Uni­häi­riöt vä­he­ne­vät van­he­tes­sa

Tuore tutkimus osoittaa, että unihäiriöt vähenevät iän myötä. Lääketieteiden lisensiaatti Anna-Kaisa Juuti selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka paljon tutkimushenkilöt kärsivät uniapneasta, kuorsauksesta tai levottomista jaloista. Kyselytutkimukseen osallistui noin 1?500 56--73-vuotiaista oululaista.

Anna-Kaisa Juutin mukaan kuorsaaminen vähentyy iän myötä.
Anna-Kaisa Juutin mukaan kuorsaaminen vähentyy iän myötä.
Kuva: Pekka Ala-aho

Tuore tutkimus osoittaa, että unihäiriöt vähenevät iän myötä. Lääketieteiden lisensiaatti Anna-Kaisa Juuti selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka paljon tutkimushenkilöt kärsivät uniapneasta, kuorsauksesta tai levottomista jaloista.

Kyselytutkimukseen osallistui noin 1?500 56--73-vuotiaista oululaista.

Juutin tutkimuksessa uniapnean esiintyvyyden todettiin vähenevän iän myötä kahdeksasta prosentista kolmeen prosenttiin, jokaöisen kuorsaamisen 31 prosentista 19 prosenttiin ja levottomien jalkojen 21 prosentista 15 prosenttiin.

"Sitä, mistä tämä väheneminen johtuu, tämä kuvaileva tutkimus ei kerro. Voisi kuitenkin ajatella, että kun ikääntyy ja jää eläkkeelle, huonolaatuisiin yöuniin ei ehkä kiinnitä niin paljon huomiota. Päivällä ehtii ottaa unet, eivätkä unihäiriöt haittaa elämää niin paljon", Juuti pohtii.

Kuorsaamisen vähentymisen hän epäilee liittyvän siihen, että unen vaihe, jossa ihmiset yleensä kuorsaavat, lyhenee vanhetessa.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän Juutin väitöskirja tarkastetaan Oulun yliopistossa tänään perjantaina.

Lue lisää tutkimuksesta perjantain Kalevasta!

Ilmoita asiavirheestä