Unilever ostaa Ingmanin jäätelöliiketoiminnan. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja se toteutunee ensi vuoden alkupuolella. Kauppa sisältää kaikki Ingman Ice Creamin osakkeet.
Suurimmista jäätelönvalmistajista Ingman on ollut ainoana kotimaisessa omistuksessa sen jälkeen kun Valio myi jäätelönsä Nestlélle vuonna 2004. Suurin osa suomalaisesta jäätelönvalmistuksesta on siis siirtynyt ulkomaisiin käsiin.
--? Jäätelöt ovat meille strateginen kategoria ja eräs Unileverin merkittävimmistä kasvualueista. Ingmanilla on vahvoja kuluttajatuotemerkkejä, joilla on runsaasti kasvumahdollisuuksia, kertoo Unileverin maajohtaja Kalle Järvinen.
Ingmanin jäätelöliiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna noin 70 miljoonaa euroa. Ingman Ice Cream työllistää noin 700 ihmistä Suomen lisäksi Ruotsissa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.