaiset julistukset ja ylevät tavoitteet ovat herkästi kalahtaneet omaan nilkkaan, kun todellisuus ei olekaan edennyt niiden mukaan. Lissabonin puheet kilpailukyvystä ja perustuslaillinen sopimus itsessään ovat tästä käypiä esimerkkejä.
Barroson keinoihin kuului myös päätöksentekokyvyn parantaminen ilman perustuslakiakin. Esimerkiksi oikeus- ja rikosasioissa ei enää vaadittaisi yksimielisyyttä, vaan määräenemmistö riittäisi.
Tämäntapaiset askeleet voivat olla tarpeen sikäli, kun edes niitä kyetään lopulta ajamaan läpi. Mutta unionin tulevaisuuden kannalta Merkelin torstainen puhe voi hyvinkin olla Barroson ajatuksia tärkeämpi.
Ei Merkelilläkään kovin konkreettisia ehdotuksia ollut. Hän puhui vahvasti perustuslaillisen sopimuksen puolesta ja vakuutti Saksan yrittävän saada puheenjohtajakaudellaan asiaa eteenpäin.
Mutta merkittävämpää oli Merkelin pohdinta siitä, että koko Euroopan tehtävä tulisi ajatella perusteellisesti uudelleen: pelkkä rauhan ylläpito ei enää riitä, vaan on saatava parempi yhteys kansalaisiin. Jälkimmäisessä asiassa hän ja Barroso ovat samalla kannalla,mutta varsinaiset käytännön keinot ovat niin heillä niin kuin muillakin vähissä.
Silti Merkel on otteillaan nousemassa Euroopan ehkä tämän hetken ainoaksi poliittiseksi johtajaksi, joka pystyy uskottavasti viemään eurooppalaisen yhdentymisen ideaa eteenpäin. Saksan puheenjohtajuus voi tältä kannalta muodostua hyvinkin merkittäväksi.
Myös Suomen johdolta kaivataan selvää eurooppalaista visiointia, ei tyytymistä asioiden hoitoon.