Esi-isien olisi kannattanut jäädä savannille Afrikkaan, eikä lähteä pois paratiisista.
Paratiisin lankeemuksesta ja kielletyn hedelmän maistamisesta alkanut hiki otsalla puurtaminen voi pohjautua satojen tuhansien vuosien takaisiin todellisiin tapahtumiin.
Alkukodista Afrikasta irtautui ihmisryhmiä, jotka noin 70 000–200 000 vuoden aikana kolonisoivat maailman.
Viimeisimmän jääkauden jälkeen elämä alkoi muuntautua maanviljelyn kehittymisen myötä sellaiseksi kuin sen nykyään tunnemme.
Alkutarina välittyi suurena kertomuksena evoluution alkuhämärässä sukupolvelta toiselle.
Tieto kulki eteenpäin, kun kivikautisessa luolassa tarinankertojat välittivät suullista perimätietoa klaanille illan ratoksi. Nuotion valossa taustalla häilyvät kalliomaalaukset vahvistivat kertomusta.
Ennen syntiinlankeemusta vallinnut yltäkylläinen, luonnon helmassa vietetty hippielämä mahdollisti elämänmuodon, jota protestanttisesta etiikasta irrottautuneet nyt vaistonvaraisesti kaipaavat.
Kukkaislapset eivät ehkä sittenkään olleet niin väärässä kyseenalaistaessaan nykyisen elämänmenon.
Ei ole kaukaa haettu ajatus, että ihmiselle sopisi paremmin luonnonmukainen keräilytalous ja sosiaalisesti vuorovaikuttunut elämä.
Elämä, jossa ei ole sukupuolittunutta valtahierarkiaa, stressiä ja työelämän nokkimisjärjestystä, jossa vain alfaihmiset menestyvät.
Ruotsalainen kirjailija Lasse Berg saa mielikuvituksen laukkaamaan unelmastaan Kalaharissa (Sunnuntai-Kaleva 3.11.). On helppo viehättyä satojatuhansia vuosia vallinneesta keräily-yhteiskunnasta, jossa yksilöt ovat tasa-arvoisia, ilman valta-asemia ja nykyisenkaltaisia sukupuolirooleja.
Totta vai unelmahöttöä? Lasse Berg perustaa näkemyksensä Kalaharin bushmannien parissa viettämäänsä aikaan. Elämäntapa on yhä tallella.
Bushmannien elämään lähetystyön kautta on perehtynyt myös Teuvo Raiskio Oulun yliopistossa 1997 tekemässään väitöskirjassa.
Osa bushmanneista on onnistunut säilyttämään esihistoriallisen elämäntapansa, johon kuuluu keräilyä ja metsästystä. Kyse on elämäntavasta, joka on ollut vallitseva suurimman osan aikaa ihmisen evoluutiosta.
Keräilijäkulttuuri tulee toimeen ilman keskitettyä yhteiskuntajärjestystä. Elämä perustuu liikkuvaan elämänmuotoon ja sopusointuun luonnon kanssa. 25–60 hengen perhekunnat vaeltavat kasvien, eläinten ja veden perässä. Populaatio ei liioin kasva yli alueen ekologisen tasapainon.
Kivikautinen kulttuuri on joutunut ahtaalle toisenlaista elintapaa harjoittavien hottentottien, bantujen ja valkoisen väestön puristuksessa. Viljely- ja paimentolaiskulttuurit sekä kaupungistuminen rajoittavat keräilijäkulttuurin elinpiiriä.
Länsimainen ihminen voisi ottaa oppia bushmannien ikiaikaisesta tietotaidosta sen sijaan, että yrittää sopeuttaa heitä nykytavoille.
Maatalousyhteiskuntaan siirtyminen murensi esihistoriallisen luontonäkemyksen. Maanviljely sitoi ihmiset yhteen, pakotti kovaan työntekoon ja patriarkaattiin. Rauhan vertauskuvana pidetty aura ei ehkä olekaan vapautuksen, vaan vaivan lähde.
Kasvavat ihmismassat altistivat sairauksiin, reviirikiistoihin, kilpailuun ja väkivaltaan. Älykkyyttä, taitoa ja tietoa käytettiin ja käytetään tappamiseen ja sotimiseen. Evoluution kehittämät ominaisuudet sopivat myös pahantekoon.
Nykyinen moderni elämäntapa on vain silmänräpäys ihmiskunnan historiassa. Sisäisen bushmanninsa voi tavoittaa pienellä henkisellä harppauksella puron yli.
Kaipuu luontoon on sisäsyntyistä.
Luonnossa ymmärtää oman rajallisuutensa ja luonnon antimien merkityksen. Ja mieli lähtee matkalle Kalahariin.