Unel­ma­le­lu­ja ei ollut 1950-lu­vun pu­kin­kon­tis­sa

Kainuulainen 1950-luvun lapsi näki unelmiensa joululahjaleluja vain kirjakaupan ikkunassa. Silloin Pukki toi tarpeelliset sukat, huopatöppöset tai villahousut, ehkä nuken tai puuauton, mutta ei mekaanisia peltileluja, pienoisompelukonetta tai Shirley Temple-nukkea.

Olohuone ennen. Tapani Homanen on siirtynyt noin 45 vuotta ajassa taaksepäin, lapsuutensa jouluun. Kainuulaisessa olohuoneessa ei ollut vielä televisiota, vaan putkiradio ja paljon joululehtiä sekä puhdetöitä. Taulu seinällä on harrastajamaalarilta.
Olohuone ennen. Tapani Homanen on siirtynyt noin 45 vuotta ajassa taaksepäin, lapsuutensa jouluun. Kainuulaisessa olohuoneessa ei ollut vielä televisiota, vaan putkiradio ja paljon joululehtiä sekä puhdetöitä. Taulu seinällä on harrastajamaalarilta.

Kainuulainen 1950-luvun lapsi näki unelmiensa joululahjaleluja vain kirjakaupan ikkunassa.

Silloin Pukki toi tarpeelliset sukat, huopatöppöset tai villahousut, ehkä nuken tai puuauton, mutta ei mekaanisia peltileluja, pienoisompelukonetta tai Shirley Temple-nukkea.

Paltamolaiset Eija ja Tapani Homanen ovat aikuisina keränneet niitä leluja, joista lapsena haaveilivat. Kolmenkymmenen vuoden keräilyuralla niitä on kertynyt valtavat määrät. Osa leluista oli esillä Metelinniemen Kanervan joulunäyttelyssä Lapsuuden joulu.

Tapani Homanen muistaa, kuinka lapsena seisottiin nokat kiinni kirjakaupan ikkunassa ja tingattiin, kuka saa joulupukilta minkäkin ihanan lelun.

Pikku-Tapani kertoi kotona, että haluaa sen korkkipyssyn kaupan ikkunasta, mutta äiti sanoi, ettei meille sellaisia hankita. Riemu oli rajaton, kun korkkipyssy kuitenkin oli jouluaattona paketissa.

"Japanilaisia peltileluja oli kaupan ikkunassa vain vähän, sillä kauppias ei pystynyt tilaamaan niitä kovin montaa koska ei saisi myydyksi. Kai hän jo tilatessaan tiesi, kenelle mikäkin lelu ostetaan. Oli selvä kastijako, rikkaiden lapset ja köyhän penikat. Joskus sai kokeilla tai pidellä ainoiden lasten hienoja leluja", Tapani Homanen kertoo.

Nyt Tapani Homanen osaa olla onnellinen siitä, ettei saanut valmiita hienoja leluja, vaan joutui tekemään itse. Siitä on siunaantunut ammatti tai useampikin, lavastajan, entisöijän ja taideaineiden opettajan.

Eija Homanen sai ensimmäisen oikean nukkensa 1950-luvun lopulla. Kuusikymmenluvulla tuli mustatukkainen prinsessanukke, jolla jalat liikkuivat ja silmätkin lupsahtelivat.

Ainoaa nukkeaan pikkuinen Eija-tyttö piti kuin kukkaa kämmenellä. Pienen lipaston kirjoitustasolla hän askarteli paperinukeilla ja ompeli kangastilkuista pukuja pikkunukelleen.

"Perheessä ei ollut hirveästi rahaa eikä tavaraa. Joululahjoja tehtiin itse, äiti ompeli lapsille vaatteita omista ja isän vanhoista, isä teki minulle nuken kätkyen, isot veljet jousipyssyn", Eija Homanen muistaa.

Homaset keräilivät 1950- ja 1960-luvun leluja ja käyttöesineitä jo silloin, kun muut eivät niistä välittäneet. Nyt sen ajan talouslasia myydään antiikkikaupoissa ja kopioina Tiimarissa, esimerkiksi Riihimäen lasin tähtikynttilänjalkoja.

Moni Kanervassa joulun alla käynyt tuumasi, että pitääpä mennä kotitalon vintille katsomaan, vieläkö omat lelut ovat tallessa. Lapsuudesta tuttu esine onkin keräilytavaraa eikä kaatopaikalle nakattavaa roinaa.

Eija ja Tapani Homanen sekä Meteli seis ry järjestävät Homasten omistamassa ja kunnostamassa Metelin Kanervassa seuraavaksi kesänäyttelyn kajaanilaisen taitelija Paavo Seppäsen töistä.

Ilmoita asiavirheestä