Ouluun keskellä talvea 1978 suoraan Cambridgen yliopistosta tullut tutkija, kirjailija ja dosentti Kirsti Simonsuuri asui "Messeniuksen kuolinkaupungissa kolmisen vuotta." Kosmopoliitti tohtori ja runoilija kirjoitti Pohjoisen yökirjan, jonka julkaiseminen vuonna 1981 aiheutti suoranaisen kirjasodan.
Esipuheessaan hän totesi silloin, että "se, mikä tässä kirjassa on pohjoista ja pimeää, on oikeastaan Oulua." Jatkovirke jäi lukematta tai ainakin ymmärtämättä: "Mutta on huomattava, että minun ultima thuleni on puolittain mielikuvituksellinen paikka, jossa tärkeintä ei ole sen sijainti, vaan suunta: vanhan maailman ydinkentästä pois."
Kirja tulkittiin kritiikiksi, muuallakin kuin vanhassa tervakaupungissa. Runsaat 20 vuotta myöhemmin Simonsuuri ei ole halukas arvioimaan oululaisen kulttuurin nykytilaa - vaikka toivookin ystävälliseen sävyyn, että sitä on. Vuonna 2000 hän kirjoitti kuitenkin kustannusyhtiö Otavan pyynnöstä jälkisanat pokkarina julkaistuun Pohjoisen yökirjaan ja siinä hän edelleen hämmästelee kirjan aikanaan aiheuttamaa kuohuntaa.
"Siis sehän yllätti mut täysin, että se otettiin sillä lailla vastaan. Muutamat tulevat ministerit, kuten Tytti Isohookana-Asunmaa ja Liisa Jaakonsaari, suuttuivat siitä ihan kovasti", Simonsuuri nauraa rehevästi. Hän vakuttaa, ettei hänen tarkoituksenaan ollut kirjoittaa kirjaa sellaiseksi kuin se tulkittiin; siinä on hänen mielestään vain pohdintaa pimeydestä, luovasta työstä ja kaikesta.
"Ja sitä paitsi se kulttuurikritiikki oli yhtä lailla silloista Suomea kohtaan. Sitä ihmiset eivät sillä tavoin havainneet. Siinä mielessä olen kritiikkini takana edelleen. Kyllä se senhetkisestä Suomesta jotakin kertoi. Ajat ovat muuttuneet onneksemme aika lailla."
Teatterin maineteko
Mieskuuro Huutajien johtaja Petri Sirviö poisti varmistimen haulikostaan ja suuntasi piippunsa suomalaiseen kulttuurielämään Kalevan kulttuurisivujen kolumnissaan kaksi viikkoa sitten. Irvistelevään sävyyn Sirviö suomi kulttuurin yksisilmäistä, pääkaupunkikeskeistä apurahapolitiikkaa ja kehotti tukemaan helsinkiläistä taiteilijarukkaa, joka joutuu tuottamaan taidetta koko valtakunnan edestä.
Sirviö antaa käänteisesti ymmärtää, että täällä tehdään korkealaatuista, vaikuttavaa kulttuuria, joka ei saa tarpeeksi ansaitsemaansa kansallista huomiota. Oululaislähtöinen, maan vaikutusvaltaisin teatterikriitikko Jukka Kajava pitää silmällä vanhan kotikaupunkinsa teatterielämää ja hänellä on vain myönteistä sanottavaa.
"Mun mielestäni Oulussa on itse asiassa vuosikausia ollut hyvin elävä teatterielämä. Minusta käy ihan maineteosta se, että Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä ensiesitettiin siellä ja se esityshän oli komea. Kyllä siinä saa nostaa hattua teatterille", Kajava kiittelee.
"Puhumattakaan siitä, että ne selvitti sen tällaisessa muutto- tai remonttivaiheessa hienoksi voitokseen. Ei muuta kuin hienoahan se on."
Kajava sanoo, ettei tiedä ihan tarkalleen mikä Kaltion tilanne nykyisellään on, mutta valtakunnallinen kulttuurilehti on ilmestynyt Oulussa jo vuosia.
"Ja mikäli minä olen ymmärtänyt, niin siellä on aika hyvä kuvataidetilanne. Siitä mä en tiedä mitään, mutta sellaiset ihmiset, jotka käyvät Oulussa, kertovat että jees."
Jukka Kajava on ollut pitkään pois Oulusta ja teatteri on lähinnä hänen kosketuspintansa. Joulukuussa hänen suunnitelmissaan on katsoa Skiftesvikin näytelmä sekä vasta ensi-illassa ollut Gogolin Reviisori, josta on tehty musiikkiteatteria Kaj Chydeniuksen sävelkielellä. Teatteri on valtakunnallisesti ajatellen Oulussa Kajavan mielestä ehdottoman mielenkiintoista.
Ja Sirviön heitosta huolimatta Huutajat saa häneltä ymmärtämystä. "Minusta Huutajatkin on omaperäisyydessään tervetullutta vastakulttuuria. Tämmöinen vähän niin kuin oppositiohenkinenkin kulttuuri elää siellä ainakin Huutajien kohdalla."
