SDP tunnusti torstaina puoluehallituksessaan, että torjuntavoitto oli käytännössä rujo vaalitappio. Jutta Urpilaisen asema ei horju mutta hänen tehtävänsä on vaikea: kuinka miellyttää vanhaa kaartia ja hankkia samalla uusia kannattajia.
SDP:ssä yritettiin muutaman päivän ajan ylläpitää oppia, että kunnallisvaalitulos oli sille torjuntavoitto. Onkin totta, että eduskuntavaalien kolmospaikalta SDP nousi nyt kakkoseksi. On myös totta, että eduskuntavaaleihin verrattuna puolueen ääniosuus putosi vain kaksi prosentin kymmenystä. Ja sekin on totta, että ennen näitä vaaleja puolueelle mitattiin huonompiakin kannatuslukemia kuin toteutunut 21,4. Tältä pohjalta ilmaisulle torjuntavoitto oli jopa hiukan katetta.
Jos vertailukohdaksi kuitenkin ottaa sen ainoan oikean eli vuoden 2004 kunnallisvaalit, asiasta ei ole epäselvyyttä. SDP:n kannatus rojahti lähes kolme prosenttiyksikköä. Äänestäjiä puolue menetti 35 000. Paineet viime kesänä valittua uutta puoluejohtoa, erityisesti puheenjohtaja Jutta Urpilaista kohtaan ovat kovat.
Puolueen sisällä kritiikin kärki ei ainakaan vielä suuremmin kohdistu Urpilaiseen. Erkki Tuomioja tosin ampui kovilla Urpilaista vaalisunnuntain hädin tuskin vaihduttua maanantaiksi, mutta mitään erityistä kapinaliikehdintää ei ole syntynyt.
Puheenjohtajakamppailun Urpilaiselle hävinneen ikiradikaalin kehotus SDP:n linjan vääntämisestä kohti vasenta tuskin toimii. Jos se tehoaisi, vasemmistoliiton olisi kuulunut nousta näiden vaalien voittajiin. Näin ei ollut.
Urpilainen onnistui julkisissa esiintymisissään kohtuullisesti, vaalipäivään asti. Näin eritoten, kun muistaa, että oppositiojohtaja lähtee vaaliväittelyihin aina maan ja talouden tilasta heikommin informoituna kuin hallituspuolueiden johtajat.
Vaali-iltana nähty yletön äänestäjien ja ehdokkaiden kiittely ja samojen ilmausten hokemisesta noussut "maailmanlaajuinen" huvittuneisuus on kuitenkin Urpilaiselle kiusallista. Nuoren naisen kyvyt ja uskottavuus miespuoluejohtajien joukossa kun asetetaan jo lähtökohtaisesti ankaramman arvioinnin kohteeksi.
Torstaina julkisuuteen tulikin jo mittaustulos, jonka mukaan markkinointiviestinnän ammattilaiset arvioivat Urpilaisen julkisuuskuvan puoluejohtajista heikoimmaksi. Kerran liikkeelle lähteneestä kielteisen julkisuuden kierteestä voi olla vaikea päästä pois.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että SDP menee vuoden 2011 eduskuntavaaleihin Urpilaisen johdolla. Hän on itsekin nimennyt ne todelliseksi suureksi haasteekseen ja tulikokeekseen.
SDP:ssä on jo päätetty aloittaa seitsemän askeleen työ puolueen uudistamiseksi. Niihin kuuluvat muun muassa oppositiopolitiikan vahvistaminen, keskustelu vasemmiston arvoista ja uusien jäsenten hankinta. Järin tuoreilta nuo lääkkeet eivät hyvällä tahdollakaan kuulosta. Kovin nopeasti on vaikea uskoa, että noista askelista kehittyisi mitään kvanttihyppyä menestykseen.
SDP:n pitkäaikainen perusongelma on, että sen kannattajakunta vanhenee, eikä nuoria ole tullut tilalle. Kummankin joukon miellyttäminen samaan aikaan on työlästä. Jotain pitäisi kuitenkin keksiä nimenomaan tämän ongelman korjaamiseksi.
SDP:n lukemiin voi muutaman vuoden kuluttua olla luvassa pientä kaunistusta, jos perussuomalaisten suuri harppaus osoittautuu lyhytaikaiseksi menestykseksi. Demaripuoluekaan ei kuitenkaan voi rakentaa omaa menestystään toisen puolueen mahdollisen epäsuosion varaan.