Suomen Unicef aloittaa lauantaina Janopäiväkeräyksen Tshadin lasten hyväksi. Maan väestöstä kaksi kolmasosaa elää ilman puhdasta vettä. Likaisesta vedestä johtuva ripuli on yleinen kuolinsyy alle viisivuotiaiden tshadilaislasten keskuudessa.
Unicefin Janopäiväkeräystä on järjestetty vuodesta 1998 lähtien. Tähänastisten keräysten yhteenlaskettu tuotto on noin 353 000 euroa.
Suurin osa Janopäivän tuotosta tulee katukeräyksestä, joita järjestetään tänä vuonna neljän päivän aikana noin 40 paikkakunnalla Alkojen edustalla sekä muilla keskeisillä paikoilla. Tämän vuoden keräystavoite on 303 000 euroa, josta katukeräyksen tavoite on 185 000 euroa.
Janopäiväkeräyksellä autetaan tshadilaisia lapsia puhtaan veden pariin parantamalla Tshadin vesihuoltoa. Viime vuoden Janopäivän tuotolla hankittiin 12 000 tshadilaiselle puhdasta vettä. Varoilla rakennettiin 25 kaivoa sekä parannettiin 25 kylän hygieniaa.
Tämän vuoden tuotolla rakennetaan kaivoja ja kyykkylaattakäymälöitä, kunnostetaan vanhoja vedenottamoita sekä annetaan hygieniavalistusta. Puhdas vesi mullistaa myös tyttöjen elämän: kylän kaivon ansiosta vedenhakumatka lyhenee, joten tytötkin ehtivät käydä koulua.
Keräystä voi tukea myös lahjoituksin tilille Nordea 152930-87, viestiksi ”janopäivä”. Keräykseen voi osallistua myös internetissä osoitteessa www.unicef.fi ja valitsemalla sieltä kohdan ”ajankohtaista”.