Palstalla tutustutaan
marginaalissa (ainakin toistaiseksi)
oleviin kulttuurin toimijoihin.
Janne Mattila hypähtää pystyyn oululaisen kahvilan pöydässä ja karjaisee suureen ääneen.
"Tällä tavalla akateeminen runous lukijansa säikäyttää. Siis sellaisen lukijan, joka ei ole kirjallisuuden tutkija ja latinan kielen taitaja. Suuri osa runoudesta on naurettavaa kirjailijoiden keskinäistä brassailua", Mattila lataa. Hän julkaisi viime vuoden lopulla esikoisteoksensa Urbaanin illan kajattavat tuulet.
"Olen omistanut elämäni täysin taiteelle ja kirjoittamiselle ja niihin tulen myös kuolemaan", Mattila toteaa traagisesti.
Runoissaan hän käsittelee Oulun katujen ja baarien elämää, välillä hyvin inhorealistisesti: "Istun tätä iltaa kuolemanpelko kainalossa ja uutisikkuna sylissä, kalman sinisessä kajossa."
"Tekstini ovat kuvauksia elämästäni. Runot ovat syntyneet vuosien 2001 ja 2007 aikana, joten mukaan mahtuu paljon niin hyvää kuin pahaakin."
"Kapakoissa tyypit tulevat usein kertomaan, kuinka ovat saaneet lohtua teksteistäni. Sinänsä se ei minua liiemmin hetkauta, koska en kirjoita muiden takia. Teen sitä ainoastaan itseni vuoksi. Esimerkiksi ensimmäisen kirjani runoja en halunnut antaa etukäteen kenelläkään arvioitavaksi. Silläpä siihen tulikin materiaalia kolmasosan verran liikaa. Uudesta valmistuvasta teoksesta ajattelin tosin repiä ennen julkaisua puolet pois", Mattila paljastaa.
Kirjallisia esikuvia hän ei halua lähteä nimeämään.
"Luen ihan kaikenlaista Aaro HellaakoskestaTeemu Hirvilammiin. Lisäksi teen kuvataidetta, piirrän ja maalaan."