Lähes metrinen hanki ottaa miehistä ja naisista mittaa Pudasjärven Syötteellä, jossa umpihankikisoissa on mukana noin 300 hiihtäjää tai lumikenkäkävelijää. Vaikka suuri osa on mukana leikkimielellä ja elämyksiä hakemassa, samalla katsotaan myös omia rajoja luonnossa selviytymiseen.
"Hupimielellä olemme mukana. Samalla haluamme kuitenkin kokeilla, mihin pystymme talvisessa luonnossa", kertoi oululainen Tuomo Paavola ensimmäisenä kisapäivänä. Se oli Paavolan ja hänen veljensä Tapio Paavolan mukaan lastenleikkiä. Tosi koitos on tänään, jolloin kilpaillaan ajan kanssa noin yhdeksän kilometrin pituisella umpihankireitillä. Siinä ratkeaa myös lajin maailmanmestaruus.
Paavolan veljeksillä on jo kokemusta kisoista. Aikaisemmin joukkueessa on ollut mukana omia poikia, mutta nyt he eivät päässeet mukaan. Nuorta sukupolvea edustivat tällä kertaa Matti Kokkila ja Ari Niskanen. Anttivaarin perilliset -nimen joukkue otti suvun esi-isän mukaan.
Lauantaina samoiltiin umpihangessa ja hiihdettiin uralla tehtävärastien kautta yhteensä noin 25- 50 kilometriä. Tehtävärastien virheet vaikuttivat kunkin kilpailijan ja joukkueen umpihankihiihdon lähtöaikaan toisena kilpailupäivänä. Tehtävissä painotettiin erätaitoja ja talviretkeilijän turvallisuutta. Oikealla reitillä pysyminen vaati koko päivän jatkuvaa suunnistamista.
Viimeistelyleirin Anttivaarin perilliset pitivät edellisenä viikonloppua hiihtäen ja saunoen. Porukkahenki miesten mielestä tässä kisassa tärkeää. "Erakot hiihtää yksinään; ne, jotka eivät muiden kanssa pärjää", Tapio Paavola väitti.
Periaatteena on mennä heikoimman vauhdin mukaan. "Joskus kun mukana on ollut nuoria poikia, he ovat voineet uupua. Siitä ei kuitenkaan ole pahasti sanottu koskaan. Uupuneimmille annetaan vähiten vetovuoroja sunnuntain kisassa, mutta hekin kuitenkin joutuvat joukkoa välillä vetämään. Umpihangessa jaksaa uraa tehdä 200-300 metriä kerralla."
Joukkueessa voi olla 3-5 hiihtäjää. Joukkueita on mukana 66 ja yksilökilpailijoita 17. Neljännen kerran järjestettävässä lumikenkävaelluksessa on kilpailijoita lähes puolen sataa.
Ensimmäisenä päivänä hiihdettiin ilman ajanottoa liikkuen oman valinnan mukaista reittiä. Kilpailijat yöpyivät maastossa omissa laavuissaan tai louteissaan. Järjestäjät olivat varanneet paikalle kuivaa polttopuuta ja rankoja, joista kilpailijat saivat itse sahata polttopuuta ja käyttää rankoja majoitteiden tukipuina. Hiihtäjät ja lumikenkävaeltajat kantavat selässään kaikki kahden päivän aikana tarvittavat varusteet ja yöpyvät tulilla. Lauantaina hiihdettiin reilunpuoleisessa, mutta aurinkoisessa pakkassäässä. Yöksi oli luvattu kiristyvää pakkasta.
Koko kilpailun idea ja haaste on osata varustautua oikein talviretkelle ja selviytyä ensimmäisen päivän hiihdosta sekä erätaito- ja suunnistustehtävistä järkevästi. Reissu ei kilpailujen sihteerin Marko Koivulan mukaan ole hyväkuntoiselle henkilölle ylivoimainen, mutta luonnonolosuhteet on otettava vakavasti huomioon ja edettävä nöyrästi niiden ehdoilla.
Maastossa järjestelyihin osallistuu 250 hengen joukko. Heistä noin sata on perässähiihtäjiä, jotka valvovat, että hiihtäjät kulkevat toisena päivänä koko matkan umpihangessa.