Tämän vuoden jouluviikko kannattaa merkitä aikakirjoihin. Sen aikana tapahtui nimittäin merkittävä murros eduskunnassa. Kansanedustajat intoutuivat väittelemään ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta tavalla, jota ei ole nähty aikoihin - jos Veikko Vennamon aika unohdetaan armollisesti.
Eduskuntakeskustelu hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta oli hyvin eloisaa, olennaisuuksiin menevää ja ajoittain jopa viihteellistä. Otsaryppyjä ei juuri näkynyt.
Neuvostoliitto romahti 1991, ja Suomi vapautui ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen kahleista 1992. Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1995. Perustuslaki muuttui 2000. Presidentti ja hallitus ovat vetäneet Suomen tarpeista lähtevää linjaa ulkopolitiikassa jo yli vuosikymmenen, mutta vasta tämä viikko osoitti eduskunnankin tajunneen, paljonko kello on jo lyönyt.
Ei eduskunnassa eikä missään muuallakaan tarvitse pokkuroida enää sen kummemmin Moskovan suuntaan. Asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.
Eduskuntakeskustelut ovat yleensä kuivan asiallista ja pitkäpiimäistä jorinaa. Kansanedustajat puhua posottavat aikakirjoja varten ja tyhjille seinille. Tämä viikko oli toista maata. Arkadianmäen ammattipuhujat ylittivät vuoden muut eduskuntadebatit sekä retoriikassa että asiassa. Liisa Jaakonsaaren terävä lohkaisu Natosta Suomen salarakkaana jää poliittisen retoriikan ja substanssin historiaan.
On aikoihin eletty, kun edustajat todistelivat sanan säilää heilutellen, onko Suomi liittoutunut vai ei. Ennen vanhaan he kilpailivat liturgisessa puhdasoppisuudessa. No, linjasta päätettiin lopulta äänestämällä, ja hallituksen liittoutumattomuuteen perustuva linja voitti. Jos tulos olisi ollut toinen, Matti Vanhasen hallitukselta olisi syöty eväät.
Lopputuloksesta huolimatta eduskuntakeskustelu todisti sen, mikä tiedetään muutenkin: Suomen linja on kaikkea muuta kuin selvä ja staattinen. Suomi on elänyt jo pitkään välitilassa, josta näkee, ettei se kestä. Linja venyy ja notkuu. Suomi on hitaassa liikkeessä kohti liittoutumista. Pääministeri puhuu asiasta jo melko suoraan.
Keskustelu osoitti, että linjan tulkinta lähentelee jo makuasiaa. EU:n huippukokouksen vuosi sitten tekemien päätösten jälkeen kyse oikeastaan vain siitä, koska hallitus työntää töpselin seinään, jotta valot syttyvät. Kaikki muu on valmista.
Joissakin kommenteissa on puhuttu ulkopoliittisen konsensuksen murtumisesta, kun kokoomus haastoi nuoren Jyrki Kataisen johdolla hallituksen linjan. Arviolle on tietyt perusteet. Harri Holkeri junttasi nimittäin kokoomuksen Urho Kekkosen linjan taakse noin 30 vuotta sitten. Joku voi sanoa, että ympyrä on sulkeutunut, ja on tultu lähtöpisteeseen.
Kyse on aivan muusta. Ei se ollut vain kokoomuksen irtiotto, eikä konsensus ole ollut ennenkään täysin rikkumaton. Ilkka Suominen ja Pertti Salolainenkin kyseenalaistivat ministereinä Suomen linjan puhumalla avoimesti EU-jäsenyyden puolesta paljon ennen presidentti Mauno Koivistoa.
Myös eduskunnan ulkoasianvaliokunta haastoi hallituksen määritelmän liittoutumattomuudesta. Edelläkävijät näkevät, mitä tuleman pitää. Ulkopolitiikan uusi konsensus rakentuu liittoutumisen varaan.