Jähmeä meininki
Kempeleläislähtöinen kirjailija-näyttelijä Anna-Leena Härkönen on Kajavan kanssa samoilla linjoilla. Teatteri kiinnostaa Oulussa edelleen. Teatterissa hän käy täällä suunnilleen kerran vuodessa. Viimeksi hän kävi katsomassa juuri Katariina Lahden ohjaaman Populäärimusiikkia.
"Tykkäsin siitä tosi paljon, minusta he näyttelivät tosi hyvin. Kävisin useamminkin Oulun kaupunginteatterissa, mutta aina silloin kun on käymässä, ei aina ehdi kun on niin lyhyitä aikoja, mitä voi olla."
"Ainakin vielä silloin, kun minä asuin, oli nuorisoteatteri, YT (Ylioppilasteatteri) ja kyllä mä ainakin löysin sieltä harrastuksia. Enhän mä nytten tiedä, kun siitä on ainakin 23 vuotta."
"Se on kyllä ihan klisee, että muka pienemmissä kaupungeissa ei tehtäisi hyvää teatteria. Kyllä tehdään", Härkönen kertoo. "Kyllä mun mielestäni Oulua on aina pidetty sellaisena hyvänä paikkana, vaikka en minä tiedä kuka haluaa asua niin pohjoisessa ja kylmässä, se varmaan hidastaa nuoria. Mutta sillä (kaupunginteatterilla) on tasokkaan teatterin maine, on ollut niin kauan kuin minä muistan."
Eilen illalla vanhassa kotikaupungissaan kokoonpanolla 500 kg lihaa esiintynyt Kauko Röyhkä sanoo aluksi muiden lailla, ettei enää tunne niin hyvin koko kenttää.
"Mun kirjoista on tehty siellä näytelmiä ylioppilasteatterille ja nytkin tulee mun kuunnelma näytelmäsovituksena. Sen mä tiedän kans, että kun siellä käy keikoilla, siellä on aina ihmisiä kuuntelemassa", Röyhkä sanoo.
"Kyllä se vireää on ja tuntuu, että se on elävämpi kuin silloin, kun lähdin sieltä pois 1970-luvun lopulla. Silloinhan se oli vähän kuitenkin tuollainen brezhneviläinen, semmoinen jähmeä meininki. Siellä oli se yliopistojengi, joka oli kulturellia, mut sitten oli toisaalta se vähän junttiporukka. Siinä ristiriidassa sitten elettiin."
"Se kulttuurijengi oli aika vasemmistolaista ja se junttijengi vihas kaikkee erilaisuutta. Siellä oli mullakin kaikki turpaanlyöntiuhkaukset voimassa uran alkuaikoina. Nythän se kaikki on muuttunut."
Höyrypäät löytävät
Noita tunnelmia heijastelee Paska kaupunki, jonka Kauko Röyhkä teki Narttu-yhtyeen kanssa 1980-luvun puolivälissä ilmestyneelle tupla-albumilleen Kulta-aika.
Nykyiseltä rock-näyttämöltä hän mainitsee ensimmäiseksi Huutajat ja Radiopuhelimet sekä monet hevibändit. Röyhkä kertoo saaneensa vasta Oulu Folk-levyn trubaduuri-, irlantilaisen ja akustisen musiikin ystävältä Juha Varjolta, Levyllä on parikymmentä bändiä ja Röyhkän mielestä monet niistä ovat varsin korkeatasoisia. Bändejä on tuhottomasti ja Röyhkä ihmetteleekin, miten niille kaikille riittää keikkoja.
"Ylioppilasteatteri on vireä ja siitä olen kiitollinen, että ne ovat esittäneet mun tekstejä. Kaupunginteatteri ei ole koskaan muuta kuin vuonna 1982 tehtiin Virtasen Reijon kanssa yksi nuorisokabaree Yökkö kaupunginteatterille. Sekin meni täysille katsomoille, mutta eipä sieltä sen jälkeen ole otettu yhteyttä."
"Sitten rock-puolella on elokuvan tekemistäkin. Näin telkkarista tämän Esa Nissin ohjaaman elokuvan Varis, joka oli mun mielestä aivan mainio. En tiedä kuka (Mika Ronkainen ) teki sen hyvän dokumentin Mieskuuro Huutajista, mutta tällaista dokkarimeininkiä on olemassa, joka on mun mielestäni tosi hyvää."
Röyhkä valittelee, ettei tunne kaikkia näitä kavereita, jotka ovat häntä paljon nuorempia; hän kun häipyi kaupungista niin kauan aikaa sitten. Mutta ainakin he saavat hänen mielestään jotain aikaiseksi ja ihan laadukasta. Kirjallisuudesta hän nostaa ensimmäisenä esiin Joni Skiftesvikin, joka julkaisee koko ajan "hyvää kamaa", sekä Liken kirjailijan, vasta jännärin julkaisseen Ari Paulowin.
"Onhan se tärkeä keskus Pohjois-Suomessa ja kyllä sinne kaikki taiteelliset höyrypäät löytävät tiensä ja syntyvätkin siellä."
