Areenan pohjoispäädyssä sijaitsevassa aidatussa fanikylässä näyttää olevan letkeä meininki. Kaikki FanDorfiin kulkijat tarkastetaan portilla hyvin tarkkaan.
Käydäänpä tutkimassa, missä niitä örveltäjiä on, miten he käyttäytyvät ja mitä he sanovat.
"Oolee, olee, olee, olee", suomalaiskatsojat ölisevät ennen Tshekki-peliä. Tavallisesti pukeutuneita ihmisiä ei näy mailla eikä halmeilla, kun suurin piirtein kaikilla on yllään jotain rekvisiittaa; fanipaitoja, kiltti, sarvet, kasvomaalaus, tekoparta...
Ja onpa yksi suomalaismies maalannut itsensä aivan umpisiniseksi.
"Shrek on vihreä, mutta minä olen The Blue One, koska olen sininen koko mies. Mutta en nyt ihan sieltä saakka. Olen kaikilta naisilta kysynyt, haluatko nähdä mun blue onen, mutta eipä ole vielä kukaan halunnut", tamperelaiseksi Reiskaksi esittäytyvä mies hauskuuttaa.
Reiska kertoo, että vesiliukoinen teatteriväri on helppo sivellä päälle.
"Siihen menee sellaiset 20 minuuttia, mutta pesemiseen menee kaksi tuntia", tietää Reiska, jonka Suomi-paidan selässä on numero 24 ja nimi Kapanen.
Liioitteluako?
Onko sattunut sellaista, mitä pitäisi hävetä tai joka kaduttaisi?
"Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa", säestää vieressä seisova Hakki, jonka ääni on jo lähes kadonnut.
"Oli huutoäänestys", Hakki pihisee.
Pikagallup tamperelaisten kisavieraiden keskuudessa osoittaa, että suomalaisfani osaa käyttäytyä.
"No, ollaan me kuseksittu nurkkiin, mistä on rapsahtanut sakkoja. Kymmenen latia laaki, ja kuitinkin siitä saa, mutta eipä ole jäänyt yhtään talteen. Jos olisi, niitähän olisi viedä kotiin vitriiniin kaikkien ihasteltaviksi", Hakki nauraa.
Tamperelaisten mielestä suomalaisten mollaus on puhdasta liioittelua ja väritettyä tarinaa.
"Kuulimme,että Suomi-Latvia-pelin jälkeen putkaan joutui kaupungilta 35 kannattajaa, joista 32 oli latvialaista ja kolme suomalaista. Siis kyllä ne latvian pojatkin osaavat rähistä, mutta rähiskööt keskenään. Meitä ei sellaisiin bileisiin saa", Hakki puhuu ja muut nyökkäilevät.
Kun kotiväki ei usko
Fanien mustamaalaus suomalaisissa tiedotusvälineissä vähän kiukuttaa miehiä.
"Turha on kotiinkaan soittaa ja kertoa, että ollaan oltu kunnolla. Ei ne meitä usko."
Niinpä.
Matka jatkuu telttaan, jossa on kisadisko. Siellä on hirveät desibelit, mutta vain parikymmentä tanssahtelevaa fania, joista suurin osa on suomalaisia. Kaksi naispuolista latvialaisfania kaappaa jytkeen rytmiin mukaan suomalaismiehen, joka jaksaa heilua ihan 15 sekuntia ennen kuin väsähtää.
Tai oikeastaan hän kävelee reippain askelin suomalaisnaisen luo, joka on nähtävästi hänen vaimonsa...
Näiltä ei kannata udella mitään, koska kukaan ei kuitenkaan kuulisi kysymystä.
Petr Tenkrat #62
Mitkä MM-kisat ne sellaiset olisivat, jos vastaan ei tulisi yhtään Kärppien pelipaitaa. Pitkän pöydän päässä istuu mies, jolla on Petr Tenkratin paita numero 62. Vuosimalli taitaa olla kaudelta 2002-2003.
"Eipä ole mitään sattunut, vaikka nämä ovat jo kolmannet MM-kisat. Jos jotakin olisi sattumaisillaan, kaverit pitävät huolta, ettei mitä satu", kertoo Petri Tiikkaja Oulun Raksilasta.
"Jossainhan voi aina sattuu ylilyöntejä, mutta kyllä se on itsestä kiinni, miten turnaus onnistuu. Malttia ja järkeä", opastaa Tiikkaja, joka on reissussa veljensä Samin kanssa.
Petri Tiikkaja muistaa, että vuoden 2004 MM-kisoissa Ostravassa meininki oli oheistapahtumissa, kuten fanialueella ja kaupungilla aivan samaa luokkaa kuin nyt, mutta itse areenalla Riika vetää pidemmän korren.
"Täällä on raisumpi meininki", vertaa Tiikkaja, jonka pelipaidalle on roiskunut pari kaljatahraa, mutta siitä.
Samilla on kasvomaalaus, jossa toista poskea koristaa Latvian ja toista poskea Suomen lippu.
"Tämä on sitä yli maan rajojen menevää kansainvälistä ystävyyttä."
Summa summarum. Kaikki ovat kivoja, rehtejä ja kunnon jääkiekkofanin lailla käyttäytyviä kisavieraita, joilta ei sensaatioita tipu.
Kello on tosin vasta seitsemän ja suurin alkoholista johtuva noste on vielä edessä.
Kunhan koittaa keskiyö ja sen jälkeinen aamuyö, se ei enää ole lasten katsottavaa.