Aitasuon koskematon umpihanki odotteli rauhallisena sunnuntaiaamuna yhdeksän aikaan Pudasjärvellä. Se tiesi, että hiljaisuus oli pian antamassa tilaa käheille vauhtia!-huudoille ja vinhaan viuhtoville käsille ja jaloille.
Suo oli saanut kunnian toimia umpihankihiihdon maailmanmestaruuskilpailujen paraatipaikkana eli maalina, jonne edellispäivänä matkaan lähteneet noin 370 hiihtäjää taipaleensa päättivät.
Eikä suon kauaa tarvinnut odottaakaan. Noin kolmen vartin kuluttua alkoi tapahtua ja ensimmäinen reilun seitsemän kilometrin päästä startannut hiihtoporukka rikkoi puhtaanvalkean pinnan. Savolaisvoittoinen viiden miehen Tyco Healthcaren porukka sauvoi minkä sielu salli. Lumi pöllysi, räkä valui, hiki virtasi.
- Huhhuh, tuoreet maailmamestarit kommentoivat taivalta. Takana oli kaksipäiväisen kilpailun rankempi osio, jossa toisten jäljillä ei saanut hiihtää. Joukkueiden piti sivakoida aitoa umpihankea kilometritolkulla. Menoa vahti jäljessä sauvonut perässähiihtäjä. Toisena maaliin sinnitteli Utin Jääkärirykmentti. Kolmas oli Team Pisko Arctic.
Nautinnollista sauvansuihketta
Umpihanki ei pistänyt kilpailijoille hanttiin kovin hanakasti. Lumi upotti "vaivaiset" viitisen senttiä.
- Olosuhteet olivat liki päinvastaiset kuin edellisvuonna, kilpailun johtaja Heino Ruuskanen kuvaili kahdeksatta kertaa järjestettyä tapahtumaa.
Hän kertoi, että edellisvuonna upottavamman hangen lisäksi pakkasherra vihoitteli kilpailijoille. Mittari näytti pitkälti yli 30 astetta pakkasta.
Hyvä hiihtokeli siivitti kilpailijoiden taivalta kaksipäiväisen taiston aikana. Alla oli metsäsukset, lyhimmillään reippaat pari metriä ja pisimmillään noin nelimetriset. Menoa tahdittivat leveäsompaiset sauvat.
Ensimmäisenä päivänä hiihtoa kertyi 25-50 kilometriä erilaisten rastitehtävien ympärille, toisena kauhottiin lyhyempi matka täyttä vauhtia.
Lauantain rasteilla hiihtäjien piti muun muassa tunnistaa kiviä ja vanhoja esineitä, sahata kilpaa, nimetä palovammoja ja jatkaa mutkikkaaksi osoittautunutta matemaattista lukusarjaa. Nippelitietoutta vaatinut rastikisa ei ollut aivan kaikkien erähenkisyyttä penänneiden mieleen, mutta järjestäjien piti jollakin konstilla saada eroja satapäisen kisakansan välille.
Salmiakkikossua suksenpohjissa?
Vauhdikkaalla mäkiosuudella alkanut kilpailu yllätti joukkueen Kylymästä Kankiat. Miesviisikko tunnusti pyllähdelleensä jyrkimmissä kohdissa useampaankin kertaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut tahtia, vaan porukka matkasi hurtin huumorin, metsäläishengen ja sanojensa mukaan kolme kuukautta etukäteen nautitun uhon siivin.
- Tuntui,että suksenpohjat on voideltu salmiakkikossulla, sen verran sitkasta alkutaival oli, Matti Järvi naureskeli.
Miesvoittoiseen kisaan mahtui myös naisia. Pohjan Akkojen taktiikka vain mietitytti: joukkue suunnitteli hiihtävänsä jälkimmäisen päivän umpiosuudella siksakkia. - Hiihdetään reippaasti levollisin mielin, naiset kaavailivat.
Umpihankihiihdon maailmanmestaruuskisojen ehdottomasti mieleenpainuvin osio oli metsän keskelle kyhätty yöleiri, jonne kilpailijat kaivoivat itselleen yöpaikat hankeen. Toiset pystyttivät riuuista teltan, toiset väsäsivät laavun. Kaikkia yhdisti yöluomuksen edessä loimottanut nuotio.
Pudasjärveläinen SAKU-joukkue istuskeli omansa ääressä porontaljan päällä ja suunnitteli makkaranpaistoa iltayhdeksän aikaan lauantai-iltana. Mauri Loukusa, Ilkka Seppänen ja Outi Lehtimäki olivat toki syöneet muun muassa pussiruokaa kuivatun hirvenlihan höystämänä, mutta aitoon leiritunnelmaan kuului luonnollisesti myös makkarahetki.
Hiihtäjien lisäksi samaan leiriin majoittautuivat myös lumikenkävaeltajat. He ratkoivat suomenmestaruutensa samoissa maisemissa osin samojen rastipisteiden kautta. Suksien sijaan alla oli lumikengät ja tahti siten hieman sauvojia hitaampaa. Nopeinta tahtia piti lopulta Tornion Partiolaiset.
Lue myös: