Vuonna 1973 tapahtunut Zavidovon vuoto on Suomen kaikkien aikojen tunnetuin ja pahamaineisin uutisvuoto. Toimittaja Tor Högnäs julkaisi Dagens Nyheterissä ja Vasabladetissa salaisen muistion presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton korkeimman johdon välisistä keskusteluista. Vuotaja ei selvinnyt koskaan. Högnäs vei salaisuuden mukanaan hautaan 1996.
Vuodolla oli dramaattiset seuraukset. Kekkonen uhkasi erota, ja koko tasavalta meni sekaisin. Vuototutkimukset ulotettiin ministereihin ja presidentin kansliaan asti. Lahjomaton ja kovaotteinen kansliapäällikkö Viljo Hakulinen hoiti kuulusteluja niin, että moni kalpenee yhä hänen nimensä kuullessaan.
Varsinaisen pääkonnan nimi on edelleen hämärän peitossa, mutta eräät pienemmät tekijät saivat aikanaan tuomion. Erkki Tuomioja tunnusti muutama vuosi sitten toimineensa Zavidovo-vuodossa kuriirina. Tuomioja jätti kuitenkin kertomatta varsinaisen vuotajan nimen. Nyt Tuomioja saa maistaa tavallaan omaa lääkettään: hän johtaa ulkoministeriötä, josta vuoti vaalien alla sekä Ilta-Sanomiin että Iltalehteen salaiseksi leimattuja tietoja kolmesta eri muistiosta.
Tietoja, jotka tukivat keskustan puheenjohtajan ja vaalien voittajan Anneli Jäätteenmäen argumentaatiota pääministeri Paavo Lipposta vastaan. Jäätteenmäkihän väitti vaalitaistelun aikana, että Lipponen oli mennyt liian pitkälle keskusteluissaan presidentti George W. Bushin kanssa, kun hän oli luvannut muistiotiedon mukaan Suomelta tukea Irakin jälleenrakennukselle.
Eikä siinä kaikki. Tuomioja joutui muistiotietojen takia tahtomattaan todistajaksi Jäätteenmäen asian puolesta.
Ulkoministeriö tutki itse vuotoa, mutta se ei saanut selville vuotajan nimeä. Selvitysten aikana varmistui vain, että vuoto on tapahtunut aivan ilmeisesti Helsingin Katajanokalla eikä Suomen ulkomaanedustoista. Vuodetut raportit oli kirjoitettu Suomen Washingtonin-suurlähetystössä, mutta Iltalehdessä julkaistu kuva yhdestä muistiosta paljasti vuotolähteeksi Helsingin.
Ulkoministeriössä on päätelty, että vuodon motiivi on ollut poliittinen: tuki Jäätteenmäelle. Molempiin iltapäivälehtiin päätyivät nimittäin Lipposen ja Bushin tapaamisesta vain samat suhteellisen viattomat tiedot, jotka liittyivät kiistelyyn Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Kyseisissä muistioissa oli todella kovaakin lööppiaineistoa, muun muassa Venäjän presidentistä Vladimir Putinista, mutta kun niitä ei valunut iltapäivälehtiin, on ilmeistä, ettei kumpikaan lehdistä saanut räjähdysherkempää tietoa käyttöönsä. Lehtiä on ruokittu vain Irak-aineistolla.
Tähänastisten tutkimusten perusteella ministerit ovat poissa laskuista. Kuka hyvänsä ministeriön työntekijä ei liioin ole voinut päästä käsiksi muistioihin siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden jakelu oli tarkoin rajattu. Yhden muistion nopea kulku julkisuuteen kielii puolestaan siitä, että vuotajan on täytynyt olla suhteellisen korkeassa asemassa ministeriössä.
Jos vuodon motiivi on poliittinen ja teko on tehty Jäätteenmäen hyväksi, epäilyt kohdistuvat tietenkin häntä kohtaan sympatiaa tunteviin virkamiehiin. Ongelma on vain siinä, ettei ulkoministeriössä ole enää kovin monta keskustalaista tai keskustaa lähellä olevaa virkamiestä, eikä varsinkaan sellaisia, jota voisi epäillä. Ne taas, joiden nimi tulee ensiksi mieleen, tuskin ovat osallisia vuodossa.
Ministeriössä vallitsee silti pelonsekainen ja jännittynyt tunnelma, koska Helsingin rikospoliisi on aloittanut tutkimukset asiassa. Jos vuotaja on ministeriössä ja poliisi pystyy selvittämään vuodon, joku jää käpälälautaan. Kuka hän on?
Suomessa on äärimmäisen harvinaista, että poliisi pannaan vuotajan perään. Vuotoja lehtiin tapahtuu harva se viikko. Esimerkiksi menneellä viikolla Helsingin Sanomiin vuodettiin yksi versio Raimo Sailaksen työryhmän papereista - aivan ilmeisesti siksi, että kansa saataisiin kapinaan työryhmän esityksiä vastaan jo ennen kuin ne on julkistettu virallisesti.
Jos ulkoministeriöstä tapahtuneen vuodon takana on poliittinen motiivi, herää kysymys, onko määräys poliisitutkintaan tullut korkealta poliittiselta taholta. Ilmeisesti ei. Ainakin ulkoministeriössä on kerrottu, että poliisi on lähtenyt liikkeelle oma-aloitteisesti epäillessään rikoksen tapahtuneen. Ministeriö ei ole tehnyt rikosilmoitusta, vaikka sellaistakin on julkisuudessa väitetty.
Ministeriön korkein virkamiesjohto on sen sijaan pitänyt hyvänä, että tapaus selvitetään. Sen näkökulma on pragmaattinen: ulkomailla on voitava luottaa siihen, etteivät salaiset tiedot vuoda Suomen ulkoasiainhallinnosta maailmalle. Silti voi kysyä, tekeekö ministeriö kärpäsestä härkäsen. Vuodettu tietohan ei juuri poikennut siitä, mitä muutenkin tiedettiin.
Vuototutkimukset tekee erityisen jännittäväksi poliittinen yhteys. Anneli Jäätteenmäestä tulee ensi viikolla hallituksen muodostaja. Hän haluaa Paavo Lipposen hallitukseensa, mutta Lipponen on yhä verisesti loukkaantunut tapaan, jolla Jäätteenmäki kävi sisäpoliittista valtataistelua hänen kanssaan Irakin sodan varjolla. Entäpä jos poliisitutkimuksissa käy ilmi, että vuotajasta kulkee suora linkki jos ei aivan Jäätteenmäkeen niin kuitenkin hänen avustajakuntaansa tai lähelle häntä?
Jäätteenmäen ja Lipposen meno samaan hallitukseen edellyttää sitä, että he pystyvät rakentamaan luottamuksen ilmapiirin välilleen. Onko se mahdollista niin kauan kuin poliisitutkinta on kesken? Vuodettu aineisto oli merkitykseltään vähäpätöistä. Se tuskin olisi ketään hetkauttanut ilman poliittista valtataistelua, mutta vuoto saa zavidovomaiset mittasuhteet, jos vuotaja selviää kesken hallitusneuvottelujen ja kaavailtu punamultahallitus vaarantuu tai kaatuu siihen.