Pekka J. Korvenheimo luennoi maanantai-iltana Riihi-säätiön tilaisuudessa Oulun kaupunginkirjaston Pakkala-salissa aiheesta Suomen intressit Etelä-Amerikassa.
Ulkoasiainhallinnossa 36 vuotta töitä tehneen, Suomen Chilen suurlähettilään paikalta eläkkeelle jääneen Pekka J. Korvenheimon mielestä ulkoministeriön toiminta rähmällään olovuosina 1960- ja 70-luvulla meni överiksi, eikä edes ihan vähän.
"Onneksi tuo aika on ohitse, eikä UM ole enää puhdasoppisuuden ylivahtimestari", Korvenheimo sanoo Kalevan haastattelussa.
Etelä-Amerikan maissa suurlähettiläänä ollut Korvenheimo on virkaiältään vanhin suurlähettiläämme ja ensimmäinen presidentti Mauno Koiviston nimittämä lähettiläs. Tuolloin lentolipussa luki Rio de Janeiro, Brasilia.
Hänen mielestään UM:n kehitys on ollut tervettä ja synkronissa sen kanssa, että Suomi on nyt Euroopan unionin jäsen. "Kun EU-Suomessa ulkopoliittiset valtaoikeudet ja päätöksentekojärjestelmä on muuttunut, pitää sen heijastua myös UM:n hallintoon. Se ei voi olla mikään jäänne."
Korvenheimo kaipaa tosin joskus koordinaattoria, joka vetää asioita yhteen esimerkiksi kauppapoliittisissa neuvotteluissa, mutta entiseen ei ole paluuta.
Seppinen näkee
mörköjä kaikkialla
Paljon nähnyt ja kokenut Korvenheimo teilaa tohtori Jukka Seppisen kirjan Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991. Hänen mielestään kirjoittaja ampuu pahasti yli.
Korvenheimo selvittää, että kontaktit kuuluvat työhön. "Kun syöt lounasta Tehtaankadun miehen kanssa, on se nähtävä myös niin, että se on tapa hankkia informaatiota vastapuolen tarkoitusperistä omaa päätöksentekoa varten."
Hän muistuttaa, että suomalaiset eivät olleet vain antavia puolia, vaan myös saamapuolella. "Jokainen meistä tietää, missä menee luvallisen ja luvattoman ero. Erikseen olivat ne, jotka pelasivat omaa peliään."
Korvenheimo sanoo, että poliittisella osastolla noina aikoina työskennelleet Keijo Korhonen, Klaus Törnudd ja hän olivat panssarinyrkki suomettumista vastaan. "Me edustimme kovaa linjaa, mutta ei me oltukaan Tehtaankadun suosikkeja."
Suurlähettiläs Korvenheimo ei edes muista tarkkaan kuinka monen ulkoministerin aikana hän on ministeriön palveluksessa ollut. Toistakymmentä, hän muistelee. Kolmen kärkeen hän nostaa ulkoministeri Olavi J. Mattilan, Kalevi Sorsan ja Paavo Väyrysen, mutta hyviä on toki muitakin.
Suomi pyyhältänyt
Ruotsin edelle
Latinalaisesta Amerikasta kesällä kotimaahan palannut Korvenheimo heittää kylmää vettä niiden niskaan, jotka kuvittelevat Suomen EU-puheenjohtajuuden olevan suuri kansallinen lipunnäyttö. "Silloin syyllistymme sisäänlämpiävään itsekeskeisyyteen."
Olennaista hänen mielestään on se, että Suomi on EU:n jäsen. "Euroopassa se on tietysti tärkeää, mutta Etelä-Amerikassa Eurooppa nähdään yhtenä klönttinä."
Sen sijaan Suomella on valtiona näkyvyysarvoa niin Chilessä, Brasiliassa, Argentiinassa kuin Uruguayssa. "Suomi nähdään esimerkkimaana koulutuksen, korkean teknologian, demokratian, hyvinvointivaltion ja tasaisen tulonjaon maana."
Korvenheimo kertoo, että Suomi on kirinyt noissa maissa Ruotsin edelle. "En salaa sitä, että Ruotsin suurlähettiläs oli pirun mustasukkainen siitä, kun lippua näyttämään tottunut Ruotsi on joutunut luovuttamaan paikkansa Suomelle", hän naurahtaa.
Paremmaksi vakuudeksi hän kertoo, että puheessaan Chilen kansakunnalle maan presidentti on kaksi kertaa maininnut Suomen maana, joka on näyttänyt Chilelle talous- ja tiedepoliittista tietä.