Rakkautta ja piikkilankaa -debyytin jälkeinen puolitoista vuotta on tuonut Uniklubille paitsi itsevarmuutta myös itsekritiikkiä. Uudella Kehä -albumilla tavoitellaan muhkeampaa kitarointia ja livesoundia.
Kakkoslevyyn kohdistuvat odotukset eivät armahda Uniklubiakaan. Laulaja Jussi ja basisti Teemu myöntävät, että ennen levytystä paineet olivat kovat.
"Kun päästiin studioon, alkoi jo olla varmempi olo. Tietysti jännittää, että kuinka levy otetaan vastaan. Ollaan itse todella tyytyväisiä lopputulokseen", Jussi kertoo.
"Kun kuunneltiin valmis levy läpi, tuli fiilis, että diggaan tuota bändiä", Teemu virnistää.
"Enemmän kuin ihan jees"
Nuoren bändin kokemus on kasvanut menestyksen myötä. Uuden levyn tekemisessä on ollut mukana myös sopiva annos itsekritiikkiä.
"Heivattiin kappaleita vielä viime hetkellä yli laidan, koska ne oli vaan 'ihan jees'. Päätettiin, että levylle tulee vain täyttä tavaraa", Teemu painottaa.
Jussi kertoo, että uudella levyllä on myös kitaristit päästetty irti, ja soundi on huomattavasti kitarapainotteisempaa.
"Ekasta levystä jäi jotenkin vaivaamaan, että ei kuulostettu siltä, mitä ollaan livenä. Tällä levyllä on jo huomattavasti enemmän munaa ja soittamisen meininkiä."
Bändin lyriikoissa voi kuulla uutta syvyyttä, joka joskus kohoaa jopa mahtipontisiin mittoihin.
"Alussa oli vielä c'mon baby, yeah, yeah -meininkiä. Nyt puhutaan perussuomalaisella melankolialla. Kielikuvissa on temmelletty vapautuneesti", Teemu heittää ja kertoo jutun Lasinsirpaleilla-kappaleen synnystä.
"Biisin sanoissa kerrotaan kristallisista kyyneleistä. Siihen liittyy hassu tarina. Oltiin ennen viime joulua rundin päätteeksi hotellin aulassa rumpalimme Antin kanssa. Radiosta kuului Varpunen jouluaamuna -laulu. Alettiin kummatkin itkeä."
Rock-työn sankareita
Vuosituhannen vaihteessa bändi otti ensiaskeleitaan Tampereen kyljessä, Hämeenkyrössä.
"Paikkakunnalla oli ihmeen paljon bänditoimintaa. Porukkaa roikkui muutenkin aina treenikämpällä. Ei oltu mitään pahiksia vaan ihan perusvekkuleita", Jussi kertoo ujona.
Pikkupitäjän treenikämpällä raikui Nirvana ja Apulanta, joita oli helppo uruttaa.
"Guns N' Roses -kappaleita diggailtiin myös ihan kybällä, mutta kitarasoolot olivat aluksi vähän kinkkisiä", Teemu naurahtaa.
Pikku hiljaa alkoi omaakin tuotantoa olla kasassa. Pojat väänsivät keikkaa ja demoja urakalla.
"Ehdittiin kyllä useaan otteeseen kirota, että eivätkö levy-yhtiöt ymmärrä hyvän päälle", Teemu manailee.
Sitten onnisti. Levytyssopimus syntyi, kun levy-yhtiö saatiin houkutelluksi keikalle, jossa Uniklubi soitti Negativen lämppärinä.
"Idols-kilpailussa kaikki menee jotenkin väärin päin - työ tavallaan alkaa vasta levytyssopimuksesta. Siitä onkin sitten edessä vain alamäkeä", Jussi ihmettelee ilmiötä.
Eksoottinen suomen kieli
Uniklubin suosio näyttää rullaavan juohevasti ylöspäin. Bändin Suomi-rock ei törmännyt kielimuuriin edes viimekesäisessä Masters of rock -tapahtumassa Tshekissä. Teemun mielestä suomen kieltä ei enää pidetä maailmalla rumana, vaan jopa eksoottisena.
"Edellisellä Tampereen keikalla paikalle oli tullut pari tyyppiä Itävallasta ja Briteistä. He tulivat selittämään, että vaikka eivät ymmärrä sanoja, energia kolahtaa. Nämä ihmiset olivat yrittäneet saada tulkkausta sanoihin fanisivuilta", Jussi kertoo.
"Ei olla todellakaan ajateltu laulaa englanniksi. Mehän voitaisiinkin olla eka rockbändi, joka breikkaa kauniilla suomen kielellä", Teemu laukaisee.