Umpihankihiihtoa sivakoiva on vapaa menemään minne mielii vailla valmiin ladun kahleita.
Latu on silti olennainen myös umpihangessa, ei tarvitse kuin vilkaista taaksensa. Joskus latu urautuu syvälle puuterilumeen ja joskus se näkyy vain heikkoina piirtoina teräshangella. Jokaisessa tapauksessa latu kuitenkin seuraa herraansa, eikä toisin päin. Ja juuri siinä on umpihankihiihdon viehätys.
Eräsuksittelu on nousemassa sisäpiiriläisten harrastuksesta yleisempään suosioon.
Vain muutama vuosikymmen sitten oli poikkeuksellista lähteä hiihtämään valmiille ladulle. Oli itsestään selvää, että latu piti hiihtää itse, ja mitä useammin tai mitä useampi samaa uraa hiihti, sen paremmaksi latu tuli.
Nykyisin eräsuksivalikoima on niukka, vaikka hankihiihdon suosio kasvaakin vähitellen. Kunkin suurimman suksimerkin valikoimiin kuuluu oma eräsuksiversionsa, minkä lisäksi harrastajat kääntyvät varsinkin Ruotsin armeijan varustemyynnin puoleen.
Yhteistä kaikille kelvoille retkisuksille on tavallista suurempi pituus ja leveys, kärjen joustavuus ja hyvä pito-ominaisuus. Sauvojen tärkein osa on uppoamista estävä leveä somparakenne. Kantasiteiden vuoksi hiihtokengiksi käyvät niin tarkoitusta varten suunnitellut saappaat kuin maiharitkin.
Useimmat metsähiihtäjät etenevät kaksi ja puoli metrisillä ja leveydeltään seitsensenttisillä suksilla. Pito on uppolumessa tarpomisessa tärkeämpää kuin luisto. Jos ei ole pitopohjia, sukset kannattaa voidella pitovoiteella kärjestä kantaan. Taipuisien kärkien vuoksi hyvä suksi ei kynnä liikaa.
Lue lisää maanantain Kalevasta!